Kotiäitiydestä

2 Hei

Tehtyäni tänään (kevyitä ja niskaystävällisiä) kotihommia (hyvällä ergonomialla), mietin miten ihmeessä kukaan voi väittää vakavalla naamalla pystyvänsä hoitamaan täydellä panoksella esimerkiksi 3 lasta, täyspäiväisen työn, parisuhde-elämää, ystävyyssuhteita ja vielä itseään? Ei vuorokaudessa yksinkertaisesti riitä tunnit siihen, vaan jostain on pakko tinkiä. Ensimmäisenä pätkintälistalle joutunee oma aika ja uni. Sitten harmittaa, kun silmien alle muurantuu mustat pesukarhurinkulat ja iltaisin on niin väsynyt, ettei enää muista mihin silmälasinsä laski kädestään. Keskittyminen herpaantuu, pinna on kireellä, tulee äksyiltyä läheisille ja kaikki v*tuttaa.

Kaikista kauheimmat muodon tämä jatkuva väsymys ja keskittymiskyvyttömyys saa, kun jostain putkahtaa mediaan tapauksia, joissa isit ja äidit ovat unohtaneet aamulla töihin mennessään tiputtaa takapenkillä nukkuvan vauvansa tarhaan, ja lapsi kuolee lämpöhalvaukseen autoon vanhemman työpäivän aikana. Näistä raportoidaan joka vuosi. Mutta millainen ihminen unohtaa lapsensa ylipäänsä mihinkään? Siis vaikka olisi kuinka väsynyt? Kyllä kannattaa kiireesti läpsiä itseään poskille ja lisätä unenmäärää, kun huomaa tulleensa lähimarketista kotiin ruokakärryjen kanssa ja jättäneensä vauvan vanuineen kärryjen paikalle.

Propsit kaikille kotiäideille tai kotona lastansa osittain hoitaville, ja erityiskiitos omalle äidilleni. Teette arvokasta työtä! Työtä jonka arvon tietää vain ne lapset, jotka ovat rakkaudessa ja välittämisessä saaneet elää. Kunnon korvausta kotityöstä tuskin koskaan tullaan maksamaan, mutta toivottavasti kotityön arvo nousee vähitellen. Tärkeää työtä tekevät myös ne ihmiset, jotka hoitavat lapsia ammatikseen, ja toki myös nekin, jotka ovat valinneet työelämän lastenhoidon sijaan. Ei Suomentyylisessä ja -kokoisessa maassa kaikki voi kotiäitejä valitettava ollakaan, mutta ne, jotka ovat, ansaitsivat monesti enemmän kiitosta, arvostusta ja kunniaa tärkeästi pestistään. Toisaalta, monelle riittää tunne siitä, että on valinnut omasta mielestä oikein ja tekee just sitä, mikä hyvältä tuntuu muiden mielipiteistä viis. Elämä ei ole sillä tavalla helppoa, mutta kuka on sanonut, että sen pitäisikään olla?

Vasta näin vanhempana sitä tajuaa, kuinka etuoikeutettu onkaan ollut, kun on omistanut/ja omistaa edelleen ihkan oikean lapsiinsa sitoutuneen ja lastensa puolesta lähes mitä tahansa tekevän tekevän äidin, eikä vain jotain naista, jota kutsui äidiksi, koska sattui olemaan biologisesti hänestä lähtöisin tai koska joku opetti tekemään niin. Viimeiset kaksi vuotta olen tarvinnut äitini tukea, apua ja rakkautta enemmän kuin koskaan ja äiti tuskin koskaan ymmärtää, kuinka kiitollinen ja iloinen siitä olen. Jos pystyn tarjoamaan vastaavaa asennetta ja tekoja edes puolet yhtä hyvin kuin oma äitini, olen onnistuja! 😀

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: