Arjen arkkienkeli

22 Huh

Pari päivää sitten istuin koneella kuten nytkin, yhtäkkiä posken limakalvolla kieleni alla tunsin jotain sinne kuulumatonta. Nousin, melkein juoksin vessan peilin eteen, levitin suuta niin, että silmänikin pullistuivat. Nyt saatoin nähdä sen, kahden sentin läpimittaisen tulipunaisen alueen, jonka keskellä oli jotain tummaa. Kiljaisin niin että itsekin pelästyin: Tää on suusyöpää, oon ihan varma siitä!!

Mieheni oli hetkessä luonani, näin hänen kauhistuneen ilmeensä: ”Ompa aika kauheen näkönen”, häneltä lipsahti. Varasin oitis ihotautilääkärille ajan. Pääsisin vasta kolmen kiduttavan pitkän päivän jälkeen, miten jaksaisin odottaa niin kauan? Sitten muistin oman hammaslääkärini, tuon ihanan miehen, joka oli pystynyt poistamaan lähes kokonaan hammaslääkärikammoni, josta olin kärsinyt koko ikäni. Vapisevin käsin näpyttelin numerot ja selostettuani asian. Toisesta päästä kuului rauhallinen ääni: ”Haluaisitko tulla käymään vastaanotollani, voisin vilkaista sitä”. Ai että haluaisinko, jos joutuisin odottamaan vielä vähänkin, minut saisi kuskata saman tien Hattelmalaan.

Tunnin päästä istuin tutussa tuolissa, kirkas valo sattui tummien lasienkin läpi silmiini, odotin pelon sekaisin tuntein hänen kommenttiaan.” On aika ärtyneen näköinen, taidan pirauttaa kirurgikollegalleni, saa vähän vilasta sitä…” Siinä vaiheessa olin aivan varma siitä, että oma diagnoosini oli ollut oikea, että ihan kirurgille, hehän leikkauksia tekevät, ajattelin. Kukaan ei vastannut puhelimeen.. Hammaslääkärini yritti seuraavana keskusairaalaan, sieltäkin oli valkotakkiset jo lähteneet ansaitsemalleen vapaalle.” Katsotaanpa vielä uudestaan sitä” kuulin hänen rauhoittavan äänensä. Hän tutki ikuisuudelta tuntuvan ajan, ja seuraavat sanat tulen varmaan muistamaan koko ikäni: ”Sinultahan poistettiin vanha amalgaamipaikka muutama viikko sitten, tämähän on amalgaami tatuointi. Limakalvolla on ollut pieni haava/hankauma ja sinne on koteloitunut kyseistä paikka-ainetta. Olen siitä 99:n prosenttisen varma! Ei tarvi pelätä”.

En enää miettinyt sitä yhtä prosenttia, olin niin helpottunut. Teki mieli halata häntä, en  kumminkaan kehdannut. Katsoin häntä silmiin sanoen:” Paljon kiitoksia sinulle kun mahdutit minut kiireiseen päivääsi, olen siitä niin iloinen…” Hymyillen lempeästi hän saatteli minut odotushuoneen puolelle, sovimme tapaamisesta kuukauden päästä uudelleen.

Askel oli kevyt suunnistaessani autolle, ajatukset palasivat todelliseen asiakaspalvelijaan, jollainen oma hammaslääkärini oli. En tiedä ketään toista lääkäriä, joka antaa minulle ajan tunnin sisällä soitosta, ottaa yhteyttä kollegoihinsa, lohduttaa pelokasta potilasta ja tekee tämän kaiken vielä hymyillen aurinkoisesti. Hän on minun ja monen muun arjen arkkienkeli, jollaisia toivoisi olevan paljon paljon enemmän tämän hektisen elämän keskellä.

4 vastausta to “Arjen arkkienkeli”

  1. Päivi 22/04/2010 klo 03:35 #

    No hyi hitto! Vähemmästäkin pelästyy. Eikä taatusti auttanut ajatus, että suusyöpä ei yleensä puhkea akuutisti, ja että lääkäri olisi taattu huomannut hälyttävät merkit aiemmin hänellä käydessäsi? Jos asuisin siellä, tiedän kenellä kävisin itsekin. 🙂 Nykypäivänä tuollainen joustavuus, arjessa ilahduttaminen ja aito asiakkaista välittäminen on se, milkä todella merkitsee. Tuo on niin harvinaista, että sen arvo on suhteessa tosi suuri!

    • marjamarjanen 22/04/2010 klo 13:05 #

      Tiedän eri sairauksista aika paljon, kuten sinäkin Päivi, koska minua on aina kiinnostanut lääketiede ja olen lukenut sitä aika paljon elämäni varrella. Vaan kun sairaus tulee omalle kohdalle, tunteet astuvat peliin ja ne tunteet ovat pelonsekaisia.
      Eikä pelkoa hälvennä yhtään läheisten sairastumiset, sitä vaan ajattelee, että nyt on sitten minun vuoroni kärsiä… 😦

      Mutta tuon lääkärin suhtautuminen asiaan ja pelkäävään potilaaseen oli niin mahtavaa, ettei oikein löydä sanoja tunteitaan kuvaamaan. Hän on empaattinen, asiantunteva, hymyillevä, juuri kaikkea sitä potilas lääkäriltä odottaakin. Pääsisin kunnalliseen edulliseen hammashoitoonkin, mutta koska minusta pidetään näin hyvää huolta yksityispuolella olen valmis maksamaan siitä. Harva potilas avatessaan ja sulkiessaan hammaslääkärin oven, voi sanoa olevansa iloinen kuten minä, mennessä pelottaa ja poistuessa harmittaa maksulappu.

      Seuraavalla kerralla taidankin yllättää lääkärini henkilökuntineen leipomalla makoisat korvapuustit heille, kiitoksena mahtavasta asiakaspalvelusta, jota saan joka kerta osakseni heillä asioidessani!! 🙂

  2. eMMä 25/04/2010 klo 21:22 #

    Helpotus. Kiduttavaa on odottaminen. Omalta kohdaltani voin sanoa , että muita muistan aina oikeaoppisesti opastaa, miten tulee toimia: joo, laita kylmäpakkausta, niin kipu helpottaa tai muuta…samaten pelottavampia diagnooseja odottaessa on helppo rauhoitella toisia odottamaan diagnoosia.

    Hieno kuulla myös positiivisia kommentteja lääkäreistä 🙂 , kun tuntuu että vain ne kielteiset tulee laitettua kiertoon. Terveisin M

    • Päivi 26/04/2010 klo 16:56 #

      Niinpä! Ihminen tuppaa muistamaan paremmin vääryydet ja epäoikeudenmukaisuudet kuin positiiviset asiat. En muista suhdelukua, mutta se oli niin valtava, että jos itse olisin asiakaspalveluammattissa oikein hirvittäisi. 😉

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: