Vanhoja kuvia ja lapsuusmuistoja

7 Huh

Isäni sai siskoltaan dia- ja negaskannerin. Siitä asti sähköpostissani on odottanut hauskoja lähetyksiä, lapsuusajan valokuvia. Kuinka ihanaa onkaan ollut herättää vanhat muistot eloon täydentämään tätä nykyelämää. Perhekuvia, ystäväotoksia ja vanhoja maisemia aina vuodesta 81 asti. Mieleen tulvii menneet. Muistikuvat on kristallinkirkkaita, aivan kuin olisin elänyt nuo hetket eilen.

Mökkimatkat legendaarisella Morris Marinalla, pituushyppyskabat hieman soraisaan hiekkaan, onkireissut Haaralan mutkassa. Sukujuhlat, rippijuhlat ja synttärit, joihin meidän perhe ei koskaan ehtinyt ajoissa. Ennätysmyöhästyminen tais olla neljättä tuntia? Silloin tosin oli autosta käsijarru jäätynyt. Meille oli tyypillistä, että olimme viimeisinä paikalla. Sinänsä hieman epäkohteliasta, tiedetään. Ja kun meidän äänekäs pesue saapui, sitä ei voinut oll huomaamatta. Isä kihisi kiukusta, kun äiti ja me lapset jarrutettiin nopeita lähtöjä, ja äiti kihisi iskälle vastaan, että mitäs siinä puhiset.

Ei kolmen parin vuoden välein syntyneen lapsen kanssa voinut olettaakaan pysyvänsä aikatauluissa. Jos jotain alkoi pissattaa juuri ennen kuin auto lipui parkkiruudusta, sitten lähdettiin vessaan, kun ei sitä voinut autoonkaan liruttaa. Tai jos juhlavaatteille kaatui mehua juuri ennen lähtöä, äiti pesi tahran ja kuivatti vaatteen hiustenkuivaajalla. Tai jos lahjakukat unohtui kiireessä kotiin, ne käännyttiin aina hakemaan. Ja pitihän kaikille katsoa juhlavaatteet ja rennommat vetimet, ja vauvalle tarvikkeet mukaan ja sitten tietty ne lahjat ja kortit jne.

Meiltä ei koskaan lähdetty synttäreille tai muihinkaan juhliin ilman viemisiä. Lahjat oli upeissa paketeissa ja nauhat, kortit ja muut sävy sävyyn tietenkin. Lahja oli ostettu ajatuksella ja saajaa ajatellen. Sanomattakin on selvää, että hankinnoista vastasi äiti, ja me lapset oltiin pikkuapureina. Vaikkemme ostelleet ökykalliita viemisiä kellekään, kaikista pidettiin mielettömästi.

Äitini osasi todella ajatella muita ja asettua heidän asemaansa. Mistä he pitivät, oli aina lähtökohta lahjan valinnalle. Varmaan siksi ne toimikin loistavasti. Teini-ikäinen kampaajaksi haluava taiteellinen serkkutyttö sai meikattavan ja kammattavan pään, ja urheilulliset pojat sporttivaatteita tai -leikkikaluja. Sisko sai nukkeja, koska hän oli hoivaajatyyppi. Veli tykkäs teknisistä vimpaimista ja Legoista. Iskälle vain käytännöllistä ja muka superedullista, koska isä ei ole lahjatyyppiä – mukamas. Tykkäs kuitenkin.

Jos joku ihminen on tehnyt elämäntyönsä ihmisten, etenkin perheensä ja läheistensä parissa, se on äitini. Suuri sydän! Voi kumpa itsekin pystyisi samaan pyyteettömyyteen ja rakkauteen. 🙂

6 vastausta to “Vanhoja kuvia ja lapsuusmuistoja”

  1. äiti 07/04/2010 klo 19:05 #

    Jee, jee ihana kirjotus! 🙂

    • Päivi 07/04/2010 klo 19:08 #

      Kiitos! Näitä on ihana muistella. 🙂 Odotan innolla, että saan sut kanssa bloggaamaan!

      • äiti 07/04/2010 klo 19:14 #

        Tuun tosi mielelläni mukaan bloggaamaan, koska jokaisella on oma tarinansa ja mielipiteensä. 🙂

      • Päivi 07/04/2010 klo 19:18 #

        Sitä odotellessa! 🙂

  2. marjamarjanen 09/04/2010 klo 13:08 #

    Tuota sinun tekstiä lukiessani palasin mielessäni tuohon ihanaan aikaan jolloin kaikki kolme lastani olitte pieniä pilttejä. Aamusta iltaan oli vauhti päällä, mutta voi kuinka tykkäsinkään siitä!!
    En miettinyt pätkääkään menenkö ansiotyöhön vai jäänkö hoitamaan lapsiani kun äitiyslomani päättyi. Tietenkin kotiin! Ja tuota päätöstä en ole koskaan katunut, sainhan nähdä jokaisen lapseni eri kehitys vaiheet ekana. Neuvoa, opettaa eron oikean ja väärän välillä ja helliä ja rakastaa syli aina avoimena.
    Mutta nuo lähdöt mökille, syntymäpäiville mihin tahansa olivat kyllä todellista kaaosta. Kolmen pienen lapsen kanssa sitä rompetta piti ottaa mukaan uskomaton määrä, joka tietty oli aina minun harteillani. Halusin niin, niinhän olin aina tehnyt, luotin vain itseeni… Mutta senpä vuoksi sitten olinkin aina viimeisenä, mies oli häippäissyt jo puol tuntia aikaisemmin, huutaessaan oven raosta:”aikaa viisi minuuttia ja sitten auto starttaa pihasta.” No, ei uhkaus kyllä koskaan toteutunu, vaikka me jälkijoukko oltiinkin hitaita, me oltiin tärkeitä!

    Ja ne lahjat, totta se on, niiden piti olla saajalleen sopivan näköiset. Pienellä investoinnillakin sai ostettua kauniita ja lahjan pakkaamiseen käyttämä aika sai ne näyttämään houkuttelevilta-arvokkaammiltakin.
    Kuinka kauniisti Päivi kirjoitatkaan tuossa lopussa, olen onnellinen jos läheiseni ajattelevat noin.
    Tässä raatosessa maailmassa ei koskaan ole tarpeeksi rakkautta ja lähimmäisen huomioon ottamista, mutta sitä vastoin ahneutta, väkivaltaa ja minä itse olen paras mentaliteettia sitäkin enemmän.

    Välitetään toinen toisistamme, näytetään aidosti tunteemme niin arjen kiireen ja hälinän, kuin myös hiljaisuuden keskellä!

    • Päivi 09/04/2010 klo 14:24 #

      Kyllähän sitä joskus iskä lirutti autoa eteenpäin, muistatko? Joka viides minuutti se ajoi lähemmässä mummolla eteenpäin ja sä juoksit sitä kauemmas, mitä kauemmin olit siellä sisällä viimeisenä. Taidettin joskus olla jopa siinä sillalla/saunan kohdalla asti? 😀

      Oiskohan meidän lähtö parantunut vieläkään? Ei ollaan pitkään aikaa porukalla kokeiltu. 😉 Ehkä parempi niin, että me lapset tullaan omilla autoilla…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: