Itsensä ylittämistä

10 Jul

Tämä kuva on omistettu sille ihmiselle, joka itsepintaisesti hoki mulle kuukausia, että:

– olet pilannut kaiken, koska teloit itsesi omalla tyhmyydelläsi
– et sä koskaan parane
– tapa sitten itses, jos kerta asiat on niin huonosti
– sähän oot kakkosluokan kansalainen
– on toi vammaisen elämä vaan niin kurjaa.

Harva muuten tietää, kuinka paljon tähän asentoon pääsemiseksi on treenattu. Jos kiinnostaa, kannattaa surffata vanhaan blogiini ja aloittaa sieltä huhtikuusta 08.
Http://taistelijat.blogspot.com

Voin (omalta osaltani) väittää, ettei mikään tunne maailmassa ei voita fiilistä, kun ylittää itsensä tai voi toteuttaa ylipäänsä itseään ylipäänsä ihan pienillä jutuilla. Siksipä jokaikinen ilta muistan kömytä tohon pihalleni, kävellä kosteassa ruohikossa paljain jaloin, kuunnella lokkien kirkunaa, miettiä kuinka ihana koti, työ, perhe, ystäviä ja mies mulla onkaan ja kuinka paljon osaankaan arvostaa sitä, että asiat ovat niinkuin ne ovat. Samalla ajattelen siskoani, Leenaa, Essiä, Pia Annikaa, Maria, Fedjaa, Emmää, DD:tä ja muutamaa muutakin nimeltä mainitsematonta ihmistä, jotka ovat kulkeneet tätä mielenkiintoista reissua kanssani taistellen samalla omien kauheiden oireidensa kanssa ja säilyttäen siitäkin huolimatta kaiken sen elämänilon ja toiveikkuuden, joka pitää pinnalla synkimpinäkin hetkinä. En voi muuta kuin olla kiitollinen, että olen saanut tutustua teihin ja käydä läpi kanssanne nämä kokemukset. Yksin en olisi jaksanut!

Äiti ja fyssari olivat ihan oikeassa, kun he aina muistuttivat, että ”vielä sä pääset tekemään kaikkea, kunhan vaan maltat olla kärsivällinen ja pidät pääs kasassa etkä ala leikkimään tervettä missään tilanteessa”.

Okei, golffia en pysty pelamaan enää ikinä, se myönnettäköön, mutta … I don’t give a fuck, eli silläpä ei ole kokonaisuuden kannalta mitään merkitystä.😀

6 vastausta to “Itsensä ylittämistä”

  1. Merzi 10/07/2010 klo 01:42 #

    Mä kun olen seurannut sun tarinaa suht kauan tosin en tiedä ajallisesti kuinka kauan, mutta epäilen tietäväni ketä tarkoitat sillä mitä alussa kirjoitit. Joskin harva tietää paljonko oot töitä tehnyt jotta olet päässyt tuohon kondikseen, niin kyllä mä ainakin olen sen sun kirjoittamasta tunnistanut.
    Siitä asti kun mä olen sun ”tarinaa” seurannut niin on sulla ollut paljon sisua, toiveita ja myös pettymyksiä silloin kun on tullut takapakkia. Aina oot noussut niistä kurjista ajoista sisukkaasti jatkamaan. Mulle on kovasti jäänyt ne jutut mieleen kun äitisi jaksoi suo kannustaa ja tukea. Oli hetkiä kun et enää itse jaksanut uskoa minkään muuttuvan ja olit kiukkuinen äidillesi hänen kommenteistaan, toki hieman oli anteeksi pyynnön suuntaista tekstiä kun taas rauhoituit tai voit vähän paremmin. Onhan sulla ollut muitakin tukena mutta ehkä mulle huonomuistiselle on siksi jäänyt edellä kirjoittamani mieleen kun luultavasti tiedän miltä äidin silmin nähtynä koko juttu on tuntunut. Aina kun alkoi mennä paremmin niin aloit pitää kiirettä ja siitä ei hyvää seurannut, vaan jossain kohtaa ymmärsit että täytyy hieman hidastaa:)
    Kuten tiedät niin mä seurasin taistelijat sivuja pitkään ennen kuin tulin kirjoittaneeksi jonkin kommentin sun blogiin. Mulla on syytä kiittää sua ensisijaisesti ja toki tietty fysioterapeuttejani siitä että aloin ymmärtää omaa niskavammaani. Kirjoitit koko elämän kirjon niin hyvät kuin huonot asiat suoraa sanoja säästelemättä ja sehän on mulle helposti ymmärrettävää tekstiä.
    Jos et enää golffaa niin eihän se maailma siihen kaadu…mites olis minigolf:) Mä en enää aja fillarilla eikä mun maailma siihen kaadu…enkä mä fillarilla:)
    Niin ja idiootti palaa asiaan apinaohjeiden osalta kun kapaseteetti riittää kysymään ja ymmärtämään ohjeita.

    • Päivi 10/07/2010 klo 01:58 #

      Hihii! Merzi sä olit yksi nimeltä mainitsematon. Ajåattelin, että kun oot FB:ssä puoliksi samalla nimellä, niin enpä mainitse julkisesti, mutta mainitsempas kuitenkin.😀 Sulta saa uskomattoman määrän energiaa ja positiivista mieltä jokaikisestä kommentista, jonka kirjoitat. Kiitos siitä, sillä kuten tiedät, mua ei ole kovasti hymyilyttänyt viime vuosina.😀

      Hahaa, kyllä äitiparka on paljon saanut kestää. Ja vielä kun on toinen samanlainen tuittupää! Nimittäin rakas siskoni, joka on käyyt samaa juttua läpi.😦 Mutta äidit ovatkin äitejä kaikessa käsittämättömässä laupeudessaan ja laaman hermoillaan, ja uskomatonta, kuinka paljon äidit ottaa ja antaa lapsilleen/lapsiltaan.🙂

      Heitä vaan Merzi joku avaava kysymys, niin lähdetään siitä sitten tarkentamaan, mitä tarkoitat. Mä kysyn sitten lisää, kun vaan heität jonkun ekan kysymyksen. Sillain päästään eteenpäin.🙂

      Hyvät yöt sinulle ja kaikille muille!

      – Päivi

    • Päivi 10/07/2010 klo 02:00 #

      toi on muuten hyvä pointti, että kun sä et aja fillarilla niin et voi kaatuakaan sillä!🙂 niin mäkin ajattelen, että kun en golffaa, en voi saada golfpalloa päähän. ne tulee nimittäin lujaa ja kovaa.

  2. Merzi 10/07/2010 klo 12:23 #

    Tosta nimestä tai lempi-/kutsumanimestä sen verran että että laitoin sen FB:hen kun mut siitä parhaiten tunnistaa paitsi lapsuudesta asti olevat tutut virallisesta nimestä, tosin täytyisi varmaan lisätä vielä tyttönimi eli o.s. Muuri niin jos joku haluaa löytää meikäläisen niin varmasti löytäisi. Kun on 17 vuotiaasta asti Merziksi kutsuttu monella taholla niin sitä nimeä käyttää/käytetään.

    Tiedän kyllä ettei sua ole aina kamalasti hymyilyttänyt viimevuosina, niin ei ole muakaan. Sun kanssa on ollut kiva heittää pienistäkin jutuista läppää ja se on aina piristänyt munkin mieltä:)

    Itselläni on alkanut elämä sujua paremmin kun moni keskeneräinen kuormittava asia on saatu järjestykseen. Kaularankaan liittyen on enemmän aikaa keskittyä treenaamaan sitäkin jotta saisi sen niin hyvään kuntoon kuin mahdollista, ikävä kyllä kotona välillä sekin unohtuu. Kun on kunnolla kuvattu vihdoin viimein niin tietää olla toivomatta ihmeitä, se mikä kunnolla vaurioitunut ei treeneillä parane mutta paremmaksi tulee kuitenkin. Tällä enempi ja vähempi huonolla tasapainolla varustettuna provosoituu helposti niskaoireet joten yrittää välttää sellaista. Ens kuussa mennään fysioterapeutin kanssa hommaamaan yksilöllistä tukikauluria kun yleisen terveydenhuollon versiot eivät ole avuksi. Tulee mahdolliseksi olla liikkeellä kauemmin kun ekana ei ala pään kannattaminen tökkiä:)

    Nyt meen läästimään puuöljyä yhteen puutarhatuoliin ja sitten ei ole enää kuin kaksi käsittelemättä…niin ja se pöytä, hitaasti tapahtuu mutta kuitenkin tapahtuu:)

  3. Marja 11/07/2010 klo 17:49 #

    Äiti tietää tasan tarkkaan myös ketä henkilöä tarkoitat blogin alussa olevalla ilmaisulla.. en haluaisi edes palauttaa häntä enää mieleen, koska minuun koskee niin paljon nuo hänen lausumansa inhottavat sadistiset sanat. Sanat joita ei lausu kuin ihminen, joka on patouttanut omat jo lapsuuden ajoista lähteneet tunteensa kiveksi sydämeensä.

    Myönnän ettei ole ollut helppoa elää kahta viimeistä vuotta elämässäni, vai täytyisikö sanoa sinun elämässäsi, sillä sinähän rakas tyttäreni se todellinen kärsijä olet ollut. Muistan ensimmäisen kesäsi huhtikuun kaatumisen jälkeen, kun makasit patjalla olkkarin lattialla, katsellen ikkunasta tuulessa heiluvia puun oksia.

    Pakotit itsesi nousemaan vain vessaan, haukkaamaan seisaaltaan suupalaa, koska et voinut istua kovien kipujen vuoksi. Lähellä olevalle järvelle meneminen, autossa istuen oli sinulle suunnaton ponnistus, mutta jaksoit sen, koska oma fyssarisi tiesi että paikallaan tehty muutamankin minuutin mittainen vesikävely antoi tarvittavaa kuntoutusta jotta pikku hiljaa selviäisit eteenpäin elämän aallokossa.

    Sait pikku siskonkin seuraksesi jolla oli lähes sama tilanne omassa elämässään ja tietenkin minut autonkuljettaja äitisi. Kun katselin teitä rakkaimpiani rannalta, sydämeeni koski kuin puukolla viiltäen. Miten nuorten iloisten, kunnollisten ja tarmokkaiden naisten elämä voitiin katkaista kerta heitolla näin julmalla tavalla.

    Mutta en voinut näyttää suruani, en nyt kun piti olla tukena ja turvana ja luoda uskoa parempaan elämään. Ja vaikka oireesi tuottivat sinulle mittaamatonta kärsimystä, jaksoin aina uskoa sinun vielä nousevan ylös sängystäsi tekemään lähes kaikkia niitä asioita joista olit jäänyt paitsi sairautesi aikana.

    Teit säännöllisesti fyssarilta saamiasi harjotteita, kävit hoidossa hänellä ja sitten nuo vesikävelyt, siinä kuntoutus ohjelmasi jota orjallisesti noudatit ja joka ajan saatossa alkoi kantaa toivottua hedelmää.
    Sait lisää lihasmassaa, uskoit olevasi kestävä tekemään kodin pikku askareita, mutta taas sinua rangaistiin, oireet palasivat takaisin ja pakottivat sinut viikoiksi uudestaan sängyn uumeniin..
    Kyllä, tuo sama episodi toistui toistumistaan äidin varoittelusta huolimatta ja jossain vaiheessa päätinkin olla enää kommentoimatta sinun tekemisiäsi. Useinhan sain osakseni kirpeää palautetta taholtasi, mutta tiesin meidän kummankin tarkoittavan toisillemme vain pelkkää hyvää.🙂

    Seurasin tiiviisti blogiasi, kävin niin usein kuin mahdollista katsomassa sinua, soiteltiin ja tekstailtiin… Ja sitten pikku hiljaa surulliset tekstiviestit alkoivat muuttua iloisemmiksi, Taistelija blogi loppui saaden Life and Liebenin tilalleen, joka sekin vaihtui Hyvän olon blogiin… Elämässäsi oli alkanut uusi ajanjakso: pystyit ajamaan autoa, kävelemään, käymään kaupassa, kutsumaan ystäviä kylään, tekeen niitä pieniä kodin hommeleitakin. Siltikään et uskaltanut alussa ainakaan kovasti iloita tekemisistäsi, koska pelkäsit että sinua rangaistaisiin jälleen kerran. Mutta päivä päivältä vointisi parani, kauan kadoksissa ollut pilke palasi silmiisi ja yhä useammin kuulin heleän naurusi ja pulppuavan puheesi.

    Siltikään et ole koskaan enää sama ihminen kuin ennen tuota surullista onnettomuutta. Olet ihminen isolla iillä, joka periksiantamattomuudellaan, tahdonvoimallaan ja kovalla harjoittelulla on saavuttanut uuden mahdollisuuden elämään. Henkisesti paljon vahvempana kaiken paskan ja kurjuuden läpikäyneenä, voi ottaa elämän vastaan kiireettömämmin, iloiten kuten itsekin sanoit pienistä mukavista asioista, joita ei ehkä ennen onnettomuutta ollut noteerannutkaan.

    Minä äitinäsi ja koko meidän perhe on elänyt rinnallasi nämä kaksi pitkää, uuvuttavaa vuotta toivoen ja uskoen paranemiseesi. Ja nyt uskallan tähän kirjottaa, olet lähempänä sitä kuin koskaan aikaisemmin ja me läheisesi olemme tukipilareinasi aina.
    Elämä kantaa, uutta voimaa antaa! Love!🙂

  4. Leena 13/07/2010 klo 19:40 #

    Sulla on upea tukiverkko!🙂 Äidin ja tyttären välinen suhde voi joskus olla erityisen hankala mutta yhtä lailla myös erityisen antava. ”Mustin” sanoista tuli mieleen sellainen ajatus, että äidin empatia tytärtään kohtaan on varmaankin ihmisten välisen empatian korkein muoto. Meidänkään äidissä ei mikään muu ole saanut aikaan yhtä voimakkaita reaktioita kuin lasten hyvinvoinnin vaarantuminen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: