Masennuksen tunnistaminen ja hoito

Masennus on ollut yksi 2000-luvun muotidiagnooseista. Jopa silloin, kun ihminen ei ole masentunut, vaan pelkästään surullinen, huolestunut tai hädissään, masennusdiagnoosia kaupataan varsin hanakasti. Masennuksella ja tilapäisellä surun, avuttomuuden, pelon tai ahdistuksen tunteella on kuitenkin suuri ero. Masennus on sairaus, kun tunteet ja niiden voimakas kokeminen ovat puolestaan luonnollinen osa hyvinvoivan ihmisen tavallista elämää. Siitäkin huolimatta, että yhä useampi saa yhä helpommin ja useammin masennusdiagnoosin, masennukseen sairastuneiden määrä ei kuitenkaan ole lisääntynyt räjähdyksenomaisesti viime vuosina. Sen sijaan masennuksesta on alettua keskustella enemmän ja rohkeammin.

Mistä on kyse?

Teema putkahti mieleeni luettuani Suomen Kuvalehdestä artikkelin masennuksesta. Artikkelin asiantuntijana toimi tutkija Jouko Lönnqvist Kansanterveyslaitoksen (nykyisin THL, joka syntyi, kun Stakes ja KTL yhdistettiin 1.1.2009) mielenterveyden ja alkoholintutkimuksen laitokselta. Lönnqvistin mukaan depressio ilmiönä on ollut olemassa yhtä kauan kuin mitä ihmiset ovat pallolla tallustelleet. Hänen mukaansa masennuksessa on kyse yleisinhimillisestä reaktiosta, jonka tyypillisesti aiheuttavat erilaiset vastoinkäymiset kuten vaikeat surut ja menetykset. Joillain ihmisillä tämä hetkellinen tunnereaktio muuttuu helpommin syystä tai toisesta pysyväksi tilaksi. Uusimmat tutkimukset osoittavat, että syy saattaisi löytyä geenitasolta, vaikka on nimettävissä myös lukuisia muita tekijöitä.

Ketkä masentuvat?

Suomalaisista joka viides kohtaa jossain vaiheessa elämäänsä masennusjakson, ja noin viisi prosenttia suomalaisista kärsii vakavasta masennuksesta. Naisilla luku on noin kahdeksan prosenttia ja miehillä viisi. Masennuksen yleisyydestä kertoo se, että lähes jokainen meistä tuntee tai tietää ihmisen, joka on ollut tai on edelleen masennuspotilas. Tietyllä tavalla masennus on siis lähes jokaiselle tuttu, mutta silti niin kovin tuntematon.

Miten masennus ja työkyvyttömyys liittyvät yhteen?

Masennuksesta johtuva työkyvyttömyys on lisääntynyt, koska masentunut ei pärjää nykyajan tehokkuutta ja suoriutumista korostavassa työelämässä. Suoraan sanottuna, puolikuntoisille ei ole tilaa tuloskeskeisissä organisaatioissa, Kuten Maria Vuorilehto, joka on väitellyt masennuksesta tohtoriksi, totesi SK:n artikkelissa: “Masentuneena tehdään poikkeuksetta huonompaa tulosta myös työelämässä”.

Vaikken olekaan sairastunut masennukseen, niin veikkaan, että olisin saanut monet potkut mistä tahansa muualta paitsi omistamastani yrityksestä tämän niskavamman takia. Se oli jo riittävän rankkaa, että pidin itse itseäni luuserina, saatika että joku toinen olisi määritellyt minut hyödyttömäksi, tehottomaksi tai jopa turhaksi. Se, jos mikä, olisi ollut omiaan lisäämään masentumisen riskiä.

Mitä masennus maksaa yhteiskunnalle?

Minusta tuntuu kauhealta puhua masennuksesta tästä ns. kustannusnäkökulmasta, mutta kyllä asiaa pitää osata käsitellä myös siitä lähtökohdasta. On sanomattakin selvää, että masentuminen tulee kalliiksi yhteiskunnalle. Masennusdiagnoosin saaneet nimittäin siirtyvät työkyvyttömyyseläkkeelle muita työkyvyttömyyseläkeiläisiä varmemmin, keskimäärin 52-vuotiaana. Mielenterveyden häiriöistä johtuvia eläkkeitä alkaa eniten 58-64-vuotiailla asiantuntija-ammateissa toimivilla naisilla, ja valtaosa näistä työkyvyttömyyseläkkeistä johtuu nimenomaan masennuksesta. Kaiken kaikkiaan mielenterveyshäiriöt ja aivosairaudet aiheuttavat yli kolmanneksen kaikista terveysmenoista Suomessa. Sosiaali- ja terveysministeriön luotsaaman ja varsin onnistuneeksi koetun MASTO-hankkeen tarkoituksena ollut tukea työssä jaksamista sekä työhön paluuta masennuksen yhteydessä.  Edelleen puolet masennuspotilaista jää kokonaan hoitamatta, vaikka masennuksesta voisi toipua täydellisesti oikean kuntoutuksen avulla.

Miten masennusta hoidetaan?

Toisin kuin yleisesti uskotaan, masennuslääkkeet pelkästään eivät paranna sairautta, koska ne eivät poista syytä, joka masennuksen on laukaissut tai sitä edes auttanut. Eniten apua lääkkeistä on sekä keskivaikeassa että vaikeassa masennuksessa, lievää sen sijaan voitaisiin hoitaa onnistuneesti jopa pelkällä terapialla. Lönnqvistin arvion mukaan noin 20 %:a masennuksesta kärsivistä saa hyvää hoitoa, noin 30 prosenttia “jotain” hoitoa ja loput jää hoitamatta. Myös alueelliset erot ovat suuria.

Miksi masennusta ei tunnisteta?

Mielestäni on hirvittävän epäreilua ja ristiriitaista, että monet terveet saavat niin sanotusti “turhaan” masennusdiagnoosin ja samaan aikaan yli puolet oikeasti masennusta sairastavista eivät saa mitään hoitoa. Merkittävimpänä esteenä masennuksen tehokkaalle hoidolle pidetään masennuksen heikkoa tunnistamista. Suurin osa potilaista nimittäin hakeutuu yleislääkärin tai työterveyshuollon yleislääkärin pakeille, eikä yleislääkäreillä ole välttämättä aikaa tai erityisosaamista tunnistaa masennuspotilasta, joka sitä paitsi tulee vastaanotolle yleensä “muista syistä” tiedostamatta itsekään, että hän voisi olla masentunut.

Miksi masennus voi ilmetä ylisuorittamisena?

Oman hankaluutensa tunnistettavuuteen tuo se, että masennus voi ilmetä monilla muillakin tavoilla kuin sinä perinteisenä ja totuttuna alakulona, epätoivona, toivottomuutena, väsymyksenä tai ilottomuutena. Itse asiassa moni masentunut käyttäytyy yliaktiivisesti (ns. hypomania) suorittaen elämäänsä kuin viimeistä päivää. Tämä taas johtuu siitä, että pelkää kohtaavansa omat negatiiviset tunteet (ja oman masentuneisuutensa), mikäli lopettaa jatkuvan touhuamisen ja pysähtyy todella kuuntelemaan sisimpänsä ääntä. Esimerkiksi huomattavan monen yksinäisen (ei syrjäytyneen!) henkilön yliaktiivisuuden taustalla on pelko siitä, että elämä romahtaa kokonaan, kun päästää omat surulliset ajatukset ja tunteet pintaan. Siksi touhuamista ei voi lopettaa hetkeksikään.

Tiedän erittäin hyvin, millaista tuollainen elämä on. Olenhan itsekin yrittänyt hukuttaa surut, murheet ja pelkoni 24/7 suorittamiseen ja elämässä “juoksemiseen”. Eipä auttanut. Paha olo oli ja pysyi, eikä se lähtenyt kuin tunnistamalla tilanne ja ottamalla se aktiiviseen käsittelyyn. Edelleen mietin, että milloinkohan olisin oikeasti sairastanut masennukseen tai burn-outiin, jollei olisi tullut tätä pakollista pysämistä 2008? Turha sitä on miettiä enää, tiedän, mutta välillä on hauskaa luoda menneisyydestään vaihtoehtoisia skenaarioita.

Masentunut vai ei – Mistä sen tietää?

Vaikkei masennuksen tunnistaminen ja myöntäminen olekaan helppoa, masennuksesta puhumista tai siihen liittyvän tiedon hankkimista ei kannata missään nimessä vähätellä. Masennuksen tapauksessa tieto ei lisää tuskaa, vaan päinvastoin. Masentuneen, kuten myös hänen läheistensä kannattaa opiskella aihetta. Kun tietää, mistä on kyse, pystyy luomaan parempi selviytymisstrategioita.

Masennuksen merkkejä – Tunnistatko itsessäsi tai läheisessäsi?

• Alakuloisuus ja negatiivisuus, joka ei hellitä tai lisääntyy?
• Ärtyisyys ja pahantuulisuus, joka vain jatkuu ja jatkuu?
• Nautittomuus eli “mikään ei tunnu miltään”
• Pakonomainen tarve tehdä jotain. Ei osaa olla tekemättä mitään.
• Univaikeudet kuten ongelmat nukahtamisessa ja heräilyt keskellä yötä?
• Ilottumuus, “elämästä on kadonneet värit”
• Itkuisuus ja/tai muistivaikeudet (Toisinaan tai pysyvästi)
• Harmittaa aina vaan ihan ilman mitään syytä
• Ruokahalun tai seksuaalisen käyttäytymisen muutokset (suuntaan tai toiseen)
• Rasituksen sietokyvyn lasku

Muista, että masennuksen tunnistaminen ei ole helppo itselleen, eikä läheisille. Kuitenkin aina, jos on pienikin ajatus siihen sunutaan, että ongelmana voisi olla masentuminen, asiasta kannattaa ja pitää puhua. Ongelman märehtiminen yksin vain suurentaa jo olemassa olevia negatiivisia tuntemuksia ja johtaa todennäköisesti yhä syvempään suohon. Älä jää yksin surun, epätoivon, pelon, ahdistuksen tai kuoleman ajatustesi kanssa! Masennukseen sairastumisessa ei ole mitään hävettävää. Se on sairaus siinä missä muutkin, ja hoidettavissa oikealla kuntoutuksella jopa täysin oireettomaksi. Toimi!

Kirjallisuutta:

Tässä muutamia kursseilla/muuten vaan lukemiani teoksia aiheeseen liittyen:

Karila & Kokko: Krooninen masennus

Tontti: Monimielinen masennus – Arjen reseptejä elämäntaudin hoitoon.

Turunen: Nuori ja masennus.

Siltala: Nainen ja masennus.

Gustavson: Masennus

(Lähteet: Linkkeinä tekstissä)

Ratkaisukeskeinen johtaminen ja ajattelutapa

Tuttavani, joka aktiivisesti seuraa tätä blogia, kysyi minulta, mistä ammennan arvo- ja aatetaustaa kirjoituksilleni. Tässä muutamia näkökulmia, jotka koen tärkeiksi niin työelämässä kuin vapaalla.

Minä en osaa asettaa itseäni mihinkään yhteen, suppeaan selkeäreunaiseen lokeroon tässä asioissa. Tai oikeastaan kyse on siitä, etten halua toimia niin. Ennemmin kuvailisin itseäni mustekalaksi, joka pönöttää keskellä erilaisia bokseja ja liottaa lonkeroitaan niissä. Sitten hän imee eri bokseista olennaisimmat palat ja yhdistää parhaaksi mahdolliseksi ratkaisuksi, joka riippuu aina tilanteesta ja ihmisistä.

Jos jotain yhtä isoa kehystä haluaa ajatusmaailmalleni hakea, niin se on juuri tuo moniulotteisuus ja eri tieteenalojen rajat rikkova näkemys asioihin. Se näkyy aivan kaikessa. Koulutukseni on yhdistelmä sosiaali-, ihmis- ja kauppatieteitä, samoin kuin työkokemukseni ihmissuhde- ja asia-ammateista. Kuulun ja vaikutan monissa hyvin erityyppisissä verkostoissa ja pidän siitä, että saan viestiä erilaisten ihmisten kanssa. En ole mikään tuuliviiri, mutten myöskään ehdottomuuden perikuva. Mustekalan lisäksi minua kuvaa kameleonttimaisuus: Monisyisyys ja kyky vaihtaa näkökulmaa ja roolia nopeasti ovat ominaispiirteitäni.

Ratkaisukeskeinen ajattelutapa

Mikäli jotain tieteellistä pohjaa pitäisi nimetä, kaksi näkemystä nousee ylitse muiden: humanistinen (ja sitä myötä positiivinen) psykologia ja sille pohjalle rakennettu ns. ratkaisukeskeinen näkemys/lähestymistapa elämään (Solution Focus Approach). Toki myös taloustieteellisistä sekä viestinnällisistä teorioista löytyy monia kiinnostavia sektoreita, mutta kun markkinoinnissa monet niistä nojaavat juuri psylologiaan, niin ei niistä sen enempää.

Ratkaisukeskeinen ajattelutapa tulee Jenkkilästä, ja se on alun perin ihmissuhdeterapeuttien kehittämä terapiamalli. Ajattelussa korostuu myönteisyys sekä voimavarojen ja tulevaisuuteen suuntautumisen korostaminen ongelmanratkaisussa. Ihminen nähdään aktiivisenä tyyppinä, joka voi vaikuttaa omilla päätöksillä ja käyttäytymisellä asioihin. Ratkaisukeskeisessä toiminnassa vältellään ongelmien vatvomista puhumalla asioista suoraselkäisesti mutta ihmisarvoa kunnioittavasti. Myös muutokset millä tahansa elämän osa-alueella viedään läpi niin, että toteutuksessa muistetaan aina toisten ihmisten kunnioittaminen. Ratkaisukeskeisesti toimiva esimies ei ole käskijä, vaan toisten ihmisten työstä selviytymisen mahdollistaja.

Myönteisyys voimavaraksi

Ratkaisukeskeisyyttä on tutkittu tieteellisesti, ja sitä käytetään nykyään yhä enemmän terapian lisäksi työyhteisöjen kouluttamisessa ja kehittämisessä. Ratkaisukeskeisessä ajattelussa korostuu käytännönläheinen, osallistuva ja myönteinen toimintatapa. Jonkun mielestä kyseessä on ns. helppo, pehmeä ja epätieteellinen tapa pureutua ongelmiin. Pehmeä kyllä, ainakin verrattuna ns. vanhaan auktoriteettiin, kontrolliin ja valta-asemaan perustuvaan johtamistyyliin, mutta ei missään nimessä helppo, eikä etenkään epätieteellinen. Monesti helppoa olisi juuri olla se kova ja ylimielinen käskyttäjä, mutta se tyyli ei sovi nykypäivän työelämään, jossa korostuu asiantuntijuus, yhteistyö, jatkuva kehittyminen ja hyvinvointi. Tieteellinen tausta on pakko ymmärtää, jotta voi soveltaa perusmalleja rationaalisesti myös käytännön työelämässä.

Kivisydämiset diktaattorit on so last season!

Ratkaisukeskeisesti toimiva johtaja ei voi olla kivisydäminen, vallanhimoinen tai epäinhimillinen diktaattori, eikä kärsiä minä-syndroomasta, tekopyhyys-ongelmasta tai tuuliviiri-kompleksista. Jos ratkaisukeskeisyyden haluaa kahteen sanaan kiteyttää, ne olisivat mielestäni: ihmisyys ja kunnioitus. Ihmisiä voi kunnioittaa aina ja kaikessa, vaikka olisikin heidän kanssaan eri mieltä, puhuisi suoraan ja joutuisi tekemään myös ikäviä päätöksiä ja muutoksia. Itse asiassa juuri sääntöjen ja rajojen asettamisessa ja seuraamisessa on kyse mitä suurimmassa määrin ihmisyyden kunnioittamisesta. Esimiehen tärkeä tehtävä on auttaa työyhteisöä löytämään ja luomaan yhteiset säännöt ja huolehtia, että kaikkia todella koskee samat säännöt ja että sääntöjä noudatetaan arjessa. Kun työntekijät tietävät, mitä heiltä odotetaan ja mitkä ovat toiminnan rajat, he voivat keskittyä työn tekemiseen. Epävarmuus ja jatkuva muutos ovat mielestäni suurimmat uhkat 2000-luvun työelämässä.

Ikävät päätökset

Esimiehen työ ei ole pelkkää ruusuilla tanssia, mutta toisaalta ratkaisukeskeisesti toimiva esimies ei pelkääkään haasteita. Hän uskaltaa olla eri mieltä asioista ja sallii myös muiden näkemykset.  Hän ei ota asioita liian henkilökohtaisesti, eikä aina ensimmäisenä ole epäilemässä, etteikö hänen ammattitaitoonsa tai osaamiseensa luotettaisi. Ratkaisukeskeisesti ajatteleva esimies ymmärtää, että kukaan työyhteisössä – ei edes se suurin ja mahtavin pomo – ole pyhimys, eikä edes kuninkaallinen. Ihmiset sekä hierarkiassa ylempänä ja edellisellä portaalla ovat valmiit hyväksymään pienet puutteet, jos yhteisössä muuten vallitsee perusluottamus ja arvostus. Perusluottamus ja arvostus rakentuvat arkisessa viestinnässä, yhdessä työskentelyssä sekä siinä, että kaikista hankalimmatkin tilanteet on hoidettu arvostetusti. Näistä eniten painoarvoa on varmasti viimeisellä! Käänteisesti, jos perusluottamus on kerran murtunut tai sitä on horjutettu, niin esimiehen voi olla vaikeaa saada arvostusta enää koskaan, vaikka hän tekisi mitä. Sen olen huomannut, että kannustava yhteistyöfiilis ja miellyttävä työilmapiiri on vaikea rakentaa, helppo murskata ja vielä vaikeampi palauttaa!

Konfliktien ratkomisesta

Ratkaisukeskeisesti ajatteleva esimies ymmärtää, että  konfliktit on tarkoitettu ratkottaviksi, ei vatvottaviksi. Kaikki ratkaisut eivät kuitenkaan ole kaikkien kannalta myönteisiä, ja siihen vain on parempi tottua. Joko kokee aina olevansa sorsittu, mikäli asiat eivät mene, niinkuin hän odottaa, ja niskoittelua ja eripuraa ilmenee kaikissa tapauksissa. Mutta juuri tällaisissa hetkissä luottamus johtajaan punnitaan. Inhimillinen toiminta vaikeina hetkinä on karisman kasvattaja, jolle ei kilpailijaa löydy. Kuten eräässä kirjassa hyvin kirjoitettiin, suoraselkäiset ja perustellut päätökset yhdistettynä ihmisiä kunnioittavaan ja osallistumista kannustavaan toteutustapaan eivät ole mahdoton yhdistelmä, vaikka siltä voi vaikuttaa.

Arvostus – Valmentava käsikirja esimiehille

Arvostus – Valmentava käsikirja esimiehille on loistava teos. Olen lukenut sen kolmesti, ja voisin lukea sen yhä uudelleen ja uudelleen. Kirja on ilmestynyt 2010 ja siinä yhdistyy monien muiden alan perusteosten näkemykset ja neuvot parempaan esimiestyöhön – rönsyilemättä ja käytännöllisesti. Opuksessa kirjoitetaan selkeää suomea, eikä sorruta kikkailemaan termeillä ja teorialla. Kaikki kirjoitukset perustuvat pitkään työelämän kehitystehtävissä toimineiden ammattilaisten käytännön kokemuksiin, mikä tekee teksteistä inhimillisiä. Kirjaa ei missään nimessä kannata alkaa “tankata”, ennen kuin olet vastannut kahteen tärkeään kysymykseen, jotka esitetään kirjan alussa
- Haluanko olla esimies, vaikka kyseessä on palveluammatti, jonka tärkein työsisältö on varmistaa muiden menestyminen ja onnistuminen.
-Haluanko olla toisten käytettävissä?
Jos mielikuva ei iske, on rohkeuden merkki tunnustaa asia itselleen. Menestyksekkäässä johtamisessa on mielestäni kyse muiden ihmisten, niin työyhteisön kuin asiakkaidenkin palvelemisesta, kunnioituksesta ja arvostuksesta. Muiden johtaminen lähtee itsetuntemuksesta sekä itsensä johtamisesta. Ei sen enempää, eikä vähempää.

Tsemppiä työviikkoon!

Välittämisestä

Toisista välittäminen on hassu asia. Maailma ei pyörisi, jos kaikki välittäisivät vain itsestään. Toisaalta, jos kaikki välittävät vain toisista, mutta unohtavat itsensä, oltaisiin aivan yhtä kurjassa tilanteessa.

Välittämiskyky eli ns. empatiakyky on osa laajempaa taitokokonaisuutta, jonka avulla voidaan asettua toisen ihmisen asemaan ja ja ymmärtää hänen tunteitaan. Empatia on eri asia kuin sympatia eli myötätunnon kokeminen. Eroa hahmottaa parhaiten, että sympatia on “kanssa tuntemista” (kreikan ilmaisu sym pathos), kun empatia on toisen sisällistä ymmärtämistä (em pathos, tuntea sisälle). Monet ajattelevat olevansa empaattisia, vaikka todellisuudessa he ovatkin sympaattisia.

Kuinka empaattinen voin olla?

Monesti on tullut pohdittua, mikä mahtaa olla sopiva määrä empatiaa, jottei vaikuttaisi liian itsekkäältä tai välinpitämättömältä. Mitään oikeaa määrää sinänsä ei ole olemassa, vaan empaattisuutta pitää peilata paitsi tilanteeseen, jossa toimitaan myös henkilöihin, joiden kanssa ollaan vuorovaikutuksessa. Jälleen kerran palataan siihen, että ihmiset ovat erilaisia ja tulkitsevat muiden käyttäytymistä erilaisista lähtökohdista  oman maailmankuvansa mukaisesti. Se, koetaanko toisen empatia miellyttävänä vai ei, riippuu monista seikoista. Uskomuksilla, arvoilla, asenteilla, tunnetaidoilla ja suhtautumistatavoilla on oma roolinsa. Toisille vähäinenkin määrä empaattisuutta on sama asia kuin sääliminen. Joillekin suurinkaan mahdollinen empatiapläjäys ei ole riittävästi ja he kokevat, ettei kukaan välitä.

Erilaista empatiaa

Kykyä asettua toisen ihmisen asemaan voidaan lähestyä kahdella tavalla.

• Kyseessä voi olla ns. tietoinen prosessi, jossa aktiivisesti, tarkoituksenmukaisesti ja päämäärähakuisesti asetutaan toisen asemaan tavoitteena toisen parempi ymmärtäminen. Juuri tästä on kyse monissa terapioissa, joissa ammattilainen asettuu asiakkaan maailmaan menemättä sinne kuitenkaan tunnetasolla.
• Toinen vaihtoehto on se, että reagoidaan spontaanisti ja automaattisesti toisen tunteisiin, eläydytään ns. samaan tilanteeseen ja koetaan samoja tunteita. Tällaista voi nähdä vaikkapa vertaistukiryhmissä tai kun puolisolle/ystävälle/perheenjäsenelle sattuu jotain todella hienoa tai huonoa.

Molemmat empatikyvyn muodot ovat tärkeitä, mutta ensimmäistä, tietoista ymmärtämistä, voi käyttää hyödyksi varsin tehokkaasti esimerkiksi työelämän tai ihmissuhteiden kehittämisessä.  Jos vähän karrigoidaan, niin teoriassa ihmiset voisi jakaa useampaan luokkaan sen perusteella,  pystyvätkö he ymmärtämään toisia tunnetasolla hyvin vai heikosti, ovatko he edes kiinnostunteita osaamaan moista kykyä ja kuinka paljon osaamista ja halua sitten käytännön ristiriitatilanteissa löytyy.

Taitoja voi kehittää

Mikä parasta, toisen tietoisen ymmärtämisen työvälineitä ja keinoja voi kehittää ja hyödyntää laajasti elämän eri osa-alueilla. Kirjoitan seuraavassa jutussani pätkässä niistä tekniikoista, joita olen oppinut sosiaalityötä ja psykaa lukiessani. Osan taas olen kehitellyt ja jalostanut itsenäisesti , ja niistä kerrottakoon kolmannessa pätkässä. Lopuksi kuitenkin yksi parhaimmista ja simppeleimmistä keinoista, jolla kuka tahansa pääsee alkuunhyvin pienellä panostuksella.

Peili

Ainoa mitä tarvitset läppärin ja käsipeilin lisäksi, on pitävä teippi sekä pari minuuttia aikaa. Joka kerta, kun alkaa tuntua siltä, että toinen ei ymmärrä sinua tai sinä et ymmärrä toista, voit vain kurkata peiliin ja käyttää hetken oman suhtautumisesi tutkiskeluun. Kysy itseltäsi, oletko täysin toisen asemaan asettunut, et ollenkaan vai jotain siltä väliltä. Tiedustele myös, katsotko asiaa ihan _oikeasti_ toisen maailmasta käsin, vaiko kuitenkin sieltä omasta tutusta ja turvallisesta perspektiivistä.

Ja ei kannata hävetä, että aina olemassa sellainen vaihtoehto, ettei toisen ymmärtäminen kiinnosta pätkän vertaa juuri tässä kyseisessä tilanteessa. Siinä sinänsä ei ole mitään pahaa, mutta olennaista on keskittyä viestimään asian tälle toiselle loukkaamatta häntä. Vaihtoehtoina voisi olla:

• Yrittää rehellisesti hyvin perustellusti kertoa, ettei pysty nyt asettumaan toisen asemaan syystä X ja uskoa siihen, että asia ratkeaa keskustelemalla.
• Sanoa suoraan hymistelemättä, ettei kiinnosta pätkän vertaa ja toivoa, että toinen ymmärtää suorapuheisuuden.
• Keskittyä tekemään asiasta toisen ongelma ja ikään kuin syyttää tätä toista siitä, ettei ole valmis kehittämään omia empatiataitojaan.
• Yrittää sinnikkäästi pitää hymyn pyllyssä ja esittää kiinnostunutta onnistumatta siinä.
• Yrittää sinnikkäästi pitää hymyn pyllyssä ja esittää kiinnostunutta onnistua.

Sitä ei kannata koskaan unohtaa, että tunneherkät ihmiset näkevät lävitsesi ja aistivat sen, ajatteletko samalla tavalla kuin mitä sanot tai millaista käyttäytymisesi on suhteessa siihen, mitä päässäsi liikkuu. Aikamoista, eikö?

Kiinnostaa tietty!

Yks hailee!

Aivan sama mulle!

Asuntokaupoilla vol 1

Ihmiset ostavat tunnelmaa, fiiliksiä ja mielikuvia. Talon tai rakennuksen sijasta kannattaa markkinoida viihtyisää, turvallista tai hyvällä paikalla olevaa kotia. Auton peltikuorien sijaan kaupaksi käyvät vaikkapa merkkiin liitettävät mielikuvat. Vaatekaupoilla taas luotetaan valmistajaan tai suunnittelijaan.

Suurimmassa osassa myynti- ja välitysorganisaatioista tiedetään, että ostajat eivät ole kiinnostuneita maksamaan ominaisuuksista vaan haluavat kuulla, miten kaupan kohde hyödyttää heitä. Kyse on myös siitä, että tuotteen tai palvelun tulee olla ostajalle sekä sopiva ja tarpeellinen että juuri hänen tyylisensä, näköisensä, makuisensa tai oloisensa.

Moni tuote- tai palvelutarina voidaan kertoa vaikuttavasti visuaalisten vihjeiden kuten kuvien avulla. Kuvahan viestii enemmän kuin tuhat sanaa. Valitettavan monesti se kertoo myös jotain sellaista, mitä potentiaalinen ostaja ei haluaisi nähdä tai mikä voi suorastaan jarruttaa kaupan syntymistä. Varsinkin asuntokaupoilla hoetaan, kuinka tärkeää on luoda vaikutelmia visuaalisten vinkkien avulla.

Asunnon myyjälle/omistajalle tarjotaan apua asunnon stailaamiseen, ja moni tarttuu tähän mahdollisuuteen. Osa stailaa kohteen itse, osa palkkaa ulkopuolisen apuun. Panostus voi olla satoja euroja ja tämä menee yleensä omistajan pussista, omalla riskilä. Kun asunto on stailattu, se pitää kuvata. Tässä vaiheessa mennäänkin sitten metsään niin, että kaislikossa vaan suhisee: Joko kiinteistön arvioinut myyjä/välittäjä tai omistaja räpsii piktuurit vähän “sinne päin”. Toisinaan kuvat ovat järkyttäviä, ja herättävät ostoilon sijasta pelkkää myötähäpeää.

Uusikin asunto saadaan näyttämään vanhalta ja nuhjuiselta, jos kuvaaja ei tiedä, mitä hän tekee. Myös mittasuhteet, etäisyydet, valot ja sisustus saattavat kokea ei-toivottuja muuntumisia. Mikäli kuvat ovat huonot, näyttöjä on vaikea sopia. Menisitkö asuntoesittelyyn, jos asunto vaikuttaisi vastenmieliseltä? Ja vaikka välittäjä kuinka hokisi, että “on se oikeesti toooooooosi kiva”, niin epäilisilit silti, koska omat silmät kertovat eri tarinaa kuin mitä välittäjän suusta kuulisit.

Mikä menee pieleen?

Olen katsellut muutaman viikon asuntojen kuvia ja tässä muutama havainto. Pääsääntöisesti tuntuu olevan niin, että uudisrakennuskohteiden esitystapaan panostetaan oikein kunnolla. Ja mitä kalliimpi talo/yhtiö/alue, sitä enemmän markkinointiin on satsattu. Kuvia on paljon ja ne on hyvälaatuisia. On mallinnuskuvia ja “oikeita” kuvia, virtuaaliesittelyitä ja staattisia kuvia.

Myös kamaluuksia tulee kuitenkin vastaan. Tässä muutamia poimintoja kohdekuvien yleisimmistä ongelmista.

1. Valotus

Ammattilainen näkee kuvan taakse ja ymmärtää, millaista fiilistä siihen on yritetty hakea ja miltä kohde oikeasti näyttäisi, mutta tavallinen ostaja ei. Kuinka monesti olen katsellut kuvaa, joka on otettu asunnosta sisältä päin terassille tai parvekkeelle, ja automaattiasetuksilla vastavaloon otetuissa kuvissa tuppaa ulkopuoli ylivalottumaan ja sisätilat jäävät tummiksi. Lopputuloksena on mustat ikkunan tai parvekkeen puitteet ja räikeä valkoinen ulkopuoli, jossa ei enää erotu mitkään yksityiskohdat. Siitä on hankala sanoa, millainen valo tilassa oikeasti on.

2. Valkotasapaino

Hehkulampun, luonnonvalon, loisteputken sekä pilvisen ja aurinkoisen päivän luomat valot ovat eri värisiä, mikä saa kohteet valottumaan kuvassa erilailla kuin luonnossa. Riippuu valkotasapainoasetuksista, minkä värinen kuvan yleissävy on. Monet otokset ovat liian keltaisia, sinisiä tai punaisia, eli valkoinen ei ole ns. puhdas valkoinen. Oikeasti valkoiset pinnat muuttuvat kellertäviksi, mikä taas on yhtä kuin pinttynyt, huonosti hoidettu, likainen, halpa tai nuhruinen. Myös sinisiä kuvia näkee. Sininen luo mielikuvaa kolkkoudesta, kylmyydestä, kliinisyydestä tai julkisten tilojen vessoista, joihin on laitettu “sinertävät valot”, ettei narkkarit näkisi suoniaan.

3. Kuvakulma

Kun kuvataan asuntoa, on erityisen tärkeää näyttää asunnon muotoja, tilojen välisiä suhteita ja objektien kokoja. Perusongelma tuntuu olevan huokuttelevan kuvakulman löytäminen. Monesti huonekuva näpsästään ovelta (ja usein ikkunaa vasten, jolloin sisäpuoli jää mustaksi!), ja kuvaan tulee vain murto-osa huoneesta. Huone saattaa vaikuttaa pieneltä ja ahtaalta, eikä katsoja voi millään arvata, mitä kuvan ulkopuolelle jää. Sen sijaan, että ottaisi vain yhden kuvan yhdestä suunnasta, kannattaisi mieluummin tallentaa huone molemmista päädyistä tai kaikilta laidoilta. Tällöin katsojalle muodostuu käsitys tilan kokonaisuudesta.

4. Pinnat ja materiaalit

Pinnoilla ja materiaaleilla on tärkeä merkitys asunnolle. On aivan eri juttu omistaa muovimatto kuin parkettilattia. Ja parketeissakin on eroja. Sama homma lasisten tai kristallisten pintojen kanssa. Valitettavan monissa kohdekuvissa pintamateriaaleista ja niiden kunnosta ei voi sanoa yhtään mitään. Pinnat ja materiaalit on kuvattu kaukaa, ja kivat yksityiskohdat jäävät huomaamatta. Onneksi tekstit kertovat sen, mitä kuvista ei voi välttämättä huomata.

Edellä mainitut haasteet liittyivät kohteiden kuvaamiseen. Kun tiedetään, miten tärkeitä valokuvat ovat mielikuvien rakentamisessa, miksi ihmeessä kuvien ottamisesta vastaavat kouluttamattomat välittäjät tai jopa asunnon sen hetkiset omistajat? Vielä enemmän kuin tätä valokuvausasiaa, ihmettelen sitä, missä kunnossa myytäviä asuntoja kehdataan dokumentoida. Hieno, tyylikäs ja avara asunto saadaan näyttämään halvalta ja ahtaalta rutkulta, mikäli se on siivottomassa kunnossa. Minkäs teet omistajana, jos asunnossa on vuokralainen siihen asti, kunnes kämppä myydään? Eihän ketään voi pakottaa siivoamaan asuntoa vimpan päälle, jos vuokrasoppari on vielä voimassa ja näytöt tehdään vielä vuokralaisen hallitessa huoneistoa.

Ahdistavuudet

Kaikista karmeimpia ovat olleet ne asunnot, joissa on näyttöjen aikaan tavarat sikin sokin ja sheissee kasvaa kaikkialta. Tässä muutama esimerkkikuva. Ei heti uskoisi, että kyseessä on juuri rakennettu, valoisa, tilava ja luonnossa todella kaunis ja hyväkuntoinen kämppä. Vuokralaisen tavarat mullin mallin pilaavat kaiken, ja antavat vaikutelman sikalasta. Lasten lelut lattioilla haittaavat kulkemista, ja keittiön pinnat on piilotettu tehokkaasti tyhjien pullojen ja roskien alle. Kylpyhuoneesta en edes viitsi laittaa kuvaa. Se vasta sontakasa oli.

asu5

asu4

asu3

asu2

Täyttä teatteria vai aitoa avuliaisuutta?

Stockmanin toimitusjohtaja Hannu Penttilä näytti mallia, kuinka yrityksen ylin johto voi tarttua reippaasti työn sarkaan, kun tilanne niin vaatii. MTV3:n uutisissa mies pakkaili tavaroita vakuuttavan oloisesti Delin puolella.

Hullut Päivät on vedettiin läpi perinteisestä poikkeavalla resurssoinnilla, sillä suuri osa PAM:iin kuuluvista myyjistä oli lakossa. Myymälätoimintaa pyöritettiin osittain tuuraajien voimin ja kuulemani mukaan hommat ovat soljuneet oikein mukavasti. En ollut paikalla arvioimassa, joten vaikea sanoa. Jonoja oli toki ollut, mutta eikös Hullut Päivät-konsepti olisi osoittanut surkastumisensa, mikäli jonot olisi jäänyt syntymättä?

Luonnollisesti toimitusjohtaja Penttilän eleestä nousi kiivas keskustelu. Muun muuassa seuraavia argumentteja on esitetty:

“Onko kyse siitä, että johtaja todella antaa panoksensa myyjien lakon aikana ja on valmis näyttämään mallia tarttumalla käytännön hommiin itse?”

“Vai onkohan menossa ennalta suunniteltu teatteriesitys, jolla haetaan kansan sympatiaa ja mediajulkisuutta?”

“Tai onko kaikki sittenkin suoranaista työntekijöille v*ttuilua, koska Penttilä tienaa about 10-kertaisen palkan verrattuna rividuunariin, saa samalla ansaitsematonta kunniaa ja vieläpä yhtä aikaa antaa yrityksestä positiivista mielikuvaa?”

Mitä mieltä sinä olet?

Ettei nyt ihan menisi vakavaksi, ohessa vielä kevennys. Catbert, tuo ilkeä henkilöstöpäällikkö on vauhdissa.

Kuva: HS

Mitä tehdä, kun kahvitauko tuplaantuu?

Tuttuni, joka johtaa suuryrityksessä 30 hengen asiakaspalvelutiimiä, sadatteli työntekijöidensä lisääntynyttä piittaamattomuutta taukoja kohtaan. Ruoka- ja kahvitauot tuppaavat venymään ja töihin saatetaan tulla myöhässä ja lähteä liian ajoissa.

Myös tupakkataukoja pidetään yhä hartaammin. Lisäksi osa työajasta ja palavereista valuu hukkaan. Tunnin kokouksesta voi mennä jopa 15 minuuttia “järjestäytymiseen” ja häröilyyn – ja molemmista päistä siis! Tuttavani on hajoamispisteessä tiiminsä kanssa.
Kysyin häneltä, miten tilanne on annettu ajautua näin kaaoottiseksi ja millä aikataululla tämä on tapahtunut. Kuulemma vuoden on nyt jatkunut. Vuoden?! Tässä vaiheessa leukaluu taisi kopsahtaa kuuluvasti parkettiin.

Minun mielestäni vuosi on ikuisuus. Miksei saman tien jakaisi tiimille kunniakirjoja piittamattomuudesta? Antamalla asioiden vain tapahtua esimies osoittaa hyväksyvänsä tuollaisen toiminnan. Ja tässä tapauksessa ei ole kyllä syytä silittää kenenkään päätä. Vapaamatkustajuus paitsi lohkaisee tehokkaasta työpäivästä ison siivun, se myös lietsoo eriarvoisuutta tiimin sisällä sekä myös eri tiimien kesken. Eriarvoisuus tarttuu kuin ärhäkän viruksen lailla, ja myrkyttää nopeasti koko työpaikan.

Selityksiä

Tuttavani puolusteli, kuten monilla on ristiriitatilanteessa tapana, ettei hän ole edes tajunnut, miten huonosti asiat ovat ja että hän ei vain jaksaisi alkaa tapella tiimin kanssa, koska osa irtisanoisi itsensä ja sitten pulassa oltaisiinkin. Eikä pomoakaan kuulemma voi häiritä näin mitättömällä asialla. Taas kuului kopsahdus, kun leukaluu valahti jalkoihin. Mitättömällä?! Mielestäni tämä on kaikkea muuta kuin mitätöntä. Jotta myös tuttavani ymmärtäisi, päätimme tehdä pienen laskelman. Minä kyselin, ja hän vastaili ja kirjoitti. Purimme hetkessä tuon ison kakkapallon auki pienemmiksi kikkareiksi, ja saimme asian oikeisiin mittasuhteisiin. Luvut perustuvat tuttavani arvioihin, ja ovat aika järkyttävää luettavaa.

Ylipitkät kahvitauot:

• Noin 50 prosenttia (15 henkeä) venyttää kahta kahvitaukoaan 10 minuutista kahteenkymmeneen, eli tuplaa ne.

• Päivässä tämä tarkoittaa 300 minuuttia ylimääräistä taukoaikaa = 5 tuntia.

• Viikossa sitä kertyy 25 tuntia. Kuukaudessa jo 100 tuntia, mikä on reippaasti yli kahden ihmisen kokotyöpäivän panoksen verran.

Tässä vaiheessa tuttavani pillahti itkuun puhelimen toisessa päässä. Asian vakavuus alkoi konkretisoitua. Mutta minä olin päässyt vasta alkuun, ja listaa jatkettiin:

• Täytyy huomioda välillinen haitta, joka aiheutuu siitä, että tiimi ei pysty hoitamaan sille uskottuja tehtäviä, koska osa porukasta on vapaamatkustajia.

• Pitää muistaa, kuinka paljon tältä tiiminvetäjältä menee aikaa ja vaivaa siihen, että hän yrittää pitää pakettia kasassa stressaantuen itsekin. Samalla oma työteho laskee.

• Ja kun kyseessä on suuri organisaatio, jossa myös eri osastojen/tiimien väliset prosessit pitäisi olla hiottua yhteen, ongelma senkun kasvaa.

• Ja kun huomioidaan se, että tiimi toimii asiakasrajapinnassa, vapaamatkustaminen vaikuttaa myös asiakkaiden suuntaan. Se näkyy mm. asiakaspalvelun laadun heikkenemisenä ja sitä kautta asiakasuskollisuuden ja -tyytyväisyyden tason pienentymisenä.

Ratkaisun avaimet

Pienen laskelmamme jälkeen tuttavani totesi, että kyseessä ei ehkä olekaan niin mitätön ongelma, kuin hän oli itselleen uskotellut. Tässä heräämisessä oli avain tilanteen muuttamiseksi! Ongelman vakavuuden tiedostaminen sekä oman epäonnistumisen myöntäminen. Tuttavani myönsi lopulta, ettei hänelle ollut ollenkaan epäselvää, kenestä johtui, että tilanne oli ajautunut näin vakavaksi. Olimme vihdoin samaa mieltä asiasta, kun totesimme nimenomaan hänen itsensä olevan vastuussa asian palauttamiseksi takaisin raiteille.

Kävimme parin tunnin keskustelun tästä aiheesta, ja rohkaisin häntä rohkeasti puuttumaan tilanteeseen välittömästi, ennen kuin väärät toimintamallit tarttuvat lopputiimiin tai alkavat aiheuttaa vielä laajempaa tuhoa. Tai sitten hän itse musertuu klikin alla. On toki mahdollista, että korkeammalta taholta aletaan etsiä osaavampaa tiiminvetäjää hänen tilalleen. Mikään ei yritys ei kestä kriisissä ikuisesti, vaan jossain vaiheessa hommat räjähtävät käsiin. Olisi kuitenkin kaikkien kannalta hienoa asia, että konfliktit saataisiin purettua järjellisin keinoin, tai no, ylipäänsä ratkottua!

Turvaesinetekniikka

Yhdessä tuumin lopulta todettiin, että tuttavani menee vielä tällä viikolla kosmetiikkakauppaan ja ostaa sieltä söpön pinkinpunaisen käsipeilin, ns. rohkaisu/turvaesineen. Siihen hän voi heikolla hetkellä vilkaista ja kuiskata puoliääneen, että “minä olen tästä vastuussa ja tälle on tultava loppu, minulla on rohkeutta hoitaa asia kuntoon ja se tapahtuu välittömästi”. Ensimmäinen kehityspalaveri asiaan liittyen on parin viikon päästä. Sitä ennen tuttavani menee esimiehensä puheille sekä tsemppaa itsensä konfliktinratkaisuun. Onnea matkalle! Kaikki menee hyvin.

Niskavaivaisen palaverisäännöt

Tämä niskavammainen onnistui pitämään kaksi palaveria viikon sisään. He wau, aivan oikeasti. Mustahan saattaa joskus tulla ihminen. Mietin itsekin, miten selvisin ja uskon tietäväni salaisuuteni.

1. Istutaan kohti muita ihmisiä, ei niin, että joutuu renkkaamaan päätä sivuille kuin puhuu toisille.

2. Ei saa nyökytellä eikä pudistella. Kannanotot suullisesti siis!

3. Tukea voi käyttää myös seurassa. Etenkin tuunattua.

4. Ei liikaa ihmisiä kerrallaan liian pieneen tilaan, ettei hermosto sekoa.

5. Ei kannata leikkiä terveempää kuin on, eli pitää mitoittaa kesto ja valita paikka kuntonsa mukaan. Tänään oltiin sivukonttorilla Contrysidessa mun luona.

6. Ei turhaa emännöintiä, vaan “olkaa kuin kotonanne” -aatteella eteenpäin.

7. Ei valmistettavia palaverisafkoja, vaan esim. heti valmiit -hedelmäsetit.

8. Hermostoa ei saa päästää kierroksille.

9. Kehon kuuntelua ei voi unohtaa, vaikka olisi kuinka kiinnostavaa muuta sisältöä.

Näillä mentiin!

Hyvät yöt ja terkut terassilta!Toivottavasti seuraava setti voidaan vetää siellä.

Toimistoni Länsi-Tampereella.

Focus – Nyt loppui rönsyily!

Meinasin saada työelämään paluun kanssa lievän ylivireystilan päälle toissa viikolla. Totesin roikkuneeni netissä aivan liian paljon kuntooni nähden. Kun voimat loppui koneella, jatkoin tällä so called matkatietokoneella. Toisaalta tämä on tervettä, koska olenhan lähes vuoden vaalinut todellista slow movementtia. Nyt kun pystyn opiskelemaan, miksi ihmeessä jättäisin sen tekemättä? Työelämässä tuntuu tipahtavan nopeasti kärryiltä, jossei huolehdi oman osaamisen kehittämisestä koko ajan.

Opiskeluylivireystilan uhatessa kysyin puolisoltani apua peilaten tätä asiaa hänen ammattiinsa. Ammattiin, jossa täytyy hallita paljon informaatiota, jota lappaa sisään kaikkien aistinelinten kautta pupilleista perstuntumaan. Puolisoltani saadut näkemykset sekä ohjeistukset olivat valaisevia, ja niiden ohjaamana aloin järkeistää omaakin opiskeluani.

Nappulat, nippulat, vivut, vipstaakit ja muut härpättimet asettuvat tärkeysjärjestykseen ja jokaisella niistä on oma tehtävänsä. Kaikkea tuutista tulevaa tietoa ei ole olennaista ahmia, eikä se ole mahdollistakaan. Tärkeää on erottaa elintärkeät ja vähemmän tärkeät systeemit toisistaan, sekä tietää, milloin ja miksi niiden antamaa infoa käytetään. Ja itse asiassa on fiksu muistaa, että osa järjestelmistä toimii toistensa kanssa päällekkäin ja antaa vain hieman erilaista tietoa keskenään. Siksi osaa voidaan seurata vähemmän tarkasti kuin toisia. Lisäksi lentäjä tyypillisesti vastaa vain yhden valmistajan konetyypin/tyyppien halinnasta. Näin eri valmistajien kehittämät erilaiset sisuskalut eivät mene sekaisin keskenään.

Checklistit

Sen lisäksi, että systeemeillä on olemassa keskinäinen tärkeysjärjestys, niiden käyttöä tehostetaan ns. checklist-periaatteella. Ennen lentoa tehdään suunnitelma siitä, minne ollaan matkalla, mitä reittiä sinne päästään ja millä kustannuksilla. Tämän kokonaissuunnitelman toteutusta hallitaan mm. checklistien avulla. Etenkin ennen lentoonlähtöä, nousussa, laskussa sekä laskeutumisen jälkeen tärkeimmät toimenpiteet käydään läpi tarkistuslistojen avulla. Listoilla varmistetaan, että huomio kiinnittyy olennaiseen juuri oikeassa vaiheessa. Kun tietää, mitä tarkailla ja milloin, informaatio pysyy hallinnassa. Lentäjät ovat koko ajan kärryillä siitä, mitä koneessa tapahtuu. Informaatiovirta ei siis muutu paniikiksi, sillä checklistien noudattaminen helpottaa lennon aikana muistettavia toimenpiteitä, ja lisää omalta osaltaan lentoturvallisuutta. Myös listojen ulkopuolelle jää merkittävä määrä muistettavaa asiaa.

Rönsyilyt veks

Osa tuosta kontrolloidusta ja hyvin loogisesta tiedonkäsittelystavasta pätee myös uuden oppimisen kohtuullistamiseen. Innostuin etenkin checklistoista. Seuraavaksi muutama vinkki liittyen siihen, miten tässä valtavassa tietotulvassa voi pitää päänsä kylmänä oppienkin kuitenkin samalla jotain. En missään nimessä sano, että uuden omaksumista tai vanhan jalostamista pitäisi vähentää saati lopettaa, vaan suosittelen vain opiskelu- ja omaksumistapojen jalostamista tehokkaammiksi. Tässä muutama keino, jotka sopivat minulle Kannattaa kokeilla, kävisikö ne sinulle. Checklistan avulla olen pystynyt keskittymään olenaiseen sekä saanut siitä olennaisesta myös irti jotakin. Rohkaisen tekemään entistä tarkempia valintoja sen suhteen, mitä kaikkea opiskelee, sekä panostamaan materiaalin hyödyntämiseen.

Vinkit

1. Rajoita RSS-syötteiden kautta seuraamiesi blogien määrää.
Itselläni oli parhaimillaan joku 200 blogia feedeissä, ja yritin lukea niitä kaikkia. Ei tullut mitään. Josset ole valmis luopumaan blogeista, pudota silti vähemmän tärkeät häntäpäähän. Uudet blogit postituslistoineen kannattaa tsekata, mutta josset saa niistä hyötyä, lopeta tilaukset. Lisäksi kannattaa aikatauluttaa RSS-feedien tutkiskeluaikoja, eikä asua kansiossa koko aikaa.

2. Vähennä lukemiesi kirjojen määrää.
Tiedän, vaikeeta on, muttei mahdotonta. Muista kuitenkin että kirjojen määrän vähentäminen lisää ns. nerokkaan lukemisen osuutta, koska keskityt valitsemiisi opuksiin. Hyvä keino on myös tutustua verkkoarvosteluihin sekä kirjojen sisällysluetteloihin ennen ostopäätöstä, mikä omalta osaltaan vähentää turhien hankintojen ja sitä kautta pintapuolisen lueskelen osuutta.

3. Kun hengaat ammattiroolissa verkkoyhteisöissä, keskity muutamaan markkinoinnin ja myynnin kannalta olennaiseen tehtävään.
Vuorovaikuta oikeiden ihmisen kanssa (prospektien, asiakkaiden, yhteistyökumppaneiden, työntekijöiden) sekä keskity jakamaan sisältöä vain silloin, kun se on perusteltua. Tiedän monia, jotka suorastaan asuvat työpäivisin chateissä ja inboxeissa. Sen sijaan, että he hoitaisivat ammattillisia asioita, aika menee henkilökohtaisten suhteiden vahvistamiseen. Jokaista kommentointiketjua FB:ssä ei saa lavastettua PR:ksi tai tunnettuuden kasvattamiseksi. Ja vaikka ne sitä olisikin, pitäisi niilläkin olla tavoitteet sekä laskea niille joku tuottoprosentti.

4. Kun luet blogia, kirjaa tai nettisivua, suunnittele jo lukemisen aikana, missä ja miten aiot hyödyntää tietoa.
Itse kerään Delicioukseen linkkilistaa, josta ammennan jatkuvasti firman pagelle ja tulevaan blogiin tekstimateriaalia, etenkin tutkimustietoa ja teoriaa. Lisäksi teen niistä koulutusmatskujen raakapohjia sekä mietin, miten voisin hyödyntää niitä asiakasprojekteissa. Etenkin jenkkien suosimat pragmaattiset listat ja ranskalaisiin viivoihin perustuvat ohjeistukset tallennan sellaisenaan. Lisäksi suosin marginaalimerkintöjä sekä kaveeraan yliviivaustussin tai viivottimen ja lykärin kanssa. Rakastan ydinsanoman kiteytystä mindmappeihin, ja puhelimeni on täynnä äänimuistioita. Napsin myös kuvia tärkeistä nettisivuista tai/ja kirjoista. Itse asiassa en juurikaan enää pelkästään lue, vaan siihen liittyy aina tietoinen opiskelu sekä nuo tukitoimet.

5. Sen jälkeen, kun olet suunnitellut hyödyntäväsi tietoa  johonkin, muista myös toteuttaa se!
Esimerkiksi tämä juttu syntyi erään jenkkikirjoittajan blogia lueskellessani ja miettiessäni, että hitto kun mielenkiintoinen aihe. Samalla jo tein päätöksen, että aion kirjoittaa seuraavan oman blogini samasta teemasta.

6. Lopuksi, kannattaa muistaa, että myös livekohtaamiset kannattaa laittaa arvojärjeestykseen.
Se on huomattu vajaan parin vuoden aikana, mitä olen ollut poissa toimistolta – enemmän ja vähemmän. Vaikka kuinka puhuu puhelimessa, meilaa ja pikaviesteilee, se ei korvaa kasvokkain oloa. Koska energia ei kuitenkaan riitä kaikkeen, täytyy pystyä priorisoimaan.

Ennen onnettomuutta minulla oli intohimo tavata kaikenlaisia ihmisiä ja aina kun mahdollista. Kaffitella, lounastaa, bilettää tai vaikkapa käydä hohtokeilaamassa. Aivan sama, mitä tehtiin, mutta tykkäsin vain hirveesti tutustua mielenkiintoisiin tyyppeihin sekä peilata omia ajatuksiani heidän suuntaansa. Osa näistä keskusteluista on ehkä auttanut bisneksissä, osa ei, mutta olen iloinen, että olen saanut tutustua mahtaviin persooniin. Nykyään olen huomattavasti maltillisempi livetapaamisissa. Ajattelen yhtä vahvemmin, että koko maailman kanssa ei kannata yrittää vuorovaikuttaa livenä.

Lopuksi vielä muistutan, että tämän jutun tarkoitus ei ollut ilkeillä kenellekään. Jokainen tekee juuri niinkuin itse tahtoo, mutta minun on ollut pakkokin tämän onnettomuuteni aiheuttaman hillittömän väsymyksen ja energiavajeen vuoksi vähentää aikaisempaa aktiivisuuttani sekä keskittyä entistä enemmän tuloksellisuuteen. Tällaiset “ohjaavat” kirjoitukset ovat yksi tapa kehittää itseään, ja te muut teette, miten haluatte. Toivottavasti näistä oli jotain apua.

Iloinen havainto uraan liittyen

Tiedättekö mikä iski tänään tajuntaan kuin nyrkki Asikaisen naamaan? Luin jutun Community Managerin pestistä, kuten niin monesti aikaisemminkin olen lukenut, ja totesin taas, että vuodet yhteiskuntatieteellisessä opiskellen ihmistieteitä (sosiaalityötä, sosiaalipsykologiaa, sosiaalipolitiikkaa, sosiologiaa ja psykologiaa) eivät sittenkään ole hukkaan heitettyä aikaa. En ole sitä oikeasti aiemmin tosissani epäillytkään, mutta miettinyt kyllä muutamaan kertaan, mitähän ihmettä olen tekemässä.

Osittain tietämättäni tein elämäni parhaan päätöksen, kun päädyin opiskelemaan ihmisalaa! En minä silloin tiennyt, millainen vallankumous näiden uusien yhteisöllisten ja vuorovaikutusta korostavien medioiden ympärille rakentuu. Kaupallinen tutkinto, työ- ja organisaatiopsykologian erikoistumispaketti sekä viestinnän opinnot täydentävät mukavasti tuota toista puolta. Vasta nyt alan hiljalleen ymmärtää, millaista pääomaa olen kerännyt itselleni aikoinani kuin puolivahingossa.

Minullahan todella on kuumin mahdollinen koulutustausta, vaikka aikoinaan opiskelijatoverit kauppakorkeakoulussa v*ttuilivat päin naamaa aiemmasta valinnastani. Kuulin kerrat jos toisetkin tätä hipiksi ja kommariksi nimittyä. Melko suppeaa porukkaa siis mahtui sekaan tuohonkin opinahjoon. Ja eipä ne markkinoinnin luennoillalaan kovin korkealle nostaneet ihmistieteiden arvoa aivan noin yleisestikään. Mutta tämä taisi johtua siitä, etteivät rakkaat opettajat itsekään tietäneet, mitä tässä bisnesmaailmassa oli tapahtumassa. Ja vaikka olisivatkin tienneet, he ovat itse saaneet koulutuksensa kaudella kirves ja varsi, joten myös ajattelu saattaa olla sen mukaista.

Kun tähän koulutukseen yhdistää parin vuoden “asustelun” verkossa sekä palautuksen maan pinnalle aidon ihmisistä välittämisen pariin (sen sijaan, että välittäisi esimerkiksi asioista ja rahasta) voin olla enemmän kuin tyytyväinen! Mutta kerrassaan hieno huomata, että tuo tutkinto, jonka suorittamista jossain vaiheessa suuresti epäilin, alkaa näyttää kyntensä! Olen tästä aivan mielettömän onnellinen ja omalla tavallani todella helpottunut. Palaset alkaa hiljalleen loksahdella kohdille. Kun vielä saisi tuon yhden palasen, eli ylimmän niskanikaman, pysymään suorassa.

Tässä muutama pointti eräästä blogista liittyen työtehtävään, johon voisin ehkä omaa tehtäväkenttääni jossain vaiheessa suunnata. Virallinen nimike taitaa tosiaan olla Community Manager eli Yhteisöjohtaja, mutta rakkaalla lapsella on monta nimeä.

Over the past 2 years, the relatively close knit blog universe has exploded in a massive confluence of social expression and corporate reaction. A cottage industry of owner-operators, trawling social media on behalf of themselves and others, has cropped up in lofts, dorms, agencies and iPhones.

These are the new social media Community Managers and corporate is clearly looking. This post offers a granular look at crucial skills, essential duties and a job description for the CM role.

“That cottage industry will become as important as PR, Marketing, Customer Service, Sales.”
-Lee Odden-

Often the key to integrating social media into the marketing mix is about not hiring immediately, but rather sharing CM duties cross departments. That said, there comes a time in many a’ company’s evolution that bringing in a full time hands-on Community Manager makes sense. What type of person should you hire? I put that questions to our friend Lisa Barone, noted SEM industry blogger/Social Media Addict/Evangelist.

She says, “Hire someone who is addicted to the conversation and will be around on the weekends to approve comments, continue discussions and put out fires when needed. 9 to 5’ers need not apply. Make sure they have a thick skin. When you’re managing a community, attacks will come and someone will always have a problem with what you’re doing.

They need to know when to step up, when to say nothing and how to steer conversations down constructive paths. Above all, make sure it’s someone you trust with your brand. They’re going to be your eyes and ears into what’s happening. “Don’t hire someone with a rock star complex.
-Lisa Barone-

Now I’ll put my human resources hat on and offer up our job description for Community Manager. Please feel free to use any part of it and adapt as you see fit. If any readers would like to contribute ideas, you’re invited to do so in the comments thread.

Community Manager Job Description

Do you tweet and use Facebook every day, all day? Is building social community so ingrained you just can’t stop? Do you take pride in customer service excellence and fancy yourself an entrepreneur? Do you understand the difference between a “brochure website,” a “publication” and why feeds are important?

We seek a highly a motivated individual with experience and fanatical passion for blogging, micro-blogging and community participation leadership. This position is full time salaried with benefits, including attending mainstream and niche’ conferences.

We are a [your company description here] in [city, state] with an national reputation for [your company mission here] mission. We promote our website by integrated organic optimization (SEO), social media optimization (SMO) and paid placement (PPC). Our Reputation Monitoring & Management objectives are comprehensive.

The successful candidate will join our internal marketing team at the managerial level, and interact with an external Search Marketing agency. Our Community Manager/Blogger will oversee and contribute recurrent content to holistically support our customers and corporate objectives.

Qualifications and Experience

• Has a bachelor’s or associates degree in music, advertising, marketing, graphics, web development, communications, English, IT, music, theater, anthropology, history or related.
• Excels at research, possesses excellent writing skills and the ability to crank editorial and technical writing output without brooding.
• Has work experience or training in advertising, PR, online marketing or similar field
• Proficient with Microsoft Office products.
• Dedicated to blogging and use of Facebook
• Understands the power of feed marketing
• Demonstrated creativity and documented immersion in social media (really send the links)
• Demonstrated ability to map out a marketing strategy and then drive that strategy proven by testing and metrics
• Experience sourcing and managing content development and publishing
• Ability to jump from the creative side of marketing to analytical side, able to demonstrate why their ideas are analytically sound
• Management experience or obviously ready for promotion to management
• Discretion to identify threats and opportunities in user generated content
• Understands social media universe including YouTube, StumbleUpon, Delicious, Digg, Reddit, Flickr, Forums, Twitter, Wikis, blogs, etc…We’re looking for a social media addict who maintains a personal mix of participatory expertise from among these channels.
• Possesses functional knowledge or some experience with HTML/CSS
• Knowledge of search engine optimization-think including basic keyword research. We name and tag our posts based on research..
• Has excellent verbal and written communication skills and an ability to work individually on a project or in a team environment
• Is eager to meet and exceed objectives and take on more responsibility
• Brings to the position outstanding organizational skills and the ability to handle multiple projects simultaneously while meeting deadlines
• Ability to communicate results to management and in a fast paced environment

Essential Duties and Responsibilities

• Interact with our customers to align unselfish service of their needs, with our corporate objectives
• Be the eyes and ears of our brand as if your own reputation depended on it
• Build and maintain our content distribution network by way of social media channels
• Minute by minute participation in conversations that surround our content and brand, answer comments, be a mediator.”
• Identify threats and opportunities in user generated content surrounding our brand, report to appropriate parties.
• Interact with legal, search, client and cross corporate agencies.
• Create content for feeds and snippets in various social media sites.
• Schedule and organize multiple departments which generate content on a daily basis
• Conduct keyword research including cataloging and indexing target keyword phrases
• Participate in social media, as yourself and white hat avatars, on our behalf
• Optimizing tags, on our feeds, sharing sites like YouTube/Flickr and search engines through copywriting, creative & keyword optimization & buzz pocket mining.
• Tag and title content, with an understanding of how the word’s chosen impact natural search traffic and rankings via recurrent optimized content
• Manage and track link building campaigns, coordinated with all facets of our business.
• Create and update daily, weekly and monthly reports
• Analyze campaigns and translate anecdotal or qualitative data into recommendations and plans for revising the social media campaigns.

Teknisessa puolessa on eniten tekemistä, mutta kaiken oppii. Olen aivan varma, että ympäriltä kyllä löytyy ihmisiä, jotka voivat sitten paikata omalla osaamisellaan tätä aukkoa teknisessa yleissivistyksessä.

Mallintyöstä – Elämäni henkarina, Osa I

Olen työskennellyt ammattimallina yli 10 vuotta. Suomessa on vain kourallinen ns. “oikeita”, pitkän linjan mallitoimistoja, joissa kaikissa on tarjolla suhteellisen samantyyppisiä keikkoja sekä saman suuruiset mallipalkkiot. Palkkiot sinänsä eivät ole mikään liikesalaisuus, mutta en minä niistä jaksa huudella. Malliduuni Suomessa ei ole mitenkään erityisen korkeapaikkaista verrattuna vaikkapa Saksan mallien tulotasoon. Korvaus riippuu siitä, minkä tyyppinen keikka on kyseessä, kauanko kuvaukset kestävät ja kuinka laajaan levitykseen aineisto menee.

Ennen meikkausajasta maksettiin eri taksa kuin varsinaisesta kuvausduunista, huonompaa siis. Jossain vaiheessa kokonaistyöaika lyheni digitaalisen kaluston myötä ja meikkikin vaadittiin tekemään itsenäisesti ennen kuvauksia. Jälkimmäinen etenkin lama-aikoina. Niinpä siirryttiin hinnoitteluun, jossa kaikki työ oli samanarvoista. Katalogikuvauksista Anttilalle, Prismalle, Tradekalle ja Citymarketille saa hyvin rahaa. Katalogien levitys on laaja, kuvaustahti ja vaatemäärät mielettömiä ja päivät venyy pitkiksi. Etenkin kausien pääkatalogeihin panostetaan merkittävästi, aiemmin jopa niin paljon, että tulevan kesän kuvastot käytiin purkittamassa ulkomailla suomalaisen kuvausseurueen voimin. Nykyään harvemmin.

"Glooriaa" - Ahteri paljaana Eiran Valintatalon edessä keksipuvussa.

Työn sisältö

Kuvastopäivänä työn sisältö on mallin osalta sitä ns. peruskauraa: Meikki, vaatteet ylle, kuvataan, vaatteet vaihtoon, meikin entrausta, uudet kuteet, kuvataan jne. Se millä syklillä sykitään riippuu siitä, tehdäänkö miljöökuvia, joissa täytyy rakentaa taustat/vaihtaa kuvauspaikkaa, vai tehdäänkö pelkkiä leiskattavia kuvia eli kuvataan kuteet taustafondia vasten studiossa. Katalogit työllistää säännöllisesti ja niissä pyörii muutaman vuoden sykleissä samat naamat. Katalogien tekijältä vaaditaan reippautta, nopeutta, monipuolista ilmeikkyyttä, loistavaa oman vartalon hallintaa, kykyä kuvata kimpassa, oman meikin tekemistaitoja sekä usein myös kuvausjärjestelijän jippojen osaamista. Pitää tietää, mistä kulmasta vaatteet näyttää parhaita, mitä yksityiskohtia kannattaa tuoda kameraa tai valoa kohti ja ylipäänsä valvoa toisella silmällä, että vaate on pääosassa ja näyttää houkuttelevalta.

Muissa kuin katalogikuvauksissa sykli on usein hitaampi. Siksi luulisi, että niistä maksetaankin enemmän. Todellisuudessa lehtitalojen taksat on aivan syvältä. Aikaa kyllä menee, mutta korvaus ei päätä huimaa. Tuokaan tosin ei ole vähentänyt meikäläisen intoa kuvaushommiin. Muotilehtien editorial-juttuja on kiva tehdä, vaikka työ junnaa mallin osalta enemmän kuin perinteisenä kuvastopäivänä. Editoriaaleissa panostetaan kuvausympäristön luomiseen, ja valojen, kuvakulmien ja paikkojen hakemisessa/valmistelussa kestää suhteessa kauemmin. Myös meikiltä ja hiuksilta (eli mallin osalta ihon ja hiusten kunnolta) vaadiaan enemmän, koska kuvat ilmestyy lehtiin hyvälaatuiselle paperille (joka toistaa tarkasti kaikki yksityiskohdat) usein kokosivun kokoisina, ei minään pieninä kikkareina, kuten kuvastoissa tyypillisesti. Tällaisistä laadukkaista muoti- ja beautykuvista on mallille iloa myös mallikansiossa, joten editorial-kuvausten arvoa voidaan mitata muunakin yksikkönä kuin pelkkinä euroina.

Anna-lehden editorial-kuvaukset Kuopiossa 07.

Kampanjat

Varsinkin aikaisemmin isot kampanjat, joissa haetaan jatkuvuutta ja pysyvyyttä, ovat rahan kannalta hyvää settiä. Kuvauksia on säännöllisesti tai ainakin kuvien levitys on laaja. Esimerkiksi Arskamatkojen kuvausmatka suuntautuu perinteisesti ulkomaille ja kestää viikon tai 10 päivää. Ei paha nakki. Vaikka työ on raskasta ja kuvauspäivät 12-tuntisia, se ei haittaa. Ulkomailla jaksaa kummasti paremmin!

Kohtuuttomuudet

Kuvaukset tulee usein lyhyellä varoitusajalla. Nykyään mallit saatetaan buukata jopa edellisenä päivänä. Kun aloittelin hommia 1997, sykli oli pidempi, 3-5 arkipäivää. Tässä asiassa syyttävä sormi osoittaa meihin mainos/markkinointituotantoihmisiin, mutta myös markkinoille sinänsä. Markkinatiedonkeruuta tehdään koko ajan, ja tuotannossa, kuten juuri kuvauksissa, täytyy reagoida saatuun tietoon yhä nopeammin. Trendit tulee ja menee, ja kun kuvataan kesää, suunnitellaan jo pitkälti seuraavaa kautta! Jopa kesken kuvausten saatetaan saada tarkennettuja ohjeita esimerkiksi kuvattavista lisävaatteista. Ei ole harvinaista, että viime hetkillä studioon pompsahtaa lähetti rekin kanssa, ja vaaterekissä roikkuu vain lappu: “Pakko kuvata tänään ja ehdittävä tähän kuvastoon”. Ja sitten näin tehdään.

Anttilan ulkoiluvaatteita 06.

Osittain kyse on varmaan myös suhtautumisongelmasta. Unohdetaan, että kaikki me ollaan lopulta ihmisiä, ei koneita tai vaaterobotteja. Monet luulevat, että malli ei tee muuta duunia kuin kuvauksia eikä opiskele, vaan päivystää ainoastaan kuvauskeikkoja ja järjestää itsensä paikalle lyhyelläkin varoitusajalla. Ja kyllähän se noin menee minunkin osalta. Kun keikat on kausiluonteisia ja korvaus suhteessa mihin tahansa peruspäivätyöhön erinomainen, kyllä sitä tulee joustettua. Nykyään yrittäjänä ja asiakasvastuullisena tilanne on toki toinen, koska jokainen jousto mallihommien suuntaan sekoittaa kaikkien muidenkin aikataulut.

Aikaisemmin alipalkattuna ja huonosti kohdeltuna keikkatyöläisenä en tuntenut hirveen huonoa omaatuntoa, jos jouduin lähtemään vakkarityöstä 4 tuntia normaalia aikaisemmin kuvauksiin. Riippuen työstä yhdestä kuvauskeikasta saattoi haalia puolen tai kokonaisen kuun palkan. Silloin ei ollut varaa kieltäytyä. Mallimaailmassa ei ole armoa, vaan mallia ei monesti saman asiakkaan keikoille kysytä, mikäli hän kieltäytyy niistä jatkuvasti. Tämä ei ole oikea lähtökohta millekään yhteistyölle, mutta totuus tuo sattuu olemaan.

Top Sportin kuvastoa tekemässä (=jäätymässä) 01.

Yleisestikin malleilta (ja heidän toimistoiltaan) odotetaan järjetöntä venymistä. Suhtautuminen malleihin on usein juuri sen mukaista, että mallin tärkein tehtävä on joustaa aikatauluissa, tulla toimeen kaikkien kanssa, ottaa vastaan muiden ohjeet ja reagoida niihin, näyttää pirteältä ja iloiselta, toimia reippaasti ja pitää turpansa kiinni omien mielipiteiden ja näkemysten osalta. Mutta tuo ON mallin työtä, sitä mistä hänelle maksetaan. Ja sekä mallin töitä että mallien kanssa töitä tehneenä voin todeta, että mikään ei rasittavampaa kuin malli, joka luulee olevansa ammattikuvaajaa, -meikkaajaa ja -stailaajaa osaavampi ja tekee sen selväksi suureen ääneen.

Suutari lestissään

Onhan se kieltämättä hankala pitää suunsa kiinni kuvauksissa, kun tuntee alalla olevana mainosten ja markkinointimatskun tuotantoprosessit ja tietäisi, miten joitain asioita voisi tehdä tehokkaammin tai paremmin. Mutta todellista ammattiaisuutta osoittaa juuri se, että tietää kulloinkin oman roolinsa tuotantoprosessissa. Kun on mallikeikalla, silloin täytyy vain jättää omat ambitiot ja päälle päsmäröinnit kahvikupin viereen keittiön lavuaariin ja pysyä annetussa roolissa, henkarina. Eihän kirurgikaan ohjaa leikkaavia kollegoitaan silloin, kun on itse operoitavana.

Kaiken kaikkiaan mallihommissa Suomessa oppii aivan jotain muuta kuin diivailua ja päihteiden käyttöä. Suurin osa malleista on aivan tavan talliaisia päivätöineen, opiskelupaikkoineen ja perheineen. Suurimmassa osassa tapauksista näihin hommiin ei liity sen suurempaa glooriaa kuin muuhunkaan markkinointialaan Suomessa. Tsorge! Niin se nyt vaan on ja on ollut. Maailmalla on toki omat kuviot.