Arkisto | Ihmiset ja vuorovaikutus RSS feed for this section

Laattaava sissi ja vesikävelyvitutus

2 Syy
Heräsin aamulla siihen, että joku kolahti maahan. Kävelin keittiöön ja totesin, että se oli magneetti, tai siis magneetin kuori. Magneettiosa on hävinnyt ajat sitten ja kuori on jäljellä. Mutta en voi luopua siitä, koska olen saanut sen äidiltä. Niinpä sitten kiinnitän magneetin milloin teipillä, sinitarralla tai muiden magneettien antamalla tuelle oveen ja ihailen sitä hetken, ennen kuin se taas löytyy lattialta. Kerran olen jo ostanut uuden magneetin ja kiinnittänyt sen kuoreen, mutte sekään toiminut. Turhauttavaa.
Turhautuneisuudesta päästäänkin siihen, mitä ajattelin tähän postaukseen oikeasti kirjoittaa.
Kun olin toosi huonossa kunnossa niskani kanssa, aloitin meidän foorumille ketjun, jonka aihe oli “Tänään iloitsin”. Sen tarkoitus oli nähdä ne hyvät ja valoisat puolet kaiken paskan keskellä sekä vahvistaa niitä positiivisia ajatuksia, jotka jossain taustalla kyti. Ilokseni se ketju on yksi pisimmistä foorumilla, vaikka voisi hyvin kuvitella, että niin huonossa kunnossa, hajalla ja vailla yhteiskunnan tukea olevat ihmiset eivät juuri iloisia ja positiivisia asioita edes huomaa.
Mutta itse asiassa tilanne oli juuri toinen, mitä luulin. Kun pääsee sen kriisin aiheuttaman ensishokin yli ja hyväksyy sen, että nyt on niska/pää/selkä/raajat (ja elämä) aivan tuhannen vitun paskanpalasina ja sanoo vaa nreippaasti ääneen, ettei tästä pariin vuoteen kuntouduta, ajatukset alkaa muuttua positiivisemmiksi. Sitä on vaan pakko oppia hyväksymään rajoittuneisuutensa ja toipilaisuutensa ja alkaa päästä suurimman shokin yli.
Aikaa se vaatii ,eikä se todellakaan ole helppoa, mutta asian eteen kannattaakin tehdä kovasti töitä. Itse asiassa fysiatrini ja fyssarini sanovatkin aina, että tiettyyn pisteeseen pääsee kyllä treenalla “ruhoaan”, mutta henkinen ja sosiaalinen puoli on lopulta se, mistä homma jää kiinni. Mutta ne onkin niitä asioita, joita ei yhteiskunta halua/voi tukea. Niska- ja aivovammapotilas saattaa saada kyllä kuntoutusta (fysioterapiaa, toimintaterapiaa yms.) mutta henkisen jaksamisen ja sosiaalisen aspektin huomioiminen unohtuu. Puheterapia, draama, kriisityö, oman jaksamisen edistäminen, sosiokulttuurin tutkiskelu, psykoterapia yms. unohtuvat, koska yleisesti uskoataan, että a) vamma on lievä, eikä aiheuttaa sen suurempaa kriisiä potilaan elämässä b) vamma paranee itsestään lisäämällä liikuntaa ja menemällä takas töihin c) vamma ei vaikututa sosiaaliseen elämään ja yhteisöissä selviytymiseen.
Voin kertoa, että kaikki noista uskomuksista on tuulesta temmattuja tällaisen vaivan kanssa, jonka olen itse käynyt läpi. Eikö olisikin aika kummallista, jos voisi olla pari vuotta niin sanotusti kuollut ja sitten vain palaisi takaisin elämäänsä ja kuvittelisi, että kaikki jatkuu siitä, mihin se elämä jäi aikoinaan? Ei mene niin. Muut nimittäin ovat eläneet sen kaksi siinä välissäkin, kun sinä olet maannut sängyssä ja odottanut, että pääset ehkä vielä joskus elämääsi takaisin muussakin roolissa kuin kärsijänä ja odottajana. Todellista slow movementtia! :D
Erityisen hyvin tämä kokonaisuus kulminoitui niissä reissuissa, kun lähdin  vesikävelemään. Vitutti jo valmiiks, että piti lähteä pois kotoota, koska ei ollut mitään tietoa, missä on maa ja missä taivas. Pitelinkin aina kiinni autosta, pukukopeista ja vesijuoksuvyöstä, aivan kuin ne auttaisivat pysymään pystyssä. Toki ne vähän auttoivatkin, ainakin henkisesti. Sitten vain toistelin itselleni, että nyt tossua toisen eteen ja eikun eteenpäin ja kyllä tästä noustaan.
Monesti mietin, että mitähän muut ajattelevat minusta, kun tsemppaan itseäni ääneen puhuen, näytän siltä että olen valvonut vuoden ja minulla ei ollut lihaksia. Kaikki lihaksethan siis surkastuu, kun niitä hermottava hermo vaurioituu.
Painoin varmaan heikoimmillani 50 kiloa ja ennen onnettomuutta about 62, josta oli aika paljon lihasta. Muutenikin vaikutin helvetin oudolta hyypiöltä hiipiessäni liian isoissa vaatteissa pyyhe olalla kohti uimarantaa, enkä jaksanut puhua kenenkään kanssa. Mitä sitä nyt puhumaan kenenkään kanssa, kun vitutti niin järkyttävästi. Pelkkää ruikutuspaskaa se olisi kuitenkin ollut, joten parempi olla puhumatta.
Voitte arvata, kuinka paljon sapetti eräisen “ystävien” kommentit siitä, kuinka “en halunnut lähteä ulos himasta tai tehdä mitään kivaa, koska olen tullut mökkihöperöksi tai masentunut”. Jeah, right. Kirjoitan tästä asiasta aika usein, joten voitte arvata, että se on iskostunut mieleeni vahvasti. Ei kuitenkaan niin vahvasti, että enää sitä murehtisin laajemmin, mutta aikaisemmin se kyllä otti kuulaan oikein kunnolla. Tai kuinka olen “hullu sekopää, joka on pimahtanut ja muuttunut äärettömän oudoksi”. Joo, muuttunut olin – niin olisit itsekin minun tilassani, tiedän – mutta hullu ja sekopää en ole koskaan ollut.
Ja tämä muutos, jonka olen läpikäynyt on pääasiassa pelkkää hyvää. okei,välillä voisi olla vähemmän kyyninen ja päästää ihmiset niin sanotusti helpommalla ja olla armollinen itselleen, mutta kyllähän noiden asioiden kanssa elää mainiosti. ;)
Takaisin siihen vesikävelypaskaan. Monesti itse asiassa tuli jo automatkalla niin karsea olo, että laattasin ennen kuin pääsin edes vesipolkemaan. Mutta ei siinä mitään muuta voinut, kuin pyyhkiä porkkanapalat ja ruikkarit suupielistä ja jatkaa pää pystyssä (tai roikkuen) hommia. Vesikävely oli siis ainoa liikuntamuoto, mitä sain tehdä ensimmäisen vuoden – polkea vettä 10-20 minuuttia päivässä.
Voin kertoa, että se oli aivan  saatanan turhauttavaa, koska tavoite oli 2-3 vuoden päässä (Nyt on mennyt 2 vuotta ja 2 kuukautta, enkä ole vieläkään täysin kunnossa. En siis varmaan koskaan tule olemaankaan täysin kunnossa, mutta se on sitten voivoi). Etenkin silloin sapetti, kun poljin vettä Kauppi-hotellin jäisellä uima-altaalla kellarikerroksessa hintaan 5 e/kerta. Tiedän, ei voi valittaa, koska julkiseen uimahalliin en pystynyt menemään huimauksen takia, joten yksityinen pool oli käytännöllisyyden riemuvoitto. Ja vielä aivan takapihallani! Kysyvä ei tieltä eksy.
Ja jotta pääsin sinne altaalle, raappasin ja käynnistin jäisen auton, jotta pääsin 500 metrin päähän hotskulle. En siis pystynyt tietenkään kävelemään sitä matkaa. Ja mikä oli kiitos siitä kaikesta työstä , että pääsin edes liikkeelle autolla? Akku loppu joka toinen viikko, hyytävän jäinen uima-allas (17 astetta) ja hirvee vitutus, että piti edes lähteä sinne altaalle asti. Polkemisen jälkeen lepäsin 3 tuntia, jonka jälkeen pystyin just just syömään. Tai siis syödähän pystyin, mutten ilman laattaamista. Yöks. Olin varmasti tosi mukavaa seuraa kelle tahansa tuon ensimmäisen vuoden.
Paljon on opittu ja läpikäyty, mutta ehkä tärkein oppi tästä kaikesta on armollisuus itselleen, joka ei tosin tunnu toisista ihmisistä kovinkaan kivalta aina. Aina kun alkaa hillittömästi ottaa päähän tai turhauttaa joku tietty juttu (esim. töissä, ihmissuhteissa, parisuhteessa, tuntemattomissa päänaukojissa), totean vain hiljaa mielessäni, että anna asian olla, äläkä käytä energiaasi paskan jauhamiseen. Se nyt vaan sattuu olemaan niin, että muovikuori, josta puuttuu magneettiosa,  ei tartu jääkaapin oven. Ei sitten niin millään. Sen voi kyllä laittaa siihen oveen vaikka 50 kertaa päivässä, mutta joka kerta se kolahtaa lattialle. Joskus on hirveen hyvä antaa sen vaan olla siellä lattialla. Tänään tein tätä paitsi magneettien myös muutaman muun asian suhteen. Erittäin armollista. Erittäin hienoa. Erittäin järkevää. No stress!

Elämän tähtihetkiä – taas…

26 Hei

Hyvän mielen kuvat otti Essi Nieminen.

Vietettiin ihanat synttärit miehen ja ystävien kanssa meidän sukumökillä Pirkkalassa. Ohjelmassa oli lennätystä, grillausta, saunamista, hevostelua, homo.. eikun painia, verigolffia, heko-skabaa sekä hyvää ruokaa, juomaa ja musiikkia a la Jackie Boy!

Huono puoli on se, että tää niin tulee rankaisemaan mua, koska jouduin vetään samoilla silmillä lähes kaksi päivä, mutta itse

valittua kärsimystä ei voi valittaa! Mä nautin niin suunnattomasti näistä kekkereistä. Ensimmäiset kunnon juhlat, jotka pystyin järjestämään ihanille ystäville  ja miehelleni kohta 2 vuoteen. Seuraavat onkin sit 2012. Piti mukamas levätä yläkerrassa puoli tuntia per 4 tuntia, mutta paskanmarjat. En levännyt juurikaan koko iltana, vaan tanssin, höösäsin, kannoin ja sähläsin emännän roolissa koko illan ja yön. Nukkuun pääsin ab. 9 ja aamupalaa ja siivouksia herättiin tekeen ystävän kanssa ab. klo 10. Että semmoista. Nyt voikin sit varautua takaisin potkaisuun ihan 110-prosenssisesti, mutta ei se mitään, oli nimittäin pirun kivaa!

Neuraalikudoksen mobilisointi.

<3

Aikuisurheilua ja ilmailua

3 Hei Blogin pitäjä ja "veteraani"

- Kaveruus

- Kunnioitus

- Kujeilu

- Kilpailu

Siinä veteraani- eli aikuisurheilun syvin olemus kiteytettynä. Junioripuolella olisi paljon opittavaa noilta kokeneilta konkareilta! Oli ihana seurata tänään, kun lauma 35-90-vuotiaita ihmisiä mitteli Ratinassa SM-kisassa. Iskä pukkas tykimmiten ja palkinnoksi tupsahti 20 minuuttia Cessna 172:ssa.. joskaan lentämään hän ei valitettavasti päässyt, sillä MINÄ hoidin sen osion. Oli siistiä, eikä hermostokaan separoinut. Oltiinkin tosi matalalla (2000 jalkaa). Vedettiin Rosendahlin uimarannan yli, käytiin kattoon meidän asunto ja sit Näsijärveä pitkin Näsineulan vierestä takas laskuun mökin ohi.

