Ryhdissä mars!

hahaa, jotain mennyt paksuun kalloon tämän 2 vuoden aikana. Työhaastattelun aikana voi hyvin treenata pysty-hooveria ja jos alkaa oikein päätä väsyttää, ei muuta kuin kaulan koukistajien aktivointi.;)

Laattaava sissi ja vesikävelyvitutus

Heräsin aamulla siihen, että joku kolahti maahan. Kävelin keittiöön ja totesin, että se oli magneetti, tai siis magneetin kuori. Magneettiosa on hävinnyt ajat sitten ja kuori on jäljellä. Mutta en voi luopua siitä, koska olen saanut sen äidiltä. Niinpä sitten kiinnitän magneetin milloin teipillä, sinitarralla tai muiden magneettien antamalla tuelle oveen ja ihailen sitä hetken, ennen kuin se taas löytyy lattialta. Kerran olen jo ostanut uuden magneetin ja kiinnittänyt sen kuoreen, mutte sekään toiminut. Turhauttavaa.

Turhautuneisuudesta päästäänkin siihen, mitä ajattelin tähän postaukseen oikeasti kirjoittaa.

Kun olin toosi huonossa kunnossa niskani kanssa, aloitin meidän foorumille ketjun, jonka aihe oli “Tänään iloitsin”. Sen tarkoitus oli nähdä ne hyvät ja valoisat puolet kaiken paskan keskellä sekä vahvistaa niitä positiivisia ajatuksia, jotka jossain taustalla kyti. Ilokseni se ketju on yksi pisimmistä foorumilla, vaikka voisi hyvin kuvitella, että niin huonossa kunnossa, hajalla ja vailla yhteiskunnan tukea olevat ihmiset eivät juuri iloisia ja positiivisia asioita edes huomaa.

Mutta itse asiassa tilanne oli juuri toinen, mitä luulin. Kun pääsee sen kriisin aiheuttaman ensishokin yli ja hyväksyy sen, että nyt on niska/pää/selkä/raajat (ja elämä) aivan tuhannen vitun paskanpalasina ja sanoo vaa nreippaasti ääneen, ettei tästä pariin vuoteen kuntouduta, ajatukset alkaa muuttua positiivisemmiksi. Sitä on vaan pakko oppia hyväksymään rajoittuneisuutensa ja toipilaisuutensa ja alkaa päästä suurimman shokin yli.

Aikaa se vaatii ,eikä se todellakaan ole helppoa, mutta asian eteen kannattaakin tehdä kovasti töitä. Itse asiassa fysiatrini ja fyssarini sanovatkin aina, että tiettyyn pisteeseen pääsee kyllä treenalla “ruhoaan”, mutta henkinen ja sosiaalinen puoli on lopulta se, mistä homma jää kiinni. Mutta ne onkin niitä asioita, joita ei yhteiskunta halua/voi tukea. Niska- ja aivovammapotilas saattaa saada kyllä kuntoutusta (fysioterapiaa, toimintaterapiaa yms.) mutta henkisen jaksamisen ja sosiaalisen aspektin huomioiminen unohtuu. Puheterapia, draama, kriisityö, oman jaksamisen edistäminen, sosiokulttuurin tutkiskelu, psykoterapia yms. unohtuvat, koska yleisesti uskoataan, että a) vamma on lievä, eikä aiheuttaa sen suurempaa kriisiä potilaan elämässä b) vamma paranee itsestään lisäämällä liikuntaa ja menemällä takas töihin c) vamma ei vaikututa sosiaaliseen elämään ja yhteisöissä selviytymiseen.

Voin kertoa, että kaikki noista uskomuksista on tuulesta temmattuja tällaisen vaivan kanssa, jonka olen itse käynyt läpi. Eikö olisikin aika kummallista, jos voisi olla pari vuotta niin sanotusti kuollut ja sitten vain palaisi takaisin elämäänsä ja kuvittelisi, että kaikki jatkuu siitä, mihin se elämä jäi aikoinaan? Ei mene niin. Muut nimittäin ovat eläneet sen kaksi siinä välissäkin, kun sinä olet maannut sängyssä ja odottanut, että pääset ehkä vielä joskus elämääsi takaisin muussakin roolissa kuin kärsijänä ja odottajana. Todellista slow movementtia!

Erityisen hyvin tämä kokonaisuus kulminoitui niissä reissuissa, kun lähdin  vesikävelemään. Vitutti jo valmiiks, että piti lähteä pois kotoota, koska ei ollut mitään tietoa, missä on maa ja missä taivas. Pitelinkin aina kiinni autosta, pukukopeista ja vesijuoksuvyöstä, aivan kuin ne auttaisivat pysymään pystyssä. Toki ne vähän auttoivatkin, ainakin henkisesti. Sitten vain toistelin itselleni, että nyt tossua toisen eteen ja eikun eteenpäin ja kyllä tästä noustaan.

Monesti mietin, että mitähän muut ajattelevat minusta, kun tsemppaan itseäni ääneen puhuen, näytän siltä että olen valvonut vuoden ja minulla ei ollut lihaksia. Kaikki lihaksethan siis surkastuu, kun niitä hermottava hermo vaurioituu.

Painoin varmaan heikoimmillani 50 kiloa ja ennen onnettomuutta about 62, josta oli aika paljon lihasta. Muutenikin vaikutin helvetin oudolta hyypiöltä hiipiessäni liian isoissa vaatteissa pyyhe olalla kohti uimarantaa, enkä jaksanut puhua kenenkään kanssa. Mitä sitä nyt puhumaan kenenkään kanssa, kun vitutti niin järkyttävästi. Pelkkää ruikutuspaskaa se olisi kuitenkin ollut, joten parempi olla puhumatta.

Voitte arvata, kuinka paljon sapetti eräisen “ystävien” kommentit siitä, kuinka “en halunnut lähteä ulos himasta tai tehdä mitään kivaa, koska olen tullut mökkihöperöksi tai masentunut”. Jeah, right. Kirjoitan tästä asiasta aika usein, joten voitte arvata, että se on iskostunut mieleeni vahvasti. Ei kuitenkaan niin vahvasti, että enää sitä murehtisin laajemmin, mutta aikaisemmin se kyllä otti kuulaan oikein kunnolla. Tai kuinka olen “hullu sekopää, joka on pimahtanut ja muuttunut äärettömän oudoksi”. Joo, muuttunut olin – niin olisit itsekin minun tilassani, tiedän – mutta hullu ja sekopää en ole koskaan ollut.

Ja tämä muutos, jonka olen läpikäynyt on pääasiassa pelkkää hyvää. okei,välillä voisi olla vähemmän kyyninen ja päästää ihmiset niin sanotusti helpommalla ja olla armollinen itselleen, mutta kyllähän noiden asioiden kanssa elää mainiosti.

Takaisin siihen vesikävelypaskaan. Monesti itse asiassa tuli jo automatkalla niin karsea olo, että laattasin ennen kuin pääsin edes vesipolkemaan. Mutta ei siinä mitään muuta voinut, kuin pyyhkiä porkkanapalat ja ruikkarit suupielistä ja jatkaa pää pystyssä (tai roikkuen) hommia. Vesikävely oli siis ainoa liikuntamuoto, mitä sain tehdä ensimmäisen vuoden – polkea vettä 10-20 minuuttia päivässä.

Voin kertoa, että se oli aivan  saatanan turhauttavaa, koska tavoite oli 2-3 vuoden päässä (Nyt on mennyt 2 vuotta ja 2 kuukautta, enkä ole vieläkään täysin kunnossa. En siis varmaan koskaan tule olemaankaan täysin kunnossa, mutta se on sitten voivoi). Etenkin silloin sapetti, kun poljin vettä Kauppi-hotellin jäisellä uima-altaalla kellarikerroksessa hintaan 5 e/kerta. Tiedän, ei voi valittaa, koska julkiseen uimahalliin en pystynyt menemään huimauksen takia, joten yksityinen pool oli käytännöllisyyden riemuvoitto. Ja vielä aivan takapihallani! Kysyvä ei tieltä eksy.

Ja jotta pääsin sinne altaalle, raappasin ja käynnistin jäisen auton, jotta pääsin 500 metrin päähän hotskulle. En siis pystynyt tietenkään kävelemään sitä matkaa. Ja mikä oli kiitos siitä kaikesta työstä , että pääsin edes liikkeelle autolla? Akku loppu joka toinen viikko, hyytävän jäinen uima-allas (17 astetta) ja hirvee vitutus, että piti edes lähteä sinne altaalle asti. Polkemisen jälkeen lepäsin 3 tuntia, jonka jälkeen pystyin just just syömään. Tai siis syödähän pystyin, mutten ilman laattaamista. Yöks. Olin varmasti tosi mukavaa seuraa kelle tahansa tuon ensimmäisen vuoden.

Paljon on opittu ja läpikäyty, mutta ehkä tärkein oppi tästä kaikesta on armollisuus itselleen, joka ei tosin tunnu toisista ihmisistä kovinkaan kivalta aina. Aina kun alkaa hillittömästi ottaa päähän tai turhauttaa joku tietty juttu (esim. töissä, ihmissuhteissa, parisuhteessa, tuntemattomissa päänaukojissa), totean vain hiljaa mielessäni, että anna asian olla, äläkä käytä energiaasi paskan jauhamiseen. Se nyt vaan sattuu olemaan niin, että muovikuori, josta puuttuu magneettiosa,  ei tartu jääkaapin oven. Ei sitten niin millään. Sen voi kyllä laittaa siihen oveen vaikka 50 kertaa päivässä, mutta joka kerta se kolahtaa lattialle. Joskus on hirveen hyvä antaa sen vaan olla siellä lattialla. Tänään tein tätä paitsi magneettien myös muutaman muun asian suhteen. Erittäin armollista. Erittäin hienoa. Erittäin järkevää. No stress!

Elämän tähtihetkiä – taas…

Hyvän mielen kuvat otti Essi Nieminen.

Vietettiin ihanat synttärit miehen ja ystävien kanssa meidän sukumökillä Pirkkalassa. Ohjelmassa oli lennätystä, grillausta, saunamista, hevostelua, homo.. eikun painia, verigolffia, heko-skabaa sekä hyvää ruokaa, juomaa ja musiikkia a la Jackie Boy!

Huono puoli on se, että tää niin tulee rankaisemaan mua, koska jouduin vetään samoilla silmillä lähes kaksi päivä, mutta itse

valittua kärsimystä ei voi valittaa! Mä nautin niin suunnattomasti näistä kekkereistä. Ensimmäiset kunnon juhlat, jotka pystyin järjestämään ihanille ystäville  ja miehelleni kohta 2 vuoteen. Seuraavat onkin sit 2012. Piti mukamas levätä yläkerrassa puoli tuntia per 4 tuntia, mutta paskanmarjat. En levännyt juurikaan koko iltana, vaan tanssin, höösäsin, kannoin ja sähläsin emännän roolissa koko illan ja yön. Nukkuun pääsin ab. 9 ja aamupalaa ja siivouksia herättiin tekeen ystävän kanssa ab. klo 10. Että semmoista. Nyt voikin sit varautua takaisin potkaisuun ihan 110-prosenssisesti, mutta ei se mitään, oli nimittäin pirun kivaa!

Neuraalikudoksen mobilisointi.

<3

Kukkapenkin kunnostus terassipenkiksi

No nyt löytyi tekemistä. Black and Decker-hiomakone tärisyttää mukavasti kalvoja… Jopa niin mukavasti, että täytyy levätä välillä. Hyvä tästä tulee. Vanhasta kukkapenkistä tulee terassille istumamesta.Vedän päällisen tummaksi petsillä ja jaloista tulee valkoiset. Laitan ylireunaan hauskan nyörityksen ja lopuksi ompelen vanhoista käyttämättömistä sohvatyynyistä uudet pehmusteet.Jos jaksan, sahaan alaparrun pois, jotta penkin alle mahtuu rottinkikorit – valkoiset.

Eilen jo puhdistin penkin sadevedellä (ekologista) ja tänään sit eka vaihe valmiiksi. Eli ihan hyvä pikkuproggis tähän juhannuspäivälle.

20100626 017

20100626 015

20100626 011

Lupauksia ja rajoitteita

Kun olin sairaimmillani, tein itselleni listan niistä asioista, joita toteuttaisin tervehdyttyäni. En mä nyt terve ole, mutta voin paremmin kuin koskaan. Niinpä aloin lunastaa tänään lupauksia itselleni.

1. Lentämään Cessnalla [ Non check] Tällä kertaa oli niin kova tuuli, että niskavammaiset jäivätkin maan kamaralle.

2. Tanssiminen [Check, tutun ylppärit!]

3. Cocikselle kapakkaan [Check, Amarillossa. Tosin oli niin tylsää ja kova melu, että lähdin himaan melkein heti. Etkoseura oli parasta, kiitos ystävällisyydestä bojjaatt!

4. Bänditouhut [Check, vireillä. Aloitan laulamalla siskon häissä]

5. Susana Spears -tyylinen neuraalikudosmobbausvideo [1/2 check, ostin jo bikinit. Enää puuttuu palmut]

6. Mega-Paulana fredalla [Tullaan toteuttamaan!]

Välillä tulee mietittyä, mitähän rajoitteita tästä niskavammasta ihan oikeesti jää loppuelämäksi? Toisaalta, eipä niillä ole hirveesti väliä, kun pystyy elämään arkeaan mukavasti eli nukkumaan, hengailemaan ihmisten kanssa, tekemään töitä, rakastamaan ja huolehtimaan tärkeistä ihmisistä. Tänään havaitsin muutaman erityisrajoitteen, kun nyt aloin oikein asiaa miettiä:

• ei jaksa koko päivää pystyssä, vaan välillä on pakko levätä. Kun muut juhlia 15-24, minä kävin kotona vetämässä parin tunnin niskalevot ja liityin seuraan myöhemmin
• oma auto on pakollinen, koska julkisilla ei pysty liikkumaan
• autolla ei voi ajaa kurviin lujaa. Myös tankkaamiseen pitää käyttää huoltsikan poikia.
• jyrkkä ei moottoripyörille ja sukelluspuvun hatuille, intercom-luurit on siinä ja siinä…
• näytöt täytyy olla himmeellä, ettei satu silmiin
• kesähelteellä mutta armottoman kovalla tuulella pitää olla huivi päässä ja kaikki vaatteiden ja ihon väliset raot tilkittynä. Muuten tulee heti pää kipeeksi.
• juhliin pitää viedä oma tyyny kovalle penkille. siksi olen ommellut kassin, jonka sisällä on pieni tyyny. Sen päälle voi istua viemättä huomiota juhlakalulta omilla oudoilla riiteillään
• baarissa ei voi seisoa ja puhua yhtä aikaa kahdelle, jollei ne seiso keskenään rinnakkain linjassa
• pitkää miestä ei voi pussailla tuntikausia seisoalteen, koska pää joutuu takakenoon
• käsin ompeleminen on hankalaa
• hitaiden tanssiminen on vaikeaa, kun maailma pyöri, kun itsekin pyörin (nopeat meni hyvin, myös 150-senttisen pikkupartnerin kanssa;)
• autonkin penkillä pitää aina olla tyyny hanurin alla
• ilman Triptyliä ja kaulatukea ei voi lähdeä mihinkään, just in case
• yllättävät odotukset seisoaltaan kovalla maalla, kuten tänään lentokentällä, ovat helvettiä
• kun on sidottu tennareihin, täytyy pitää juhlissakin housuja ei hameita
• lapsia ei juurikaan viitsi nostella, jos ne painaa enemmän kuin 8 kiloa

My place

Kai sitä maantasoon taitaa kallistua. On se vaan niin helmeä, kun on oma piha ja pääsee aina ulos muutamalla askeleella.

Missä vaiheessa maailma on muuttunut niin, ettei kaupassa voi enää maksaa allekirjoittamalla alle 50 euron ostoksia, mutta Hesburgerissa voi? Erikoista…

Mitäs vappuna? Olisi kaverin luona grillaulua, mutta hitsi, kun huomenna ois fyssari. Ja se tarkoittais kyllä sitä, että perjantaina ollaan kanttu vei, eikä tartte lähteä himasta mihinkään. Ehkä siirrän kuitenkin fyssaria ja meen ens viikolla, jos löytyy aikoja  Ois vähän kurkkukin kipeä. Täytyypi katsoa aamulla tilannetta!

Hyvät yöt.

Niskavaivaisen palaverisäännöt

Tämä niskavammainen onnistui pitämään kaksi palaveria viikon sisään. He wau, aivan oikeasti. Mustahan saattaa joskus tulla ihminen. Mietin itsekin, miten selvisin ja uskon tietäväni salaisuuteni.

1. Istutaan kohti muita ihmisiä, ei niin, että joutuu renkkaamaan päätä sivuille kuin puhuu toisille.

2. Ei saa nyökytellä eikä pudistella. Kannanotot suullisesti siis!

3. Tukea voi käyttää myös seurassa. Etenkin tuunattua.

4. Ei liikaa ihmisiä kerrallaan liian pieneen tilaan, ettei hermosto sekoa.

5. Ei kannata leikkiä terveempää kuin on, eli pitää mitoittaa kesto ja valita paikka kuntonsa mukaan. Tänään oltiin sivukonttorilla Contrysidessa mun luona.

6. Ei turhaa emännöintiä, vaan “olkaa kuin kotonanne” -aatteella eteenpäin.

7. Ei valmistettavia palaverisafkoja, vaan esim. heti valmiit -hedelmäsetit.

8. Hermostoa ei saa päästää kierroksille.

9. Kehon kuuntelua ei voi unohtaa, vaikka olisi kuinka kiinnostavaa muuta sisältöä.

Näillä mentiin!

Hyvät yöt ja terkut terassilta!Toivottavasti seuraava setti voidaan vetää siellä.

Toimistoni Länsi-Tampereella.

Breaking the Rules

Näihin kemuihin lähdin mielelläni. Valmiiksi kokattuja ja pöytään tarjoiltuja etanoita valkosipulikastikkeessa. Jihaa! Käy mulle. isännille kiitos!

Rikoin lisäksi kaikkia sääntöjäni ja tulen tästä kärsimään myöhemmin. Mutta nautin nyt kuitenkin yhden illan. Sitten taas vetäydyn päiväksi peiton alle surkuttelemaan ja katumaan.

#1: Semikova penkki
#2: Nintendo Wii (golf ja jousiammunta)
#3: Autolla ajo pimeellä
#4: Puristavat vaateet
#5 Kajaalit
#6 Tupeeraus

Rankaisua nöyränä odotellen. Se tulee jokatapauksessa tällaisen jälkeen, mutta antaa tulla. Seuraava hoito on 29.4.

Viime vuonna tapahtunutta

Viime vuonna tähän aikaan muistan ajatelleeni, etten näe enää seuraavaa pääsiäistä. Että joko kuolisin vammoihini tai kävelisin suvantoon. Ei kyllä kaukana ollut kuolema, kun nyt lukee noita tekstejä jälkikäteen. Järkyttävää settiä. Oikein alkaa oksettaa, kun miettii tuota kaikkea. Miten voi ajaa itsensä siihen tilaan kaatumalla? Miten voi menettää tasapainon, näön, kuulon sekä työn, suurimman osan frendeistä ja kaiken aktiviteetin? Järki sentään jäi. Se onkin mut pitänyt hengissä. Good 4 it.

Miten voi sattua niin paljon, että toivoo vaan olevansa kuollut? Ei tuollaista uskonut voivan olla olemassa. Mutta oli sitten kuitenkin. Turha surra menneitä, mutta ainahan sitä tulee muisteltua helvettiänsä. Pitää nöyränä. Ja erityisen nöyräksi tekee se, että toissavuonna tähän aikaan mulla ei ollut juuri mitään oireitakaan. Olin vain tasaisen pihalla kuin lumiukko ja mietin, että ompas kumma olo. Siitähän se piina toukokuussa alkoi. Oikeastaan koko kuilun syvyyden tajuaa vasta näin jälkikäteen. Ihmettelen kyllä suuresti, ettei neurologi diagnosoinut mitään pahempaa päässä, kun luen noita oireitani nyt. No, se oli sen hetkinen johtopäätös, ja eihän sitä omalta shokiltaan osannut vaatia rittäviä tutkimuksia. Onneksi löytyi Suvantokadun porukka. Kaiken kaikkiaan viimeisistä vuosista on jäänyt ihan hauskoja muistoja näin jälkikäteen katsottuna. Silloin ei naurattanut.

- Private pool Kauppi Hotellissa:
Kuka neuvottelee itselleen mahdollisuuden polkea hotellin uima-altaalla kellarikerroksessa 14-asteisessa vedessä keskellä talvea? Ja maksaa siitä 10 minuutista 5 euroa?

- Kuka kävelee päivittäin sateessa 500 metriä vain todistaakseen itselleen että pystyy käveleen? Eikä edes pystynyt.

- Kuka lappaa desikaupalla Jogea, koska käskettiin hankkia kollageenin tuotantoa ruokkivia aineksia?

- Kuka leipoo kraaterin näköisiä pannareita harjoittaakseen silmä-käsikoordinaatiota?

- Ja puhaltelee pulloon pillillä aurinkolaseissa, koska silmät ei kestä valoa?

Viime vuodesta tähän aikaan on päästy pitkälle. Aina täytyy muistaa, että viime huhtikuussa 09, eli vuosi onnettomuuden jlk, pääsin ensimmäisen kerran yksin ulos pihalle.

Hyvät yöt! Liikkukaa turvallisesti.