Rajan rikkomisia ja rajoituksia

12 syys

Eilen tein pitkästä aikaa sellaista, mitä ei olisi pitänyt tehdä. Lopetin kroppani kuuntelun. On ollut tosi flunssainen olo jo jonkun aikaa. Ei olisi todellakaan pitänyt lähteä töihin eikä etenkään rapujuhliin tunnin matkan päähän. Menin silti. Kroppa huusi halleluujaa jo viikon alussa mutta en jaksanut kuunnella sitä. Välillä ei vaan jaksa. Niinpä suunnattiin työkaverin möksälle. Yöksi en sentään jäänyt, koska vieras paikka kyseessä eikä koskaan tiedä, millä joutuu nukkumaan.

Yön pimeydessä ystävän kanssa kotiin ajellessa kerroin hänelle hieman tarkemmin tästä elämästäni onnettomuuden jälkeen. Kaikista niistä pienistä jutuista, jotka on pakko pitää mielessä24/7, tai tulee noutaja. Ystävälläni ei ollut siihen mitään sanottavaa. Kenelläpä olisi? Vasta kun alkaa availla noita yksityiskohtia, ihmiset (ehkä) käsittävät, kuinka pienestä siedettävä elämä on kiinni. Kääntäen, korttitalo Tampereella romahtaa kun Helsingissä tuulee koillisesta. Niin kauan kun on itsekäs ja tekee kroppansa ehdoilla töitä, pärjää. Heti kun alkaa ajatella sitä, mitä muut ajattelevat sekä ottaa stressiä siitä, ettei joku ehkä ymmärrä, mistä kyse, homma kusahtaa. Koska tämä nyt vaan sattuu olemaan yksi niistä maailman asioista, joita todella harvat mutta onneksi tätä blogia seuranneet ystävät ja työkaverit ymmärtävät.

Tämän niskan ja hermoston kanssa eläminen rikkoo nimittäin kaikkia pelisääntöjä ihan kaiken suhteen. Kaikki hyvät tavat ja bisnesetiketti joutuvat kyseenalaistettavaksi. Tässä muutama esimerkki.

Lupaukset ja aikataulutus on erityisen hankalaa. Jos sanoo edellisellä viikolla tulevansa toimistolle ma, ke ja pe, ja su-ma -yönä on nukkunut päänsä vinoon, ei vain voi mennä maanantaina toimistolle, koska ei pysy pystyssä, oksentaa kun ajaa autoa eikä pysty keskittymään mihinkään. Huimaa niin paljon, ettei tiedä, missä on maa ja missä taivas. On vain odotettava, että C0 ehkä niksahtaa takaisin, ehkä ei. Kenties soitettava fyssarille, että vois jeesiä, ehkä mentävä piikille fysiatrille ehkä vain oltava, otettava Buranaa ja Triptyliä ja toivottava parasta.

Päätöksenteko on myös varsin hankalaa, koska monissa firmoissa sen ihmisen ääntä ei kuunnella, joka ei ole paikalla päätöstilanteessa. Ajatellaan, että ei sitä kiinnosta, koska se ei vaivautunut tulemaan paikalle. Totuus on toki vähän toinen. Usein kysymys on siitä, että halusi tulla muttei pystynyt. Stten kun seuraavan kerran on paikalla, mielipiteellä ei ole enää väliä, koska päätös on jo tehty ja uusi vallitseva asiantila vain ilmoitetaan annettuna.

Ystävällisyys ja elämäniloa aiheuttaa myös ongelmia. Olen jo useamman kerran kuullut, kuinka ärsyttävää on, kun olen koko ajan hirveän hyvällä tuulella, nuoleskelen muita antamalla hyvää palautetta ja pyrin innostamaan muitakin, vaikkei siihen todellakaan ole aihetta tässä stressaavassa ja ahdistavasa yhteiskunnassa. What? ”Ei tarvitse feikata” ja ”helppo sun on nauraa kun sulla ei ole kiire ja stressi”. Ai? Niinkö se on?

Ohjaan nämä kommentoijat usein Taistelijoihin. Sieltä voi uudessa valossa miettiä, onko stressiä vai ei. No, karseinta on joutua tuntemaan huonoa omaatuntoa siitä, että on sinut itsensä kanssa ja pystynyt tekemään elämästään sellaista, että voi olla suurimman osan ajasta onnellinen, iloinen ja tasapainossa – siis henkisesti. Harmittaa, kun niin moni luulee, että se on tullut ilman uhrauksia. Mutta fyysisestä tasapainosta ei ole tietoakaan. Löysä mikä löysä. Koko ranka siis.

Hankaluuksia aiheuttaa myös positiivinen uteliaisuuteni. Kun on ollut pdiempään poissa työelämästä, on aika luonnollista kysyä asioiden laitaa niiltä, jotka ovat olleet tekemisissä asioiden kanssa enemmänkin. Mutta entäs jos kysyminen otetaan epäilynä, syyllistämisenä tai aliarviointina? Siitä huolimatta, ettei se ole sitä? Sitä paitsi minut on opetettu siihen (jo ennen niskavammaa), että säännöllinen kyseenalaistaminen on kehittävää, etenkin silloin kun se koskee itseään. Enkä tarkoita tällä nyt joka asian epäilemistä ja aina, vaan tärkeimpien ja nopeimmiten rutinoituvien asioiden ja ajatusmallien kriittistä pohdintaa. Se että esittää kyseenalaistuksen ei tarkoita, että asia pitäisi muuttaa. Joskus voi vain olla utelias ihan ilman sen suurempaa tarkoitusperää. Itseäni ainakin kiinnostaa tietää asioiden taustat, ja harvoin tyydyn selitykseen, joka on luokkaa A on B, koska A on B. Minua kiinnostaa tietää, miksi A on B? Mitä vaikuttaa siihen, että A = B? Olen aina ollut ns. Holistinen oppija, eli hahmotan ensin kokonaiskehyksen, enkä opiskele palasia ulkoa annettuina. Tämän takia kysyn usein, miksi joku palanen on kuten se on, ja pyydän perusteita vallitsevalle asian tilalle. On huomattavasti tehokkaampaa rakentaa kokonaista assosiaatioverkkoa päässään kun että keskittyy vain palasten ulkoa opetteluun, eikä osaa liittää niitä osaksi suurempaa kokonaisuutta.

Jep, nyt mä nukun välillä ja jatkan sit joskus aiheesta.

– P

Ps. Taisin vihdoin saada uuden FB-proffakuvan firman pileistä. Kuvattiin nimittäin kauniissa auringonlaskussa ammattilaisen useampia vaihtoehtoja ja niistä monet näytti tosi kauniilta! Olen jo vuoden päivät ollut tosi kyllästynyt nykyiseen edustuskuvaani, joka on aivan liian mallimainen. Ei yhtään mun tyylinen.

Advertisements

3 vastausta to “Rajan rikkomisia ja rajoituksia”

  1. Päivi Salminen 12/09/2010 klo 11:10 #

    Paitsi ettet kuunnellut kroppaasi, et kuunnellut myöskään mua kun sanoin, että jos on kehno olo niin et lähde. Tottakai sanoin, että olisi kiva jos lähtisit, ja T sanoi, että ruokaa on kymmenelle, mutta silti kaikki olisi ymmärtäneet jos et olisi tullut, olihan A:kin pois flunssan takia…

    • Päivi 20/09/2010 klo 01:14 #

      Se on jännä, miten välillä ei vaan jaksa kuunnella järjen ääniä yhtään. Ajattelee vaan itsepäisesti, että nyt mä haluan tehdä jotain ja niin myös teen, piste, olen joutunut liian monesta jo luopumaan.

      Tänään meinasin lähteä mökille Virroille porukoita moikkaan vaikka oli aivan järkky olo aamulla (nukuin huonosti). Onneks mies sentään esteli. Oltais jääty varmaan sinne, koska en ois pystynyt tulee autolla takas… 😉 ihminen on niin ihanan epärationaalisen rationaalinen olento ja pystyyk huijaamaan itseään todella hyvin.

      Mutta se on arvostettavaa, että sä sanoit, että en lähde jossen lähde, etkä yrittänyt painostaa mua ruokamäärillä tai ”mieti nyt, et voi jäädä pois,mieti miltä meistä tuntuu” -argumenteilla. Mä haksahdan niihin edelleen vähän turhan helposti. Ja sitäpaitsi minä en syönyt yhtään merenelävää muutenkaan.

  2. Marja 20/09/2010 klo 13:30 #

    Kyllä nytkin iskän kans mietittiin kerrotaanko sinulle ollenkaan tänne tulostamme, kun tiedetään että saatat lähteä ajeleen luoksemme vaikka olos ei sitä sallisikaan. Joku vaan pakottaa ilmoittamaan kumminkin, tuntuu vaikkei nähäkään toisiamme, niin ollaan ainakin lähempänä sinua kuin kotoa käsin oltaisiin…
    Toinen minä haluaa maanitella sinua luoksemme koska olisi niin ihana nähdä läheinen ihminen ja toinen minä kieltää sen ehdottomasti, koska tiedämme ettet sinä voi rempasta itseäs yht´äkkiä maantielle vaan aina on mietittävä salliiko kunto lähteä…
    Ne ihmiset jotka sanovat sinulle,”et voi jäädä pois, mieti miltä meistä tuntuu” eivät ajattele muita kuin itseään. He eivät voi tietää millaisen elämänkoulun sinä olet käynyt läpi kahden vuoden aikana ja joka jatkuu edelleen.
    Vain kaikkein läheisimmät ihmiset ja ne joilla itselläänkin on ollut elämässään vastaavanlaisia vastoinkäymisiä ymmärtävät kun sanot, ettet voi tänään(kään) lähteä, kokoukseen, kaupungille, juhlimaan, mökille jne… He tietävät jo heti äänesi kuultuaan, että tämä päivä ei ole paras mahdollinen tapaamiseen ja se ei todellakaan ole sinun halustasi osallistua vaan sinun sen hetkisestä kunnostasi. Joskus vaan niinkuin kirjoititkin tulee vastattua myöntävästi kutsuun, vaikka keho huutaa rauhoittumista.
    Silti sinun ei koskaan tarvitse sanoa kyllä, ei kenellekään, jos oma kehosi ei sitä salli.
    Sanon edelleen sen mitä olen sanonut niin monesti, että sinun kärsimyksesi koettuaan ja niistä selvittyään tämän hetkiseen olotilaasi, on vaatinut niin suunnattomia ponnistuksia,tahdonvoimaa, uskoa itseensä ja tulevaisuuteen…

    Ne läheisesi jotka ovat rinnallasi nämä vuodet uskollisesti eläneet ja nähneet koettelemuksesi, ovat sinun todellisia ystäviäsi, rakkaita, jotka eivät koskaan pahoita mieltään sinun vastatessa kieltävästi tapaamiisiin. He haluavat sinun parastasi, eivätkä painosta sinua tekemään sellaista, josta joudut jälkeen päin kärsimään. Silti äitinäsi ymmärrän myös sen, että joskus tulee eteen tilanne, jossa ajattelet, ”rajat on tehty rikottaviksi” ja silloin vain heittäydyt ”täysillä” mukaan, haluten unohtaa kaikki sairauden tuomat ikävät rajoitteet.
    Aurinko paistaa suoraan mökin ikkunasta sisään tätä kirjoittaessani, sen säteiden myötä lähetän sinulle Päivi tyttäreni lämpimät syys terveiset sydämestä sydämeen. 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: