Huomioita

18 Kes

Nainen lähtee autokaupoille mustissa tuulipuvunhousuissa, tennareissa, HP:n kauhtuneessa promotakissa ilman meikkiä ja hiukset sipaistuna johonkin ojennukseen. Hän karauttaa kaupan pihaan viime vuosikymmenen mallisella Mitsubishillään ja paiskaa oven niin lujaa kiinni, että auto melkein hajoaa palasiksi. Pihassa olevat myyjät eivät voi olla huomaamatta hänen saapumistaan. Naisella on niskatuki ka kävelykin on hieman erikoista.

Mitä veikkaatte kuinka kauan nainen sai odottaa myyjää Audi-liikkeessä? Entä miten tilanne muuttui, kun nainen käveli myöhemmin sisään jakkupuvussa, peitti niskatukensa huivilla ja pysäköi Mitsunsa nurkan taakse piiloon?

Ensimmäisessä tapauksessa odotusaika lähes tyhjässä liikkeessä oli 18 minuuttia. Toisella kerralla (melko kiireiseen kellonaikaan aikaan) naista tultiin palvelemaan kahden miehen voimin noin minuutin sisällä.

Niin sillä ensivaikutelmalla vaan on merkitystä! Jos haluat hyvää palvelua tai ylipäänsä automyyjän huomion, näytä siltä, että sinulla on myös varaa ostaa se auto. Tosin melkein kaikkihan sitä lainaa nykypäivänä saa pankista… Surullisinta on, että ulkonäöstä ja tyylistä vedetään monissa tapauksissa täysin metsään meneviä yleistyksiä. Tuulipuvussa ja niskatuessakin oleva ihminen voi oikeasti haluta ostaa auton juuri sillä hetkellä ja toisinaan hänellä on rahoituskin valmiina kauppaa varten. Vain nimi paperiin ja kortti vinkumaan, ja eikun kauppa clousaukseen. Mutta minkäs teet, jos tuulipukuasiakas ei houkuta. Kyllä ne rahat onneksi muualle joutaa viedä! 😉

Advertisements

Yksi vastaus to “Huomioita”

  1. Jaska 19/06/2010 klo 13:05 #

    Saman tyyppistä kohtelua sai äitini vuonna miekka ja kirves nimeltä mainitsemattomassa japanialaisen Toyota-merkin liikkeessä.
    Hän oli ostanut tasaisesti 2 vuoden välein uuden auton ko. liikkeestä, siis pränikän, pakasta vedetyn. Hakiessaan muistaakseni neljättä uutta autoaan, asustus ei ilmeisesti ollut miellyttänyt myyjiä, koska jo ovelta oli ihan vain ohi mennen tokaistu että rouva menee sinne pihalle nyt vaan (satoi muuten kaatamalla…!) siellä on ne käytetyt autot…
    Vaikka kaupan päälle saikin jotain mainoskrääsää, kun asia selvisi myyjälle, niin ei se paljon lämmittänyt.
    Palaute meni, lieneekö sitten vaikuttanut…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: