Arkisto | Taistelijat-blogista tuotua RSS feed for this section

Lupauksia ja rajoitteita

5 Kes

Kun olin sairaimmillani, tein itselleni listan niistä asioista, joita toteuttaisin tervehdyttyäni. En mä nyt terve ole, mutta voin paremmin kuin koskaan. Niinpä aloin lunastaa tänään lupauksia itselleni.

1. Lentämään Cessnalla [ Non check] Tällä kertaa oli niin kova tuuli, että niskavammaiset jäivätkin maan kamaralle.

2. Tanssiminen [Check, tutun ylppärit!]

3. Cocikselle kapakkaan [Check, Amarillossa. Tosin oli niin tylsää ja kova melu, että lähdin himaan melkein heti. Etkoseura oli parasta, kiitos ystävällisyydestä bojjaatt!

4. Bänditouhut [Check, vireillä. Aloitan laulamalla siskon häissä]

5. Susana Spears -tyylinen neuraalikudosmobbausvideo [1/2 check, ostin jo bikinit. Enää puuttuu palmut]

6. Mega-Paulana fredalla [Tullaan toteuttamaan!]

Välillä tulee mietittyä, mitähän rajoitteita tästä niskavammasta ihan oikeesti jää loppuelämäksi? Toisaalta, eipä niillä ole hirveesti väliä, kun pystyy elämään arkeaan mukavasti eli nukkumaan, hengailemaan ihmisten kanssa, tekemään töitä, rakastamaan ja huolehtimaan tärkeistä ihmisistä. Tänään havaitsin muutaman erityisrajoitteen, kun nyt aloin oikein asiaa miettiä:

  • ei jaksa koko päivää pystyssä, vaan välillä on pakko levätä. Kun muut juhlia 15-24, minä kävin kotona vetämässä parin tunnin niskalevot ja liityin seuraan myöhemmin
  • oma auto on pakollinen, koska julkisilla ei pysty liikkumaan
  • autolla ei voi ajaa kurviin lujaa. Myös tankkaamiseen pitää käyttää huoltsikan poikia. 😉
  • jyrkkä ei moottoripyörille ja sukelluspuvun hatuille, intercom-luurit on siinä ja siinä…
  • näytöt täytyy olla himmeellä, ettei satu silmiin
  • kesähelteellä mutta armottoman kovalla tuulella pitää olla huivi päässä ja kaikki vaatteiden ja ihon väliset raot tilkittynä. Muuten tulee heti pää kipeeksi.
  • juhliin pitää viedä oma tyyny kovalle penkille. siksi olen ommellut kassin, jonka sisällä on pieni tyyny. Sen päälle voi istua viemättä huomiota juhlakalulta omilla oudoilla riiteillään
  • baarissa ei voi seisoa ja puhua yhtä aikaa kahdelle, jollei ne seiso keskenään rinnakkain linjassa
  • pitkää miestä ei voi pussailla tuntikausia seisoalteen, koska pää joutuu takakenoon
  • käsin ompeleminen on hankalaa
  • hitaiden tanssiminen on vaikeaa, kun maailma pyöri, kun itsekin pyörin (nopeat meni hyvin, myös 150-senttisen pikkupartnerin kanssa;)
  • autonkin penkillä pitää aina olla tyyny hanurin alla
  • ilman Triptyliä ja kaulatukea ei voi lähdeä mihinkään, just in case
  • yllättävät odotukset seisoaltaan kovalla maalla, kuten tänään lentokentällä, ovat helvettiä
  • kun on sidottu tennareihin, täytyy pitää juhlissakin housuja ei hameita
  • lapsia ei juurikaan viitsi nostella, jos ne painaa enemmän kuin 8 kiloa
Mainokset

Ihmistyöstä ja henkilöstöasioista

9 Huh

Eräs läheiseni sai aikoinaan niin surkeaa kohtelua esimieheltään, että suivaannuin kirjoittamaan juttusarjan heikosta henkilöstöpolitiikasta. Tässäpä linkit, jos karseat kokemukset työelämässä kiinnostaa.

Osa 1

Jos kirjoittaisin kaikki mieleeni tulevat vääryydet, jatkaisin tätä ensi vuoteen asti, mutta tässä valitettavimmat pettymykset, joita olen joutunut kokemaan. Jatkan juttua taas joku toinen päivä, mutta startataanpa tähän ensimmäiseen osaan kronologisesti vanhimmista kokemuksista.

Osa 2:

Työskentelin yliopistoaikoinani pienemmässä palvelualan yrityksessä, jota johti lupsakka keski-ikäinen jokapaikanhöylä. Kaveri oli pärjännyt ihan ok omalla toimialallaan ja minut palkattiin tuohon muutaman hengen firmaan kehittämään asiakassuhteita, tekemään uusasiakasmyyntiä ja markkinointia suunnittelemaan. Työ on mukavaa, vaativaa ja kehittävää, mutta työnantajassani minua häiritsi yksi asia ylitse muiden. Tällä ihmisellä oli pakonomainen tarve tietää kaikesta kaikki.

Apuva!

9 Huh

Nina Rinne kirjoitti Passion for Learning -blogissaan nasevuuksia auttamisesta. Muutenkin mielenkiintoinen blogi, mikäli elämänmyönteiset ajatukset ja intohimo oppimis- ja itsensä kehittämisteemoihin iskee. Tunnen Ninan työhommien kautta jollain tasolla ja itse asiassa hän oli yksi niistä, jotka olivat mukana tuolla ”pahamaineisella” koulutusristeilyllä, jossa yritin tapattaa itseni liukkailla korkkareilla Se mitä yritän sanoa, niin fiksuja ajatuksia tuossa blogissa. 🙂

Olen kirjoittanut auttamisteemasta itsekin melkoisesti vanhassa blogissani, joten en ala siteeraamaan uudelleen omaa päätä. Ajatukseni löytyvät tästä linkistä, mutta kommentointi-innon iskiessä, kirjoitelkaahan tänne uuteen paikkaan. Kiitos!

Hyvää yötä! Nukkukaa makeasti.

Ps. Jos joku ei muista tai tiedä, mistä otsikkovalintani juontaa juurensa, niin tämä pätkä valottaa. Pirkka-Pekkaa parhaimmillaan tai kauheimmillaan. 😉

http://www.youtube.com/watch?v=OHdlTAaBMRM

Viime vuonna tapahtunutta

8 Huh

Viime vuonna tähän aikaan muistan ajatelleeni, etten näe enää seuraavaa pääsiäistä. Että joko kuolisin vammoihini tai kävelisin suvantoon. Ei kyllä kaukana ollut kuolema, kun nyt lukee noita tekstejä jälkikäteen. Järkyttävää settiä. Oikein alkaa oksettaa, kun miettii tuota kaikkea. Miten voi ajaa itsensä siihen tilaan kaatumalla? Miten voi menettää tasapainon, näön, kuulon sekä työn, suurimman osan frendeistä ja kaiken aktiviteetin? Järki sentään jäi. Se onkin mut pitänyt hengissä. Good 4 it.

Miten voi sattua niin paljon, että toivoo vaan olevansa kuollut? Ei tuollaista uskonut voivan olla olemassa. Mutta oli sitten kuitenkin. Turha surra menneitä, mutta ainahan sitä tulee muisteltua helvettiänsä. Pitää nöyränä. Ja erityisen nöyräksi tekee se, että toissavuonna tähän aikaan mulla ei ollut juuri mitään oireitakaan. Olin vain tasaisen pihalla kuin lumiukko ja mietin, että ompas kumma olo. Siitähän se piina toukokuussa alkoi. Oikeastaan koko kuilun syvyyden tajuaa vasta näin jälkikäteen. Ihmettelen kyllä suuresti, ettei neurologi diagnosoinut mitään pahempaa päässä, kun luen noita oireitani nyt. No, se oli sen hetkinen johtopäätös, ja eihän sitä omalta shokiltaan osannut vaatia rittäviä tutkimuksia. Onneksi löytyi Suvantokadun porukka. Kaiken kaikkiaan viimeisistä vuosista on jäänyt ihan hauskoja muistoja näin jälkikäteen katsottuna. Silloin ei naurattanut.

– Private pool Kauppi Hotellissa:
Kuka neuvottelee itselleen mahdollisuuden polkea hotellin uima-altaalla kellarikerroksessa 14-asteisessa vedessä keskellä talvea? Ja maksaa siitä 10 minuutista 5 euroa?

– Kuka kävelee päivittäin sateessa 500 metriä vain todistaakseen itselleen että pystyy käveleen? Eikä edes pystynyt.

– Kuka lappaa desikaupalla Jogea, koska käskettiin hankkia kollageenin tuotantoa ruokkivia aineksia?

– Kuka leipoo kraaterin näköisiä pannareita harjoittaakseen silmä-käsikoordinaatiota?

– Ja puhaltelee pulloon pillillä aurinkolaseissa, koska silmät ei kestä valoa?

Viime vuodesta tähän aikaan on päästy pitkälle. Aina täytyy muistaa, että viime huhtikuussa 09, eli vuosi onnettomuuden jlk, pääsin ensimmäisen kerran yksin ulos pihalle. 😉

Hyvät yöt! Liikkukaa turvallisesti.