Sosiaalisen median kiemuroita

28 Nov

Välillä mietin, miten tekijä- ja tiedonomistusoikeudet menevät erilaisissa kansalaisten ylläpitämissä maksuttomissa sosiaalisen median palveluissa kuten foorumeilla ja blogeissa? Hypoteettinen esimerkki: jäsen A perustaa autofoorumin, joka jäsen B ja jäsen C ovat aktivoimassa ja kehittämässä. Palstaa rakennetaan yhdessä ja kaikkien suunnittelupanos on merkittävä. Suhteellisesti eniten autoihin ja autoilijoihin liittyvästä tietomateriaalista tuottaa jäsen B.

Jossain vaiheessa jäsenten välille syntyy riitaa arvokysymyksistä ja jäsen B suljetaan yhteisön ulkopuolelle ilmoituksella: ”yhteistyömme ei toimi enää, mokasit kerran palstalla roolissasi”. Ei keskinäisiä linjauksia toimivalle yhteistyölle eikä sääntöjä palstalle ole koskaan tehty, vaan toimiminen on perustu mukavaan yhdessä puuhasteluun ja ihmisten auttamisen haluun.
Sen sijaan jäsen B kirjoitti säännöt palstalle yhteisöstä sulkemisensa jälkeen, jottei vastaavia ristiriitoja enää syntyisi. Jäsenet A ja C julkaisivat ne omina hieman muokattuina ajatuksinaan myöhemmin. Vaikka poispotkittu henkilö teki mitä vaan – ei häntä huolita takaisin joukkoon, koska ”yhteistyö ei toimi”. Hän mokasi kerran, katui ja pyysi anteeksi mutta jäsenet A ja C pitävät linjansa – todellisista syistä ei ole tietoa.

Mitä moderni oikeuskäytäntö sanoo tähän asiaan, joka varmasti kiinnostaa kansalaisfoorumeita pystyttäneitä ja suunnitelleita henkilöitä. Millaisia oikeuksia näillä foorumin perustaneilla ja sille suuren panoksensa antaneilla henkilöillä on? Onko jäsenen B ulos sulkemiselle olemassa mitään juridisia perusteita, sillä kaikki toiminta on perustelut olettamuksiin ja mielipiteisiin, eikä yhteisiin sopimuksiin. Mikäli jäsen haluaa olla mukana palstan ylläpidossa ja on tuottanut merkittävän osan palstan asiasisällöstä omilla viesteillään, voivatko kaksi muuta jäsentä estää tämän jollain järkevillä juridisilla perusteilla? Tottakai konkreettisesti voivat, koska he päättävät kaikkien jäsenten rooleista ja erilaisten oikeuksien myöntämisestä.

Entä jos kyseinen henkilö B olis päättänyt vihapäissään poistaa kaikki omat viestinsä palstalta ja näin ollen romuttaa palstan tietosisältöä? Onko juridista perustetta, miksei hän voi tehdä niin, koska hän kaiken järjen mukaan omistaa oikeudet jokaiseen omaan kirjoitukseensa? Ainoa tapa, jolla hän ei voi tehdä näin, olisi jäsenten A ja C tekemä perusteeton bannaaminen palstalta. Mutta mikäli jäsenen B peruskäyttäjäoikeudet evättäisiin perusteetta, voisiko hän syyttää jäseniä A ja C esimerkiksi syrjinnästä tai sananvapauden rajoittamisesta? Mielipahaa muille jäsenille tuollainen temppu aiheuttaisi jokatapauksessa mutta sanktioida sitä ei kai voi?

Entä jos foorumista tulee kaupallinen menestys, onko jäsenelle B oikeus saada korvaus tuottamansa tietosisällön arvosta? Millä perusteella vaiko millään hän voi vaatia osuuttaa markkina-arvosta?

Olkaa ihmiset tarkkoina, ennen kuin lähdette suin päin tekemään vieraiden ihmisten kanssa yhteistyötä verkossa. Muistakaa, että foorumeissa ja blogeissa vallitsee ylimmän adminin ja muiden admin-oikeudet omistavien henkilöiden valta sekä yleisistä periaatteista ja jurisista säännöistä irrallinen sosiaalinen nokkimisjärjestys. Kuka tahansa yhteisön jäsen voidaan sulkea halutessa ulkopuolelle, eikä sitä tarvitse perustella välttämättä mitenkään. Joskus riittää, että arvostelee moderaattoreita tai admineja. Ja vaikka tekisi sen aivan aiheesta, ei sillä ole väliä. Vain ani harva jaksaa vielä tällaisen syrjinnän käräjille.

Foorumeilla toimii usein viidakon lait ja kirjoittamattomat säännöt perustuvat mielivaltaan, oletuksiin ja arvokysymyksiin. Ei koskaan kannata rynnätä mukaan suin päin omia taustojaan turvaamatta. Etenkin, jos foorumin tavoite on kaupallistaminen, kannattaa perustaa oikeustoimikelpoinen yritys tai yhdistys asiaa hoitamaan. Ihminen on ihmiselle susi, ja tuntemattomat nettituttusuhteet eivät koskaan vastaa tosielämän ystävyys- tai bisnessuhteita.

Paha mieli, kokemus epäoikeudenmukaisuudesta ja viedyt vaikuttamismahdollisuudet ovat monelle pahin mahdollinen rangaistus siitä kaikesta työstä, jonka hän on yhteisön eteen tehnyt. Eikä edes käräjöimällä saa välttämättä oikeudenmukaista kohtelua tai toisten hyväksyntää, vaikka ehkä periaatteellisen voiton tai rahallista korvausta voi saada. Olkaa tarkkoja!🙂

4 vastausta to “Sosiaalisen median kiemuroita”

  1. Leena 29/11/2010 klo 14:57 #

    ”Entä jos kyseinen henkilö B olisi päättänyt vihapäissään poistaa kaikki omat viestinsä palstalta ja näin ollen romuttaa palstan tietosisältöä?”

    – Mukavaa, että B ei näin kuitenkaan tehnyt🙂

    • Leena 29/11/2010 klo 15:22 #

      ”Foorumeilla toimii usein viidakon lait ja kirjoittamattomat säännöt perustuvat mielivaltaan, oletuksiin ja arvokysymyksiin.”

      Tämä muuten pätee varmasti kaikenlaisiin riitatilanteisiin, joita syntyy kasvottomien nettikeskusteluiden lisäksi vaikkapa kahden ystävyksen tai kollegan välillä. Onkohan kirjallinen riitely selkeämpää ja helpompaa kuin suullinen, vai syntyykö väärinymmärryksiä ja turhia tunteenpurkauksia kirjoittaessakin? Itse olen varmasti parempi kinaamaan kirjallisesti – silloin ehtii miettiä kunnolla sekä vastapuolen pointteja että omiaan🙂

  2. AP 04/12/2010 klo 15:37 #

    Ohhoh, jopas on ikävä kuvio! On valitettavaa, ettei tapauksesta ole tehty etukäteen kirjallista sopimusta. Jos kyseisestä autofoorumista tulee suuri kaupallinen menestys, on ilman kirjallista sopimusta käytännössä mahdotonta B:n saada korvauksia.

    Yksinkertaisinta ehkä olisi, että B perustaisi kilpailevan autofoorumin ja panostaisi niin tehokkaasti palveluun, että automerkit mieluummin mainostaisivat B:n foorumilla?

    • Päivi 07/12/2010 klo 21:15 #

      Moro AP! ja jep, näin se taitaa olla. Jää nähtäväksi, mihin tilanne menee ja alalla olevana seuraan innokkaasti.😀

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: