Arkisto | Artikkelit ja reportaasit RSS feed for this section

Masennuksen tunnistaminen ja hoito

26 Kes

Masennus on ollut yksi 2000-luvun muotidiagnooseista. Jopa silloin, kun ihminen ei ole masentunut, vaan pelkästään surullinen, huolestunut tai hädissään, masennusdiagnoosia kaupataan varsin hanakasti. Masennuksella ja tilapäisellä surun, avuttomuuden, pelon tai ahdistuksen tunteella on kuitenkin suuri ero. Masennus on sairaus, kun tunteet ja niiden voimakas kokeminen ovat puolestaan luonnollinen osa hyvinvoivan ihmisen tavallista elämää. Siitäkin huolimatta, että yhä useampi saa yhä helpommin ja useammin masennusdiagnoosin, masennukseen sairastuneiden määrä ei kuitenkaan ole lisääntynyt räjähdyksenomaisesti viime vuosina. Sen sijaan masennuksesta on alettua keskustella enemmän ja rohkeammin.

Mistä on kyse?

Teema putkahti mieleeni luettuani Suomen Kuvalehdestä artikkelin masennuksesta. Artikkelin asiantuntijana toimi tutkija Jouko Lönnqvist Kansanterveyslaitoksen (nykyisin THL, joka syntyi, kun Stakes ja KTL yhdistettiin 1.1.2009) mielenterveyden ja alkoholintutkimuksen laitokselta. Lönnqvistin mukaan depressio ilmiönä on ollut olemassa yhtä kauan kuin mitä ihmiset ovat pallolla tallustelleet. Hänen mukaansa masennuksessa on kyse yleisinhimillisestä reaktiosta, jonka tyypillisesti aiheuttavat erilaiset vastoinkäymiset kuten vaikeat surut ja menetykset. Joillain ihmisillä tämä hetkellinen tunnereaktio muuttuu helpommin syystä tai toisesta pysyväksi tilaksi. Uusimmat tutkimukset osoittavat, että syy saattaisi löytyä geenitasolta, vaikka on nimettävissä myös lukuisia muita tekijöitä.

Ketkä masentuvat?

Suomalaisista joka viides kohtaa jossain vaiheessa elämäänsä masennusjakson, ja noin viisi prosenttia suomalaisista kärsii vakavasta masennuksesta. Naisilla luku on noin kahdeksan prosenttia ja miehillä viisi. Masennuksen yleisyydestä kertoo se, että lähes jokainen meistä tuntee tai tietää ihmisen, joka on ollut tai on edelleen masennuspotilas. Tietyllä tavalla masennus on siis lähes jokaiselle tuttu, mutta silti niin kovin tuntematon.

Miten masennus ja työkyvyttömyys liittyvät yhteen?

Masennuksesta johtuva työkyvyttömyys on lisääntynyt, koska masentunut ei pärjää nykyajan tehokkuutta ja suoriutumista korostavassa työelämässä. Suoraan sanottuna, puolikuntoisille ei ole tilaa tuloskeskeisissä organisaatioissa, Kuten Maria Vuorilehto, joka on väitellyt masennuksesta tohtoriksi, totesi SK:n artikkelissa: ”Masentuneena tehdään poikkeuksetta huonompaa tulosta myös työelämässä”.

Vaikken olekaan sairastunut masennukseen, niin veikkaan, että olisin saanut monet potkut mistä tahansa muualta paitsi omistamastani yrityksestä tämän niskavamman takia. Se oli jo riittävän rankkaa, että pidin itse itseäni luuserina, saatika että joku toinen olisi määritellyt minut hyödyttömäksi, tehottomaksi tai jopa turhaksi. Se, jos mikä, olisi ollut omiaan lisäämään masentumisen riskiä.

Mitä masennus maksaa yhteiskunnalle?

Minusta tuntuu kauhealta puhua masennuksesta tästä ns. kustannusnäkökulmasta, mutta kyllä asiaa pitää osata käsitellä myös siitä lähtökohdasta. On sanomattakin selvää, että masentuminen tulee kalliiksi yhteiskunnalle. Masennusdiagnoosin saaneet nimittäin siirtyvät työkyvyttömyyseläkkeelle muita työkyvyttömyyseläkeiläisiä varmemmin, keskimäärin 52-vuotiaana. Mielenterveyden häiriöistä johtuvia eläkkeitä alkaa eniten 58-64-vuotiailla asiantuntija-ammateissa toimivilla naisilla, ja valtaosa näistä työkyvyttömyyseläkkeistä johtuu nimenomaan masennuksesta. Kaiken kaikkiaan mielenterveyshäiriöt ja aivosairaudet aiheuttavat yli kolmanneksen kaikista terveysmenoista Suomessa. Sosiaali- ja terveysministeriön luotsaaman ja varsin onnistuneeksi koetun MASTO-hankkeen tarkoituksena ollut tukea työssä jaksamista sekä työhön paluuta masennuksen yhteydessä.  Edelleen puolet masennuspotilaista jää kokonaan hoitamatta, vaikka masennuksesta voisi toipua täydellisesti oikean kuntoutuksen avulla.

Miten masennusta hoidetaan?

Toisin kuin yleisesti uskotaan, masennuslääkkeet pelkästään eivät paranna sairautta, koska ne eivät poista syytä, joka masennuksen on laukaissut tai sitä edes auttanut. Eniten apua lääkkeistä on sekä keskivaikeassa että vaikeassa masennuksessa, lievää sen sijaan voitaisiin hoitaa onnistuneesti jopa pelkällä terapialla. Lönnqvistin arvion mukaan noin 20 %:a masennuksesta kärsivistä saa hyvää hoitoa, noin 30 prosenttia ”jotain” hoitoa ja loput jää hoitamatta. Myös alueelliset erot ovat suuria.

Miksi masennusta ei tunnisteta?

Mielestäni on hirvittävän epäreilua ja ristiriitaista, että monet terveet saavat niin sanotusti ”turhaan” masennusdiagnoosin ja samaan aikaan yli puolet oikeasti masennusta sairastavista eivät saa mitään hoitoa. Merkittävimpänä esteenä masennuksen tehokkaalle hoidolle pidetään masennuksen heikkoa tunnistamista. Suurin osa potilaista nimittäin hakeutuu yleislääkärin tai työterveyshuollon yleislääkärin pakeille, eikä yleislääkäreillä ole välttämättä aikaa tai erityisosaamista tunnistaa masennuspotilasta, joka sitä paitsi tulee vastaanotolle yleensä ”muista syistä” tiedostamatta itsekään, että hän voisi olla masentunut.

Miksi masennus voi ilmetä ylisuorittamisena?

Oman hankaluutensa tunnistettavuuteen tuo se, että masennus voi ilmetä monilla muillakin tavoilla kuin sinä perinteisenä ja totuttuna alakulona, epätoivona, toivottomuutena, väsymyksenä tai ilottomuutena. Itse asiassa moni masentunut käyttäytyy yliaktiivisesti (ns. hypomania) suorittaen elämäänsä kuin viimeistä päivää. Tämä taas johtuu siitä, että pelkää kohtaavansa omat negatiiviset tunteet (ja oman masentuneisuutensa), mikäli lopettaa jatkuvan touhuamisen ja pysähtyy todella kuuntelemaan sisimpänsä ääntä. Esimerkiksi huomattavan monen yksinäisen (ei syrjäytyneen!) henkilön yliaktiivisuuden taustalla on pelko siitä, että elämä romahtaa kokonaan, kun päästää omat surulliset ajatukset ja tunteet pintaan. Siksi touhuamista ei voi lopettaa hetkeksikään.

Tiedän erittäin hyvin, millaista tuollainen elämä on. Olenhan itsekin yrittänyt hukuttaa surut, murheet ja pelkoni 24/7 suorittamiseen ja elämässä ”juoksemiseen”. Eipä auttanut. Paha olo oli ja pysyi, eikä se lähtenyt kuin tunnistamalla tilanne ja ottamalla se aktiiviseen käsittelyyn. Edelleen mietin, että milloinkohan olisin oikeasti sairastanut masennukseen tai burn-outiin, jollei olisi tullut tätä pakollista pysämistä 2008? Turha sitä on miettiä enää, tiedän, mutta välillä on hauskaa luoda menneisyydestään vaihtoehtoisia skenaarioita.

Masentunut vai ei – Mistä sen tietää?

Vaikkei masennuksen tunnistaminen ja myöntäminen olekaan helppoa, masennuksesta puhumista tai siihen liittyvän tiedon hankkimista ei kannata missään nimessä vähätellä. Masennuksen tapauksessa tieto ei lisää tuskaa, vaan päinvastoin. Masentuneen, kuten myös hänen läheistensä kannattaa opiskella aihetta. Kun tietää, mistä on kyse, pystyy luomaan parempi selviytymisstrategioita.

Masennuksen merkkejä – Tunnistatko itsessäsi tai läheisessäsi?

  • Alakuloisuus ja negatiivisuus, joka ei hellitä tai lisääntyy?
  • Ärtyisyys ja pahantuulisuus, joka vain jatkuu ja jatkuu?
  • Nautittomuus eli ”mikään ei tunnu miltään”
  • Pakonomainen tarve tehdä jotain. Ei osaa olla tekemättä mitään.
  • Univaikeudet kuten ongelmat nukahtamisessa ja heräilyt keskellä yötä?
  • Ilottumuus, ”elämästä on kadonneet värit”
  • Itkuisuus ja/tai muistivaikeudet (Toisinaan tai pysyvästi)
  • Harmittaa aina vaan ihan ilman mitään syytä
  • Ruokahalun tai seksuaalisen käyttäytymisen muutokset (suuntaan tai toiseen)
  • Rasituksen sietokyvyn lasku

Muista, että masennuksen tunnistaminen ei ole helppo itselleen, eikä läheisille. Kuitenkin aina, jos on pienikin ajatus siihen sunutaan, että ongelmana voisi olla masentuminen, asiasta kannattaa ja pitää puhua. Ongelman märehtiminen yksin vain suurentaa jo olemassa olevia negatiivisia tuntemuksia ja johtaa todennäköisesti yhä syvempään suohon. Älä jää yksin surun, epätoivon, pelon, ahdistuksen tai kuoleman ajatustesi kanssa! Masennukseen sairastumisessa ei ole mitään hävettävää. Se on sairaus siinä missä muutkin, ja hoidettavissa oikealla kuntoutuksella jopa täysin oireettomaksi. Toimi!

Kirjallisuutta:

Tässä muutamia kursseilla/muuten vaan lukemiani teoksia aiheeseen liittyen:

Karila & Kokko: Krooninen masennus

Tontti: Monimielinen masennus – Arjen reseptejä elämäntaudin hoitoon.

Turunen: Nuori ja masennus.

Siltala: Nainen ja masennus.

Gustavson: Masennus

(Lähteet: Linkkeinä tekstissä)

Mainokset

Voiko rakkautta rationalisoida?

2 Kes

Onnea on olla jonkun kanssa tasavertaisessa parisuhteessa, jossa molemmat ovat tyytyväisiä. Epäonnea on seurata vierestä, kuinka niin monet tuoreet liitot hajoavat käsiin tai kuinka niin paljon niin ihania ihmisiä kokee yksinäisyyttä ja alakuloa – syystä tai toisesta.

Tähän rakkausteemaan sopien aloitan neliosaisen juttusarjan, jonka olen kirjoittanut ainakin vuosi sitten. Tämän piti mennä erääseen akkainkotkotuslehteen, mutta nyt ollaan sydämen asialla, joten julkaisenkin sen täällä omassa blogissa.Pistähän Big tulemaan kuvitusta, josta oli puhe. 😉

VOIKO RAKKAUTTA RATIONALISOIDA?

Exät SWOT-analyysissa – OSA I

Sanotaan, että ruotimalla rationaalisesti aikaisempia ihmissuhteitaan oppii itsestään jotain uutta. Taloustieteilijä kun olen, niin päätin laittaa exäni SWOT-analyysiin ja katsoa, mihin se johtaisi. Lopputuloksena syntyi neljä hyvin erilaista ja ihanaa rakkaustarinaa sekä kasa uusia ideoida ja ajatuksia kirjoitettavaksi tähän blogiin.

Erikoinen ensirakkaus – Räppiä, hoppia ja hammasrautoja

Minä 13, mies 14

”Suhteen” kesto: 1 vuosi

Sanotaan, että ensirakkaus ei voi kestää läpi elämän. Tästä tuli totta minunkin kohdallani, vaikka pitkään olin varma, että menisin naimisiin ensi-ihastukseni kanssa. Kuinka sydäntä pakahduttavalta tuntui hullaantua niin täysin, kuin minä Ossiin. Tai oikeastaan olin rakastunut hänen kaveriinsa Toniin, joka oli Ossia paljon komeampi ja suositumpi. Tonia kuitenkin viehätti isorintaiset korkokenkäkeikistelijablondit, joten minulla hongankolistaja-laudalla ollut häneen mitään mahdollisuuksia.

Tuohon aikaan, 1990-luvun lopun Lahdessa, me teinit hengasimme perjantaisin Joutjärven nuorisoseuran talolla. Illan kliimaksi oli viimeiset hitaat, jolloin joku saattoi salin hämäryydessä eksyä tanssittamaan meitä tissittömiäkin. Tästä arasta nojailusta tanssilattialla minunkin suhteeni Ossiin sai lopulta alkunsa.

Unelmieni prinssi rohkea

Vaikkei Ossi ollut klassisen komea, hän oli persoonallisen näköinen, hyvässä kunnossa ja aina yhtä sporttinen. Ja mikä parasta, Ossi vannoi meidän vähemmän kurvikkaiden tennarityttöjen nimeen. Tutustuttuani Ossiin paremmin rakastuin päätä pahkaa hänen luonteeseensa ja erikoiseen elämäntyyliinsä. Ossi oli itsepuolustuslajeja harrastava lökäpöksy. Siinä missä keskivertolahtikundilla oli huoneen seinä vuorattu mäkihyppymitaleilla ja Baywatchin Pamelan kuvilla, Ossin hylyllä notkui rivistö heittotähtiä ja stilettejä. Niillä hän saattoi harjoitella tuntikausia päivittäin, ja minä istuin tietnekin sängyn laidalla ninjaani ihaillen. Ossi oli minun suojelijani, Prinssi Rohkea. Hänen kanssaan olin turvassa maailman pahuudelta.

Opettavaisia hiekkalaatikkoleikkejä

Suhteemme ei loppunut siihen, mihin se hyvin olisi voinut päättyä eli jäätyäni hammasraudoistani kiinni Ossin kieleen. Loppumme oli traagisempi. Paljon, paljon traagisempi. Minun hankkiessani naimalupaa rippileirillä kaverini kertoivat Ossin pussailleen parasta ystävääni. Ja minä hölmö olin sinisilmäisesti uskonut siihen, että Ossin seurassa kukaan ei satuttaisi minua. Ei etenkään prinssin itse. Erityisen katkera olin tästä siksi, että paras ystäväni seurusteli tuolloin Tonin, Ossin kaverin, kanssa. Ja kyllä, bestikselläni olivat valtavat hinkit, enkelitukka ja jalassaan yleensä 10-senttiset piikkarit.

Olimme Ossin kanssa lapsia tuon ”suhteen” aikaan. Parisuhteeni Ossin kanssa, jos sitä sellaiseksi voi kutsua, oli yksi etappi matkalla tytöstä naiseksi. Ensirakkaudessa on aina jotain erityistä ja mieleenpainuvaa. Minun tapauksessani se oli tunne petetyksi tulemisesta. Onneksi aika kultaa muistot ja näin aikuisena olen monesti naureskellut, kuinka typerästi Ossi teki, kun lemppasi tytön juuri rippijuhlien kynnyksellä. Olihan minulla vihdoin lupa tehdä muutakin kuin pussailla häntä arasti poskelle.

Vaikka en tuolloin saanutkaan prinssiäni, näin 15 vuoden jälkeen minulla on hauska Facebook-kaveri, jonka kanssa tulee toisinaan muutama sana vaihdettua.

Seuraava osa:

Boheemi renttu ja nännirenkaat

Ratkaisukeskeinen johtaminen ja ajattelutapa

2 touko

Tuttavani, joka aktiivisesti seuraa tätä blogia, kysyi minulta, mistä ammennan arvo- ja aatetaustaa kirjoituksilleni. Tässä muutamia näkökulmia, jotka koen tärkeiksi niin työelämässä kuin vapaalla.

Minä en osaa asettaa itseäni mihinkään yhteen, suppeaan selkeäreunaiseen lokeroon tässä asioissa. Tai oikeastaan kyse on siitä, etten halua toimia niin. Ennemmin kuvailisin itseäni mustekalaksi, joka pönöttää keskellä erilaisia bokseja ja liottaa lonkeroitaan niissä. Sitten hän imee eri bokseista olennaisimmat palat ja yhdistää parhaaksi mahdolliseksi ratkaisuksi, joka riippuu aina tilanteesta ja ihmisistä.

Jos jotain yhtä isoa kehystä haluaa ajatusmaailmalleni hakea, niin se on juuri tuo moniulotteisuus ja eri tieteenalojen rajat rikkova näkemys asioihin. Se näkyy aivan kaikessa. Koulutukseni on yhdistelmä sosiaali-, ihmis- ja kauppatieteitä, samoin kuin työkokemukseni ihmissuhde- ja asia-ammateista. Kuulun ja vaikutan monissa hyvin erityyppisissä verkostoissa ja pidän siitä, että saan viestiä erilaisten ihmisten kanssa. En ole mikään tuuliviiri, mutten myöskään ehdottomuuden perikuva. Mustekalan lisäksi minua kuvaa kameleonttimaisuus: Monisyisyys ja kyky vaihtaa näkökulmaa ja roolia nopeasti ovat ominaispiirteitäni.

Ratkaisukeskeinen ajattelutapa

Mikäli jotain tieteellistä pohjaa pitäisi nimetä, kaksi näkemystä nousee ylitse muiden: humanistinen (ja sitä myötä positiivinen) psykologia ja sille pohjalle rakennettu ns. ratkaisukeskeinen näkemys/lähestymistapa elämään (Solution Focus Approach). Toki myös taloustieteellisistä sekä viestinnällisistä teorioista löytyy monia kiinnostavia sektoreita, mutta kun markkinoinnissa monet niistä nojaavat juuri psylologiaan, niin ei niistä sen enempää.

Ratkaisukeskeinen ajattelutapa tulee Jenkkilästä, ja se on alun perin ihmissuhdeterapeuttien kehittämä terapiamalli. Ajattelussa korostuu myönteisyys sekä voimavarojen ja tulevaisuuteen suuntautumisen korostaminen ongelmanratkaisussa. Ihminen nähdään aktiivisenä tyyppinä, joka voi vaikuttaa omilla päätöksillä ja käyttäytymisellä asioihin. Ratkaisukeskeisessä toiminnassa vältellään ongelmien vatvomista puhumalla asioista suoraselkäisesti mutta ihmisarvoa kunnioittavasti. Myös muutokset millä tahansa elämän osa-alueella viedään läpi niin, että toteutuksessa muistetaan aina toisten ihmisten kunnioittaminen. Ratkaisukeskeisesti toimiva esimies ei ole käskijä, vaan toisten ihmisten työstä selviytymisen mahdollistaja.

Myönteisyys voimavaraksi

Ratkaisukeskeisyyttä on tutkittu tieteellisesti, ja sitä käytetään nykyään yhä enemmän terapian lisäksi työyhteisöjen kouluttamisessa ja kehittämisessä. Ratkaisukeskeisessä ajattelussa korostuu käytännönläheinen, osallistuva ja myönteinen toimintatapa. Jonkun mielestä kyseessä on ns. helppo, pehmeä ja epätieteellinen tapa pureutua ongelmiin. Pehmeä kyllä, ainakin verrattuna ns. vanhaan auktoriteettiin, kontrolliin ja valta-asemaan perustuvaan johtamistyyliin, mutta ei missään nimessä helppo, eikä etenkään epätieteellinen. Monesti helppoa olisi juuri olla se kova ja ylimielinen käskyttäjä, mutta se tyyli ei sovi nykypäivän työelämään, jossa korostuu asiantuntijuus, yhteistyö, jatkuva kehittyminen ja hyvinvointi. Tieteellinen tausta on pakko ymmärtää, jotta voi soveltaa perusmalleja rationaalisesti myös käytännön työelämässä.

Kivisydämiset diktaattorit on so last season!

Ratkaisukeskeisesti toimiva johtaja ei voi olla kivisydäminen, vallanhimoinen tai epäinhimillinen diktaattori, eikä kärsiä minä-syndroomasta, tekopyhyys-ongelmasta tai tuuliviiri-kompleksista. Jos ratkaisukeskeisyyden haluaa kahteen sanaan kiteyttää, ne olisivat mielestäni: ihmisyys ja kunnioitus. Ihmisiä voi kunnioittaa aina ja kaikessa, vaikka olisikin heidän kanssaan eri mieltä, puhuisi suoraan ja joutuisi tekemään myös ikäviä päätöksiä ja muutoksia. Itse asiassa juuri sääntöjen ja rajojen asettamisessa ja seuraamisessa on kyse mitä suurimmassa määrin ihmisyyden kunnioittamisesta. Esimiehen tärkeä tehtävä on auttaa työyhteisöä löytämään ja luomaan yhteiset säännöt ja huolehtia, että kaikkia todella koskee samat säännöt ja että sääntöjä noudatetaan arjessa. Kun työntekijät tietävät, mitä heiltä odotetaan ja mitkä ovat toiminnan rajat, he voivat keskittyä työn tekemiseen. Epävarmuus ja jatkuva muutos ovat mielestäni suurimmat uhkat 2000-luvun työelämässä.

Ikävät päätökset

Esimiehen työ ei ole pelkkää ruusuilla tanssia, mutta toisaalta ratkaisukeskeisesti toimiva esimies ei pelkääkään haasteita. Hän uskaltaa olla eri mieltä asioista ja sallii myös muiden näkemykset.  Hän ei ota asioita liian henkilökohtaisesti, eikä aina ensimmäisenä ole epäilemässä, etteikö hänen ammattitaitoonsa tai osaamiseensa luotettaisi. Ratkaisukeskeisesti ajatteleva esimies ymmärtää, että kukaan työyhteisössä – ei edes se suurin ja mahtavin pomo – ole pyhimys, eikä edes kuninkaallinen. Ihmiset sekä hierarkiassa ylempänä ja edellisellä portaalla ovat valmiit hyväksymään pienet puutteet, jos yhteisössä muuten vallitsee perusluottamus ja arvostus. Perusluottamus ja arvostus rakentuvat arkisessa viestinnässä, yhdessä työskentelyssä sekä siinä, että kaikista hankalimmatkin tilanteet on hoidettu arvostetusti. Näistä eniten painoarvoa on varmasti viimeisellä! Käänteisesti, jos perusluottamus on kerran murtunut tai sitä on horjutettu, niin esimiehen voi olla vaikeaa saada arvostusta enää koskaan, vaikka hän tekisi mitä. Sen olen huomannut, että kannustava yhteistyöfiilis ja miellyttävä työilmapiiri on vaikea rakentaa, helppo murskata ja vielä vaikeampi palauttaa!

Konfliktien ratkomisesta

Ratkaisukeskeisesti ajatteleva esimies ymmärtää, että  konfliktit on tarkoitettu ratkottaviksi, ei vatvottaviksi. Kaikki ratkaisut eivät kuitenkaan ole kaikkien kannalta myönteisiä, ja siihen vain on parempi tottua. Joko kokee aina olevansa sorsittu, mikäli asiat eivät mene, niinkuin hän odottaa, ja niskoittelua ja eripuraa ilmenee kaikissa tapauksissa. Mutta juuri tällaisissa hetkissä luottamus johtajaan punnitaan. Inhimillinen toiminta vaikeina hetkinä on karisman kasvattaja, jolle ei kilpailijaa löydy. Kuten eräässä kirjassa hyvin kirjoitettiin, suoraselkäiset ja perustellut päätökset yhdistettynä ihmisiä kunnioittavaan ja osallistumista kannustavaan toteutustapaan eivät ole mahdoton yhdistelmä, vaikka siltä voi vaikuttaa.

Arvostus – Valmentava käsikirja esimiehille

Arvostus – Valmentava käsikirja esimiehille on loistava teos. Olen lukenut sen kolmesti, ja voisin lukea sen yhä uudelleen ja uudelleen. Kirja on ilmestynyt 2010 ja siinä yhdistyy monien muiden alan perusteosten näkemykset ja neuvot parempaan esimiestyöhön – rönsyilemättä ja käytännöllisesti. Opuksessa kirjoitetaan selkeää suomea, eikä sorruta kikkailemaan termeillä ja teorialla. Kaikki kirjoitukset perustuvat pitkään työelämän kehitystehtävissä toimineiden ammattilaisten käytännön kokemuksiin, mikä tekee teksteistä inhimillisiä. Kirjaa ei missään nimessä kannata alkaa ”tankata”, ennen kuin olet vastannut kahteen tärkeään kysymykseen, jotka esitetään kirjan alussa
– Haluanko olla esimies, vaikka kyseessä on palveluammatti, jonka tärkein työsisältö on varmistaa muiden menestyminen ja onnistuminen.
-Haluanko olla toisten käytettävissä?
Jos mielikuva ei iske, on rohkeuden merkki tunnustaa asia itselleen. Menestyksekkäässä johtamisessa on mielestäni kyse muiden ihmisten, niin työyhteisön kuin asiakkaidenkin palvelemisesta, kunnioituksesta ja arvostuksesta. Muiden johtaminen lähtee itsetuntemuksesta sekä itsensä johtamisesta. Ei sen enempää, eikä vähempää. 😉

Tsemppiä työviikkoon!

Välittämisestä

26 Huh

Toisista välittäminen on hassu asia. Maailma ei pyörisi, jos kaikki välittäisivät vain itsestään. Toisaalta, jos kaikki välittävät vain toisista, mutta unohtavat itsensä, oltaisiin aivan yhtä kurjassa tilanteessa.

Välittämiskyky eli ns. empatiakyky on osa laajempaa taitokokonaisuutta, jonka avulla voidaan asettua toisen ihmisen asemaan ja ja ymmärtää hänen tunteitaan. Empatia on eri asia kuin sympatia eli myötätunnon kokeminen. Eroa hahmottaa parhaiten, että sympatia on ”kanssa tuntemista” (kreikan ilmaisu sym pathos), kun empatia on toisen sisällistä ymmärtämistä (em pathos, tuntea sisälle). Monet ajattelevat olevansa empaattisia, vaikka todellisuudessa he ovatkin sympaattisia.

Kuinka empaattinen voin olla?

Monesti on tullut pohdittua, mikä mahtaa olla sopiva määrä empatiaa, jottei vaikuttaisi liian itsekkäältä tai välinpitämättömältä. Mitään oikeaa määrää sinänsä ei ole olemassa, vaan empaattisuutta pitää peilata paitsi tilanteeseen, jossa toimitaan myös henkilöihin, joiden kanssa ollaan vuorovaikutuksessa. Jälleen kerran palataan siihen, että ihmiset ovat erilaisia ja tulkitsevat muiden käyttäytymistä erilaisista lähtökohdista  oman maailmankuvansa mukaisesti. Se, koetaanko toisen empatia miellyttävänä vai ei, riippuu monista seikoista. Uskomuksilla, arvoilla, asenteilla, tunnetaidoilla ja suhtautumistatavoilla on oma roolinsa. Toisille vähäinenkin määrä empaattisuutta on sama asia kuin sääliminen. Joillekin suurinkaan mahdollinen empatiapläjäys ei ole riittävästi ja he kokevat, ettei kukaan välitä.

Erilaista empatiaa

Kykyä asettua toisen ihmisen asemaan voidaan lähestyä kahdella tavalla.

  • Kyseessä voi olla ns. tietoinen prosessi, jossa aktiivisesti, tarkoituksenmukaisesti ja päämäärähakuisesti asetutaan toisen asemaan tavoitteena toisen parempi ymmärtäminen. Juuri tästä on kyse monissa terapioissa, joissa ammattilainen asettuu asiakkaan maailmaan menemättä sinne kuitenkaan tunnetasolla.
  • Toinen vaihtoehto on se, että reagoidaan spontaanisti ja automaattisesti toisen tunteisiin, eläydytään ns. samaan tilanteeseen ja koetaan samoja tunteita. Tällaista voi nähdä vaikkapa vertaistukiryhmissä tai kun puolisolle/ystävälle/perheenjäsenelle sattuu jotain todella hienoa tai huonoa.

Molemmat empatikyvyn muodot ovat tärkeitä, mutta ensimmäistä, tietoista ymmärtämistä, voi käyttää hyödyksi varsin tehokkaasti esimerkiksi työelämän tai ihmissuhteiden kehittämisessä.  Jos vähän karrigoidaan, niin teoriassa ihmiset voisi jakaa useampaan luokkaan sen perusteella,  pystyvätkö he ymmärtämään toisia tunnetasolla hyvin vai heikosti, ovatko he edes kiinnostunteita osaamaan moista kykyä ja kuinka paljon osaamista ja halua sitten käytännön ristiriitatilanteissa löytyy.

Taitoja voi kehittää

Mikä parasta, toisen tietoisen ymmärtämisen työvälineitä ja keinoja voi kehittää ja hyödyntää laajasti elämän eri osa-alueilla. Kirjoitan seuraavassa jutussani pätkässä niistä tekniikoista, joita olen oppinut sosiaalityötä ja psykaa lukiessani. Osan taas olen kehitellyt ja jalostanut itsenäisesti , ja niistä kerrottakoon kolmannessa pätkässä. Lopuksi kuitenkin yksi parhaimmista ja simppeleimmistä keinoista, jolla kuka tahansa pääsee alkuunhyvin pienellä panostuksella.

Peili

Ainoa mitä tarvitset läppärin ja käsipeilin lisäksi, on pitävä teippi sekä pari minuuttia aikaa. Joka kerta, kun alkaa tuntua siltä, että toinen ei ymmärrä sinua tai sinä et ymmärrä toista, voit vain kurkata peiliin ja käyttää hetken oman suhtautumisesi tutkiskeluun. Kysy itseltäsi, oletko täysin toisen asemaan asettunut, et ollenkaan vai jotain siltä väliltä. Tiedustele myös, katsotko asiaa ihan _oikeasti_ toisen maailmasta käsin, vaiko kuitenkin sieltä omasta tutusta ja turvallisesta perspektiivistä.

Ja ei kannata hävetä, että aina olemassa sellainen vaihtoehto, ettei toisen ymmärtäminen kiinnosta pätkän vertaa juuri tässä kyseisessä tilanteessa. Siinä sinänsä ei ole mitään pahaa, mutta olennaista on keskittyä viestimään asian tälle toiselle loukkaamatta häntä. Vaihtoehtoina voisi olla:

  • Yrittää rehellisesti hyvin perustellusti kertoa, ettei pysty nyt asettumaan toisen asemaan syystä X ja uskoa siihen, että asia ratkeaa keskustelemalla.
  • Sanoa suoraan hymistelemättä, ettei kiinnosta pätkän vertaa ja toivoa, että toinen ymmärtää suorapuheisuuden.
  • Keskittyä tekemään asiasta toisen ongelma ja ikään kuin syyttää tätä toista siitä, ettei ole valmis kehittämään omia empatiataitojaan.
  • Yrittää sinnikkäästi pitää hymyn pyllyssä ja esittää kiinnostunutta onnistumatta siinä.
  • Yrittää sinnikkäästi pitää hymyn pyllyssä ja esittää kiinnostunutta onnistua.

Sitä ei kannata koskaan unohtaa, että tunneherkät ihmiset näkevät lävitsesi ja aistivat sen, ajatteletko samalla tavalla kuin mitä sanot tai millaista käyttäytymisesi on suhteessa siihen, mitä päässäsi liikkuu. Aikamoista, eikö?

Kiinnostaa tietty!

Yks hailee!

Aivan sama mulle!

Focus – Nyt loppui rönsyily!

14 Huh

Meinasin saada työelämään paluun kanssa lievän ylivireystilan päälle toissa viikolla. Totesin roikkuneeni netissä aivan liian paljon kuntooni nähden. Kun voimat loppui koneella, jatkoin tällä so called matkatietokoneella. Toisaalta tämä on tervettä, koska olenhan lähes vuoden vaalinut todellista slow movementtia. Nyt kun pystyn opiskelemaan, miksi ihmeessä jättäisin sen tekemättä? Työelämässä tuntuu tipahtavan nopeasti kärryiltä, jossei huolehdi oman osaamisen kehittämisestä koko ajan.

Opiskeluylivireystilan uhatessa kysyin puolisoltani apua peilaten tätä asiaa hänen ammattiinsa. Ammattiin, jossa täytyy hallita paljon informaatiota, jota lappaa sisään kaikkien aistinelinten kautta pupilleista perstuntumaan. Puolisoltani saadut näkemykset sekä ohjeistukset olivat valaisevia, ja niiden ohjaamana aloin järkeistää omaakin opiskeluani.

Nappulat, nippulat, vivut, vipstaakit ja muut härpättimet asettuvat tärkeysjärjestykseen ja jokaisella niistä on oma tehtävänsä. Kaikkea tuutista tulevaa tietoa ei ole olennaista ahmia, eikä se ole mahdollistakaan. Tärkeää on erottaa elintärkeät ja vähemmän tärkeät systeemit toisistaan, sekä tietää, milloin ja miksi niiden antamaa infoa käytetään. Ja itse asiassa on fiksu muistaa, että osa järjestelmistä toimii toistensa kanssa päällekkäin ja antaa vain hieman erilaista tietoa keskenään. Siksi osaa voidaan seurata vähemmän tarkasti kuin toisia. Lisäksi lentäjä tyypillisesti vastaa vain yhden valmistajan konetyypin/tyyppien halinnasta. Näin eri valmistajien kehittämät erilaiset sisuskalut eivät mene sekaisin keskenään.

Checklistit

Sen lisäksi, että systeemeillä on olemassa keskinäinen tärkeysjärjestys, niiden käyttöä tehostetaan ns. checklist-periaatteella. Ennen lentoa tehdään suunnitelma siitä, minne ollaan matkalla, mitä reittiä sinne päästään ja millä kustannuksilla. Tämän kokonaissuunnitelman toteutusta hallitaan mm. checklistien avulla. Etenkin ennen lentoonlähtöä, nousussa, laskussa sekä laskeutumisen jälkeen tärkeimmät toimenpiteet käydään läpi tarkistuslistojen avulla. Listoilla varmistetaan, että huomio kiinnittyy olennaiseen juuri oikeassa vaiheessa. Kun tietää, mitä tarkailla ja milloin, informaatio pysyy hallinnassa. Lentäjät ovat koko ajan kärryillä siitä, mitä koneessa tapahtuu. Informaatiovirta ei siis muutu paniikiksi, sillä checklistien noudattaminen helpottaa lennon aikana muistettavia toimenpiteitä, ja lisää omalta osaltaan lentoturvallisuutta. Myös listojen ulkopuolelle jää merkittävä määrä muistettavaa asiaa.

Rönsyilyt veks

Osa tuosta kontrolloidusta ja hyvin loogisesta tiedonkäsittelystavasta pätee myös uuden oppimisen kohtuullistamiseen. Innostuin etenkin checklistoista. Seuraavaksi muutama vinkki liittyen siihen, miten tässä valtavassa tietotulvassa voi pitää päänsä kylmänä oppienkin kuitenkin samalla jotain. En missään nimessä sano, että uuden omaksumista tai vanhan jalostamista pitäisi vähentää saati lopettaa, vaan suosittelen vain opiskelu- ja omaksumistapojen jalostamista tehokkaammiksi. Tässä muutama keino, jotka sopivat minulle Kannattaa kokeilla, kävisikö ne sinulle. Checklistan avulla olen pystynyt keskittymään olenaiseen sekä saanut siitä olennaisesta myös irti jotakin. Rohkaisen tekemään entistä tarkempia valintoja sen suhteen, mitä kaikkea opiskelee, sekä panostamaan materiaalin hyödyntämiseen.

Vinkit

1. Rajoita RSS-syötteiden kautta seuraamiesi blogien määrää.
Itselläni oli parhaimillaan joku 200 blogia feedeissä, ja yritin lukea niitä kaikkia. Ei tullut mitään. Josset ole valmis luopumaan blogeista, pudota silti vähemmän tärkeät häntäpäähän. Uudet blogit postituslistoineen kannattaa tsekata, mutta josset saa niistä hyötyä, lopeta tilaukset. Lisäksi kannattaa aikatauluttaa RSS-feedien tutkiskeluaikoja, eikä asua kansiossa koko aikaa.

2. Vähennä lukemiesi kirjojen määrää.
Tiedän, vaikeeta on, muttei mahdotonta. Muista kuitenkin että kirjojen määrän vähentäminen lisää ns. nerokkaan lukemisen osuutta, koska keskityt valitsemiisi opuksiin. Hyvä keino on myös tutustua verkkoarvosteluihin sekä kirjojen sisällysluetteloihin ennen ostopäätöstä, mikä omalta osaltaan vähentää turhien hankintojen ja sitä kautta pintapuolisen lueskelen osuutta.

3. Kun hengaat ammattiroolissa verkkoyhteisöissä, keskity muutamaan markkinoinnin ja myynnin kannalta olennaiseen tehtävään.

Vuorovaikuta oikeiden ihmisen kanssa (prospektien, asiakkaiden, yhteistyökumppaneiden, työntekijöiden) sekä keskity jakamaan sisältöä vain silloin, kun se on perusteltua. Tiedän monia, jotka suorastaan asuvat työpäivisin chateissä ja inboxeissa. Sen sijaan, että he hoitaisivat ammattillisia asioita, aika menee henkilökohtaisten suhteiden vahvistamiseen. Jokaista kommentointiketjua FB:ssä ei saa lavastettua PR:ksi tai tunnettuuden kasvattamiseksi. Ja vaikka ne sitä olisikin, pitäisi niilläkin olla tavoitteet sekä laskea niille joku tuottoprosentti.

4. Kun luet blogia, kirjaa tai nettisivua, suunnittele jo lukemisen aikana, missä ja miten aiot hyödyntää tietoa.
Itse kerään Delicioukseen linkkilistaa, josta ammennan jatkuvasti firman pagelle ja tulevaan blogiin tekstimateriaalia, etenkin tutkimustietoa ja teoriaa. Lisäksi teen niistä koulutusmatskujen raakapohjia sekä mietin, miten voisin hyödyntää niitä asiakasprojekteissa. Etenkin jenkkien suosimat pragmaattiset listat ja ranskalaisiin viivoihin perustuvat ohjeistukset tallennan sellaisenaan. Lisäksi suosin marginaalimerkintöjä sekä kaveeraan yliviivaustussin tai viivottimen ja lykärin kanssa. Rakastan ydinsanoman kiteytystä mindmappeihin, ja puhelimeni on täynnä äänimuistioita. Napsin myös kuvia tärkeistä nettisivuista tai/ja kirjoista. Itse asiassa en juurikaan enää pelkästään lue, vaan siihen liittyy aina tietoinen opiskelu sekä nuo tukitoimet.

5. Sen jälkeen, kun olet suunnitellut hyödyntäväsi tietoa  johonkin, muista myös toteuttaa se!
Esimerkiksi tämä juttu syntyi erään jenkkikirjoittajan blogia lueskellessani ja miettiessäni, että hitto kun mielenkiintoinen aihe. Samalla jo tein päätöksen, että aion kirjoittaa seuraavan oman blogini samasta teemasta.

6. Lopuksi, kannattaa muistaa, että myös livekohtaamiset kannattaa laittaa arvojärjeestykseen.
Se on huomattu vajaan parin vuoden aikana, mitä olen ollut poissa toimistolta – enemmän ja vähemmän. Vaikka kuinka puhuu puhelimessa, meilaa ja pikaviesteilee, se ei korvaa kasvokkain oloa. Koska energia ei kuitenkaan riitä kaikkeen, täytyy pystyä priorisoimaan.

Ennen onnettomuutta minulla oli intohimo tavata kaikenlaisia ihmisiä ja aina kun mahdollista. Kaffitella, lounastaa, bilettää tai vaikkapa käydä hohtokeilaamassa. Aivan sama, mitä tehtiin, mutta tykkäsin vain hirveesti tutustua mielenkiintoisiin tyyppeihin sekä peilata omia ajatuksiani heidän suuntaansa. Osa näistä keskusteluista on ehkä auttanut bisneksissä, osa ei, mutta olen iloinen, että olen saanut tutustua mahtaviin persooniin. Nykyään olen huomattavasti maltillisempi livetapaamisissa. Ajattelen yhtä vahvemmin, että koko maailman kanssa ei kannata yrittää vuorovaikuttaa livenä.

Lopuksi vielä muistutan, että tämän jutun tarkoitus ei ollut ilkeillä kenellekään. Jokainen tekee juuri niinkuin itse tahtoo, mutta minun on ollut pakkokin tämän onnettomuuteni aiheuttaman hillittömän väsymyksen ja energiavajeen vuoksi vähentää aikaisempaa aktiivisuuttani sekä keskittyä entistä enemmän tuloksellisuuteen. Tällaiset ”ohjaavat” kirjoitukset ovat yksi tapa kehittää itseään, ja te muut teette, miten haluatte. Toivottavasti näistä oli jotain apua.