Arkisto | Marjan murinat RSS feed for this section

Arjen arkkienkeli

22 Huh

Pari päivää sitten istuin koneella kuten nytkin, yhtäkkiä posken limakalvolla kieleni alla tunsin jotain sinne kuulumatonta. Nousin, melkein juoksin vessan peilin eteen, levitin suuta niin, että silmänikin pullistuivat. Nyt saatoin nähdä sen, kahden sentin läpimittaisen tulipunaisen alueen, jonka keskellä oli jotain tummaa. Kiljaisin niin että itsekin pelästyin: Tää on suusyöpää, oon ihan varma siitä!!

Mieheni oli hetkessä luonani, näin hänen kauhistuneen ilmeensä: ”Ompa aika kauheen näkönen”, häneltä lipsahti. Varasin oitis ihotautilääkärille ajan. Pääsisin vasta kolmen kiduttavan pitkän päivän jälkeen, miten jaksaisin odottaa niin kauan? Sitten muistin oman hammaslääkärini, tuon ihanan miehen, joka oli pystynyt poistamaan lähes kokonaan hammaslääkärikammoni, josta olin kärsinyt koko ikäni. Vapisevin käsin näpyttelin numerot ja selostettuani asian. Toisesta päästä kuului rauhallinen ääni: ”Haluaisitko tulla käymään vastaanotollani, voisin vilkaista sitä”. Ai että haluaisinko, jos joutuisin odottamaan vielä vähänkin, minut saisi kuskata saman tien Hattelmalaan.

Tunnin päästä istuin tutussa tuolissa, kirkas valo sattui tummien lasienkin läpi silmiini, odotin pelon sekaisin tuntein hänen kommenttiaan.” On aika ärtyneen näköinen, taidan pirauttaa kirurgikollegalleni, saa vähän vilasta sitä…” Siinä vaiheessa olin aivan varma siitä, että oma diagnoosini oli ollut oikea, että ihan kirurgille, hehän leikkauksia tekevät, ajattelin. Kukaan ei vastannut puhelimeen.. Hammaslääkärini yritti seuraavana keskusairaalaan, sieltäkin oli valkotakkiset jo lähteneet ansaitsemalleen vapaalle.” Katsotaanpa vielä uudestaan sitä” kuulin hänen rauhoittavan äänensä. Hän tutki ikuisuudelta tuntuvan ajan, ja seuraavat sanat tulen varmaan muistamaan koko ikäni: ”Sinultahan poistettiin vanha amalgaamipaikka muutama viikko sitten, tämähän on amalgaami tatuointi. Limakalvolla on ollut pieni haava/hankauma ja sinne on koteloitunut kyseistä paikka-ainetta. Olen siitä 99:n prosenttisen varma! Ei tarvi pelätä”.

En enää miettinyt sitä yhtä prosenttia, olin niin helpottunut. Teki mieli halata häntä, en  kumminkaan kehdannut. Katsoin häntä silmiin sanoen:” Paljon kiitoksia sinulle kun mahdutit minut kiireiseen päivääsi, olen siitä niin iloinen…” Hymyillen lempeästi hän saatteli minut odotushuoneen puolelle, sovimme tapaamisesta kuukauden päästä uudelleen.

Askel oli kevyt suunnistaessani autolle, ajatukset palasivat todelliseen asiakaspalvelijaan, jollainen oma hammaslääkärini oli. En tiedä ketään toista lääkäriä, joka antaa minulle ajan tunnin sisällä soitosta, ottaa yhteyttä kollegoihinsa, lohduttaa pelokasta potilasta ja tekee tämän kaiken vielä hymyillen aurinkoisesti. Hän on minun ja monen muun arjen arkkienkeli, jollaisia toivoisi olevan paljon paljon enemmän tämän hektisen elämän keskellä.

Mainokset