Mouhiksella

28 Aug

Oltiin hyvällä porukalla mökkikeikalla tossa melkoisen lähellä Mouhijärvellä. Ajettiin menomatka (kartan mukaan) melkoista kinttupolkua perille. Vikat 6 kilsaa kunnon rytyystystä. No nähtiinpähän navetanseinä Wall Artia.😉 Takas sit isoa tietä tänään. Olipahan show.

Kainalo ja pää oli olleet kipeet aamusta asti ja viel hiekkatiet siihen päälle. Onneks oli luottokuski ja turvallinen ekoauto alla mennessä. Tullessa vanhalla kunnon Mesellä. Hieman meinas tuska parahtaa aluksi, kun liiderimme oli keksinyt yllättäen jonkinmoisen esittelyshown alkuun. Esitys, jossa piti kertoa itsestään ja osaamistaan. No just. En sit kertonut mitään olin suunnitellut, koska päässä pyöri yks ajatus, kohta lentää laatta, jossei saa hetkeä levätä rytyytysmatkan jälkeen. No, sain mä jotain kai kerrottuakin, mutta loogista, kaunista ja hyvin argumentoitua se ei ollut. Keskivertosuoritus, joka ei periaatteessa kelpaa mutta ei voi vaatia mahdottomia.

Tehokasta, motivoiva ja hauska tapaaminen. En kadu, että lähdin. Aamuunhan se meni, ja sain juopottelu- ja saunaputkenkin käyntiin. Melkoista synergiaa silläkin saralla, olutta ja sidee. Nyt ehkä vähän heikko happi. Toivottavasti punaviinifondyessa kypsytetyt härenfileepihvit, joiden seuraksi tein lämmitettyä vuohenjuustoa (marinoitu auringonkukan/pinjansiemen-oliiviöly -sekoituksessa) ja lisäks mustapippurilla ja parmesanraasteella maustettuja punasipuleita kuullotettuna.😀

Eilinen aiheutti myös niin jäätävän draivin, että tekaisin sit firmalle saman tien tänään kokonaan uuden asiantuntijuus- ja oppimisen siirtostrategian, tein trainee-ohjelmaan sisällöt ja tehtävät ja loin koulutuksen esimiehille/naisille: ”Oppiminen ja oppimisen johtaminen asiantuntijaorganisaatiossa”. Hups. Ens viikolla sit toimistolle kokeilemaan settiä luonnossa, kun meille tuli varsin noheva markkinointiassistenssi (harkkari) mukaan rumbaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: