Arkisto | Rehellinen suomalainen v*itutus RSS feed for this section

Kurjia juttuja: tulipalo Tampereella

22 Mar

Erittäin kurjia aamu-uutisia tänään Tampereella. Muutaman korttelin päässä toimistolta räjähti aamuyöstä ja Hämeenkatu kympin liike- ja asuintilassa syttyi sen seurauksena iso tulipalo. Palo on vaatinut kolmen ihmisen hengen ja neljä on loukkaantunut. Syttymissyytä ei vielä tiedetä mutta todennäköisesti kebab-pizzeriasta kaikki on lähtenyt.

Tulipaloissa kuolee vuosittain yli sata suomalaista ja noin 1500 joutuu sairaalaan palovammojen vuoksi. Yleisin palon syttymissyy on huolimattomuus. Syttymisherkkiä aineita ja esineitä käsitellään, käytetään tai säilytetään väärin. Myös tietoinen piittaamattomuus paloturvallisuusmääräyksistä on valitettavan yleistä. Pelastusväylät on tukittu romulla, palohälyttimet puuttuvat tai niissä on vaihtamattomat paristot. Myös ensisammutusvälineet puuttuvat, eikä ihmisillä ole riittävästi tietoa ja taitoa, jolla uhkaavia palotilanteita voi hillitä.

Erityisesti näin joulukynttilöiden, -valojen ja muiden viihdyttävien hilavitkuttimien aikaan on hyvä pitää paloturvallisuusasiat mielessä päivittäin.

  • Kynttilöitä ei passaa jättää valvomatta ja kynttilänjalka kannattaa olla metallia, posliinia tai kiveä. Myöskään kynttiläkoristeet eivät saa olla syttyvää materiaalia.
  • Erilaisia valokoristeita tulee osata käyttää oikein: ei sisävaloja pihalle, eikä ulkovaloja sisälle. Koristeissa ei saa myöskään käyttää tehokkaampaa lamppua, mitä niihin suositellaan.
  • Huonokuntoiset sähköjohdot kannattaa uusia - mukaan lukien ne 20 vuotta vanhat nostalgiset kuusenkynttiläjohdot.
  • Kynttilälyhdyt tulee asettaa palamattomalle alueelle, eikä esimerkiksi kiinni seinään tai kattoon. Liekki saattaa lepattaa ja roihahtaa pienestäkin tuulen vireestä.
  • Myös töllön ja jääkaapin ympärille pitää jättää riittävästi kylmätilaa, eli televisiota ei saa hilata kiinni patteriin, verhoihin tai seinään.
  • Automaattisen virrankatkaisun toiminnot silitysraudassa ja liedessä ei koskaan ole huono homma.

Ja jos palo kuitenkin syttyy, pitää tietää, millaiset alkusammutustoimenpiteet tulevat kyseeseen. Niitä voi treenata esimerkiksi Kodin paloturvallisuusoppaasta.

Tunnustus

10 Kes

Tiedättekö, mä oon tehnyt ihan liikaa ja tajuan sen itsekin. Viikonlopun polttarit ja muutot vedän vielä ja sit mä lepään seuraavan viikon kunnolla. Oon nimittäin elänyt ihan kuin terve viimeiset 1,5 kk:tta, mikä ei ole ollenkaan hyvä asia, koska mä en ole terve. Kaikista tyhmistä oli pestä parveke, ensin vedellä ja sit saippualla, ja sit lisävedellä, kun saippuaa oli aika paljon. ;) Samalla sit pesin matotkin, kun ajattelin, että tohon saippua-vesikasaan ne on helppo heittää…

Sitten eilen lähdin firman syöpöttelymenoihin, vaikka päätä särki jo aamulla. Vedin 2 Imperiumin vastaiskua ja nelinkertaisen annoksen Triptyliä ja eikun matkaan. Sit sattui vielä se susi taksikuski paluumatkalle.

Tänään sain päähäni, että mun pitää siivota ja tehdä lihapullia. Tein lihapullia, joista tuli minimoukareita tai keilapalloja. Ja pitäähän keilapalloilla tietty keilata, joten sit aloin tehdä videota keilauksesta. Lopulta peseen lattiankin, kun minimoukarit otti damagea vieriessään parketilla. Nyt oon pakannut perhejuhlatavaroita koko illan ja miettinyt, miten helvetissä säädän voimani niin, että jaksan maanantain hoitoon asti?

Aivan järkyttävää paskaa, kun ei vaan tehdä niinkuin haluaa. Ei auta mankua nyt yhtään, koska viime kesä oli todella paljon surkeempi. En ois kuvitellakaan tekeväni yhtään mitään kivaa. Katsotaan nyt sit, miten tää riehuminen potkaisee takas. Vielä pitäis muuttaakin jossain välissä. Saadaankin avaimet jo huomenna, joten sunnuntaina ollaankin jo varmaan omassa kodissa ekaa yötä yhdessä. La-Su on perhejuhlissa nuokkumassa. ;)

mut ensin lusitaan tää yö. oonkohan mä ainoa ihminen maailmassa, joka nukkuu yksin ollessaan sänky täys kaikkea rojua niinkuin saksia, haarukoita, kirjoja, tukia, vaatteita, kyniä yms. Toi mun parempi puolisko ei vissiin oikein tykkää, mut eiväthän ne mitään kenkiä tai maitomukeja kuitenkaan ole…

Ps. Mitkä lihakset sattuu tohon silmien viereen ohimolle? Aivan saatanan kipeet kohdat molemmin puolin kasvoja silmäkulmassa. Auts, auts, auts. Vissiin c0 ja C2 molemmaat heittää kalvoyhteyksien kautta painetta silmiin. Auts, auts…

Kuluttajan valtaa?

11 Tou

Tällaisen romun sain lainapuhelimeksi, kun huollossa (jossain Puolassa) menisi 3-5 viikkoa.

http://thenextwavefutures.files.wordpress.com/2007/06/1100-2.jpg

EI MUUTEN IKINÄ KELPAA!!!

Niinpä alettiin neuvotella

Huolto (Erinomaista palvelua kivoilta pojilta Epilän Digimanilla)

“Jätä N900 korjaukseen ja saat tilalle halon eli 1100:n” (kehitysmaaversio, kuten asiantuntijat kutsuvat). Ei multimediaa, ei toiminnallisuuksia, ei netti, ei meiliä = BIG NOUNOU!!! “Sorry, ei ole muita. Kysy myyntiliikkeeltä eli Jimm’s PC-Storelta, mikä niiden politiikkaa on. Sieltä saisit kyllä vaihtokapulan. Ja josset saa, rutise Nokialle”.

Soitto Nokialle:
“Ei meidän kuulu antaa sulle uutta VASTAAVAA kapulaa, vastuu on huoltoliikkeellä, eikä edes jälleenmyyjällä eli Jimmsillä”! (Häh, eiks se ollutkaan myyjällä niinkuin huolto sanoi?)

Soitto Jimmsille:

“Asiointi kahden asiakaspalvelijan kanssa, joista viimeisin yhdisti jälkimarkkinointipäällikölle. Jälkimarkkinointipäällikkö voisi päättää, että saisit uuden puhelimen tilalle. Kävisikö sellainen? Hän soittaa sulle kohta, niin voitte neuvotella. Uskon, että onnistuu”.

Minä:

“Helvetin hieno homma, koska olen jo sormet FB:n ja Twitterin näppäimillä valmiina kertomaan koko maailmalle, kuinka paskaa kohtelua olen saanut ja kuinka vaikeaksi tämä homma voikaan mennä. Toivottavasti markkinointipäällikkonne osaa toimia fiksusti, koska voisimme tilata näitä lisääkin, jos tämäkin yksi toimisi”.

Katsotaan kuinka pitkällä kuluttajan valta riittää tässä tapauksessa. Odotan jälkimarkkinointipäällikön soittoa ja olen varma, että hän ymmärtää firman parhaansa, vaikka voi kyllä olla hiukka hankala saada uutaa.  Haluan olla jo henkisesti valmistautunut siihen, että N900 menee puhelinten taivaaseen, ja minä saan suoraan uuden tilalle. Jos kyse olisi pelkästä USB-portista, se olisi varmasti korjattavissa, mutta kun paskana on myös näppäimet ja kosketusnäyttö. Maanantaikappale. No, tuskin tässä nyt niin onnellisesti käy, että saisin uuden kapulan. Ei kuulu Nokian tuotepolitiikkaan, vaan hävikki menisi tässä tapauksessa jälleenmyyjän omasta kukkarosta.

EDIT:

Tarina jatkuu. En saanut uutta puhelinta, en sitten millään! No nyt tulee  vaihtokapulana Samsung JET Jimmsiltä. Tulee kun tulee, sentään kotiin asti tällä kertaa. Viimeksihän kirjasivat osoitteen väärin ja puhelin hukkui matkalla Postiin.

N900 lähtee siis Puolan pojille, ja toivotaan että hukkuu sille tiellensä. Nokian tuotepolitiikan mukaan puhelimet kannattaa korjauttaa Puolassa, eikä Suomessa. Eli toisin sanoen logistiikkakustannukset ja kaikki muu organisointi maksaa vähemmän kuin työ Suomessa. Halleluujaa vaan, mitä energian tuhlausta roudata noita ympäri maapalloa. Ei taas niin mitään järkeä. Ja sitä paitsi purkasta ei kyllä saa sitten niin millään mitään muuta kuin purkkaa. Eli näillä on nyt mentävä. Seuraavan kerran kun se hajoaa, saan uuden puhelimen. Tosin siinä vaiheessa vaihdan taas Appleen. Sit onkin käyty koko kierroa läpi.

http://www.mobiiliblogi.com/wp-content/uploads/2009/06/samsung_jet.jpg

Puhelinpaitsiossa

11 Tou

Tein muuten vähän nolon jutun äsken. Poistin vahingossa kaikki tulleet kommentit, kun ne piti julkaista. No, sinne menivät, takaisin ei saa. Anteeksi. Jos haluatte sananne kuuluviin uudelleen, lähettäkää kommentit ,jotka ovat tulleet viimeisen 4 päivän sisällä, uudelleen.

Puhelimeni hajosi tänään. Halleluujaa vaan Nokia N900. Valuvikana kuulemma USB-portin irtoaminen. Se on liian tiukka ja kun ruksuttaa laturia ees taas, se tippuu pois. Eikun huoltoon viemään huomenna. Toivottavasti saavat sen korjattua pian, koska kaikki elintärkeät tiedostoni ovat puhelimessa. Tuleepa tylsät päivät…

Mut tavoittaa toistaiseksi täältä, FB:Stä ja meilillä ja toivottavasti huomenna myös tekstarilla. Mutta ei puhelimitse, koska vanhassa kommunikaattorissa ei toimi mikki. Mutta sillä on nyt toistaiseksi pärjättävä. ;)

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille! :D

Välittämisestä

26 Huh

Toisista välittäminen on hassu asia. Maailma ei pyörisi, jos kaikki välittäisivät vain itsestään. Toisaalta, jos kaikki välittävät vain toisista, mutta unohtavat itsensä, oltaisiin aivan yhtä kurjassa tilanteessa.

Välittämiskyky eli ns. empatiakyky on osa laajempaa taitokokonaisuutta, jonka avulla voidaan asettua toisen ihmisen asemaan ja ja ymmärtää hänen tunteitaan. Empatia on eri asia kuin sympatia eli myötätunnon kokeminen. Eroa hahmottaa parhaiten, että sympatia on “kanssa tuntemista” (kreikan ilmaisu sym pathos), kun empatia on toisen sisällistä ymmärtämistä (em pathos, tuntea sisälle). Monet ajattelevat olevansa empaattisia, vaikka todellisuudessa he ovatkin sympaattisia.

Kuinka empaattinen voin olla?

Monesti on tullut pohdittua, mikä mahtaa olla sopiva määrä empatiaa, jottei vaikuttaisi liian itsekkäältä tai välinpitämättömältä. Mitään oikeaa määrää sinänsä ei ole olemassa, vaan empaattisuutta pitää peilata paitsi tilanteeseen, jossa toimitaan myös henkilöihin, joiden kanssa ollaan vuorovaikutuksessa. Jälleen kerran palataan siihen, että ihmiset ovat erilaisia ja tulkitsevat muiden käyttäytymistä erilaisista lähtökohdista  oman maailmankuvansa mukaisesti. Se, koetaanko toisen empatia miellyttävänä vai ei, riippuu monista seikoista. Uskomuksilla, arvoilla, asenteilla, tunnetaidoilla ja suhtautumistatavoilla on oma roolinsa. Toisille vähäinenkin määrä empaattisuutta on sama asia kuin sääliminen. Joillekin suurinkaan mahdollinen empatiapläjäys ei ole riittävästi ja he kokevat, ettei kukaan välitä.

Erilaista empatiaa

Kykyä asettua toisen ihmisen asemaan voidaan lähestyä kahdella tavalla.

  • Kyseessä voi olla ns. tietoinen prosessi, jossa aktiivisesti, tarkoituksenmukaisesti ja päämäärähakuisesti asetutaan toisen asemaan tavoitteena toisen parempi ymmärtäminen. Juuri tästä on kyse monissa terapioissa, joissa ammattilainen asettuu asiakkaan maailmaan menemättä sinne kuitenkaan tunnetasolla.
  • Toinen vaihtoehto on se, että reagoidaan spontaanisti ja automaattisesti toisen tunteisiin, eläydytään ns. samaan tilanteeseen ja koetaan samoja tunteita. Tällaista voi nähdä vaikkapa vertaistukiryhmissä tai kun puolisolle/ystävälle/perheenjäsenelle sattuu jotain todella hienoa tai huonoa.

Molemmat empatikyvyn muodot ovat tärkeitä, mutta ensimmäistä, tietoista ymmärtämistä, voi käyttää hyödyksi varsin tehokkaasti esimerkiksi työelämän tai ihmissuhteiden kehittämisessä.  Jos vähän karrigoidaan, niin teoriassa ihmiset voisi jakaa useampaan luokkaan sen perusteella,  pystyvätkö he ymmärtämään toisia tunnetasolla hyvin vai heikosti, ovatko he edes kiinnostunteita osaamaan moista kykyä ja kuinka paljon osaamista ja halua sitten käytännön ristiriitatilanteissa löytyy.

Taitoja voi kehittää

Mikä parasta, toisen tietoisen ymmärtämisen työvälineitä ja keinoja voi kehittää ja hyödyntää laajasti elämän eri osa-alueilla. Kirjoitan seuraavassa jutussani pätkässä niistä tekniikoista, joita olen oppinut sosiaalityötä ja psykaa lukiessani. Osan taas olen kehitellyt ja jalostanut itsenäisesti , ja niistä kerrottakoon kolmannessa pätkässä. Lopuksi kuitenkin yksi parhaimmista ja simppeleimmistä keinoista, jolla kuka tahansa pääsee alkuunhyvin pienellä panostuksella.

Peili

Ainoa mitä tarvitset läppärin ja käsipeilin lisäksi, on pitävä teippi sekä pari minuuttia aikaa. Joka kerta, kun alkaa tuntua siltä, että toinen ei ymmärrä sinua tai sinä et ymmärrä toista, voit vain kurkata peiliin ja käyttää hetken oman suhtautumisesi tutkiskeluun. Kysy itseltäsi, oletko täysin toisen asemaan asettunut, et ollenkaan vai jotain siltä väliltä. Tiedustele myös, katsotko asiaa ihan _oikeasti_ toisen maailmasta käsin, vaiko kuitenkin sieltä omasta tutusta ja turvallisesta perspektiivistä.

Ja ei kannata hävetä, että aina olemassa sellainen vaihtoehto, ettei toisen ymmärtäminen kiinnosta pätkän vertaa juuri tässä kyseisessä tilanteessa. Siinä sinänsä ei ole mitään pahaa, mutta olennaista on keskittyä viestimään asian tälle toiselle loukkaamatta häntä. Vaihtoehtoina voisi olla:

  • Yrittää rehellisesti hyvin perustellusti kertoa, ettei pysty nyt asettumaan toisen asemaan syystä X ja uskoa siihen, että asia ratkeaa keskustelemalla.
  • Sanoa suoraan hymistelemättä, ettei kiinnosta pätkän vertaa ja toivoa, että toinen ymmärtää suorapuheisuuden.
  • Keskittyä tekemään asiasta toisen ongelma ja ikään kuin syyttää tätä toista siitä, ettei ole valmis kehittämään omia empatiataitojaan.
  • Yrittää sinnikkäästi pitää hymyn pyllyssä ja esittää kiinnostunutta onnistumatta siinä.
  • Yrittää sinnikkäästi pitää hymyn pyllyssä ja esittää kiinnostunutta onnistua.

Sitä ei kannata koskaan unohtaa, että tunneherkät ihmiset näkevät lävitsesi ja aistivat sen, ajatteletko samalla tavalla kuin mitä sanot tai millaista käyttäytymisesi on suhteessa siihen, mitä päässäsi liikkuu. Aikamoista, eikö?

Kiinnostaa tietty!

Yks hailee!

Aivan sama mulle!

Tippuu, ei tipu, tippuu, ei tipu

20 Huh

Iso piippu Islannissa syöksee tuhkaa, ja lentoliikenne seisoo. Suomen lentäjäliitto otti kantaa ilmatilan avaamiseen sillä perusteella, mitä kaupallisten lentoyhtiöiden tekemissä testeissä havaittiin. KLM:n, Lufthansan ja Air Berlinin tekemien testilentojen tulokset olivat puhtaat. Suomen lentäjäliitto ei siltikään kannata hätiköityjä päätöksiä ilmatilan avaamiseksi. Tässä, jos jossain, kannattaisi kerrankin olla lentäjien puolella, vai?

Vaikka taloudellista tappiota tulee niin että puntissa tutisee, niin on se helpompi hyväksyä, kuin yksikin pudonnut kone ja kuolleet matkustajat Jos jotain on pakko uhrata, valitsisin rahan, enkä ihmishenkiä. Ja hei aivan rehellisesti, millainen asiakas haluaisi oikeasti lähteä kokeilemaan, pysyykö myllyt tuhkapilvessä käynnissä vai ei? Toisaalta, jos arpa osuu kohdalle, eipähän olisi kiire enää mihinkään, eikä tarvitsisi itkeä koti-ikävää tv-kameroille.

Kuinka moraaliton pitää pilotin olla, jotta hän suostuisi ottamaan riskin, että tapattaa pari sataa ihmistä ennenaikaisesti? Vaikka todennäköisyys vakaville ongelmille olisi kuinka pieni tahansa, niin miksi pitäisi kokeilla onnea, kun kyseessä on ihmishenget?Kenen eduksi nuo eurooppalaiset arpajaiset lopulta päätyisivät, mikäli yksikin kone tulisi tonttiin? Mitä siinä voitetaan, että tehdään hätiköityjä päätöksiä ilmatilan avautumisen suhteen ja se kostautuu onnettomuutena? Onnettomuudesta seuraava yleinen paniikki, lentopelko ja hätävarjelun liiottelu tekisivät joka tapauksessa nuo vähäisetkin ennenaikaisista lennoista saadut sentit arvottomiksi.

Tai mitäs sitten, kun koneita alkaa putoilla vuosien päästä moottoreihin jääneen/lasittuneen tuhkan vuoksi? Ei taida takuut eikä vakuutukset enää korvata mitään vaurioita kalustossa eikä etenkään ihmisissä. Jos kyseessä olisi maanjäristyksen runtelemat tiet tai tulvan sekoittamat vesistöt, kuka tahtoisi käydä kokeilemassa, pysyykö bussi tiellä tai laiva pinnalla? Miksi ihmeessä lentoliikenteen kanssa pitäisi tehdä kompromissi? Mistä näitä itsesuojeluvaistottomia tai rahan ahneita sittiäisiä sikiää? Sanoohan sen järkikin, ettei tuhkapilven vaarallisuutta kannata tyypata koneellisella matkustajia. Anna mun kaikki kestää.

Ai niin joo, mutta tässähän on varmaankin kyse Finnairin lentäjien palkkaneuvotteluihin liittyvästä salajuonesta. Nimimerkki Lentokalle sen kiteytti Taloussanomien kommentointiketjussa tähän tyyliin: “Hm, ettei vaan olis tullut suomalaislentäjillä p*skat housuun. Lihava palkkapussi kyllä kelpaa mutta tosipaikan tullen ei löydykkään miestä”.
Noinhan se varmaan menee. Suomalaiset lentäjät ovat munattomia nössöjä, jotka haluavat vain rahaa tekemättä mitään. Tai ehkäpä pilotit ovat jopa aiheuttaneet tämän purkauksen jotenkin tahallaan? Salaliitto! Aivan selkeästi. Juuri siitä tässä onkin kyse. Ei missään nimessä ammattitaidosta, kokemuksesta ja matkustajien turvallisuudesta. Kovin itsetuhoinen saa olla matkustajakin, että nousisi koneeseen, jolla on kohtalaisen suuri mahdollisuus päätyä tantereeseen liekehtivinä kilon metallipaloina.

Oletko sinä valmis hyppäämään koneeseen, joka lähteenyt tiistaina klo 18 kohti Pariisia? Matkan hinta 9,99 senttiä.

Ps. www.flightglobal.com/articles/2010/04/16/340727/pictures-finnish-f-18-engine-check-reveals-effects-of-volcanic.html

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.