Hankalinta lentoreissussa oli koneeseen kömyäminen ja painavat intercomit, joita on pakko pitää päässä. En lähtis ihan heti isoon koneeseen 10 kilsaan. Sen verran tuntui paine korvissa… Toiseksi hankalinta oli itse lentäminen (siis sen ratin pitely ja vetely, polkimia en edes yrittänyt) koska vieressä istuu ansiolentäjä ja takana ilmailun aktiiviharrastaja! ;) Jännitti, mutta pulssi ei noussut kertaakaan taivaisiin. Jossain pitkäkestoisissa kaarroissa (eikä ollut kun 20 astetta) tuli vähän huono olo, kun asentotunto ei pysynyt perässä mutta muuten meni paremmin kuin autossa. Rakkaani laski koneen niin kauniisti, että auto ei pysähdy yhtä tasaisesti liikennevaloihin.

Ehkä tulenkin siskokulta häihisi lentämällä Treelta Vesivehmaalle! Voin suositella lämpimästi ilmailuharrastusta kenelle vaan, kellä kroppa kestää! ;)

Lupauksia ja rajoitteita

5 Kes

Kun olin sairaimmillani, tein itselleni listan niistä asioista, joita toteuttaisin tervehdyttyäni. En mä nyt terve ole, mutta voin paremmin kuin koskaan. Niinpä aloin lunastaa tänään lupauksia itselleni.

1. Lentämään Cessnalla [ Non check] Tällä kertaa oli niin kova tuuli, että niskavammaiset jäivätkin maan kamaralle.

2. Tanssiminen [Check, tutun ylppärit!]

3. Cocikselle kapakkaan [Check, Amarillossa. Tosin oli niin tylsää ja kova melu, että lähdin himaan melkein heti. Etkoseura oli parasta, kiitos ystävällisyydestä bojjaatt!

4. Bänditouhut [Check, vireillä. Aloitan laulamalla siskon häissä]

5. Susana Spears -tyylinen neuraalikudosmobbausvideo [1/2 check, ostin jo bikinit. Enää puuttuu palmut]

6. Mega-Paulana fredalla [Tullaan toteuttamaan!]

Välillä tulee mietittyä, mitähän rajoitteita tästä niskavammasta ihan oikeesti jää loppuelämäksi? Toisaalta, eipä niillä ole hirveesti väliä, kun pystyy elämään arkeaan mukavasti eli nukkumaan, hengailemaan ihmisten kanssa, tekemään töitä, rakastamaan ja huolehtimaan tärkeistä ihmisistä. Tänään havaitsin muutaman erityisrajoitteen, kun nyt aloin oikein asiaa miettiä:

  • ei jaksa koko päivää pystyssä, vaan välillä on pakko levätä. Kun muut juhlia 15-24, minä kävin kotona vetämässä parin tunnin niskalevot ja liityin seuraan myöhemmin
  • oma auto on pakollinen, koska julkisilla ei pysty liikkumaan
  • autolla ei voi ajaa kurviin lujaa. Myös tankkaamiseen pitää käyttää huoltsikan poikia. ;)
  • jyrkkä ei moottoripyörille ja sukelluspuvun hatuille, intercom-luurit on siinä ja siinä…
  • näytöt täytyy olla himmeellä, ettei satu silmiin
  • kesähelteellä mutta armottoman kovalla tuulella pitää olla huivi päässä ja kaikki vaatteiden ja ihon väliset raot tilkittynä. Muuten tulee heti pää kipeeksi.
  • juhliin pitää viedä oma tyyny kovalle penkille. siksi olen ommellut kassin, jonka sisällä on pieni tyyny. Sen päälle voi istua viemättä huomiota juhlakalulta omilla oudoilla riiteillään
  • baarissa ei voi seisoa ja puhua yhtä aikaa kahdelle, jollei ne seiso keskenään rinnakkain linjassa
  • pitkää miestä ei voi pussailla tuntikausia seisoalteen, koska pää joutuu takakenoon
  • käsin ompeleminen on hankalaa
  • hitaiden tanssiminen on vaikeaa, kun maailma pyöri, kun itsekin pyörin (nopeat meni hyvin, myös 150-senttisen pikkupartnerin kanssa;)
  • autonkin penkillä pitää aina olla tyyny hanurin alla
  • ilman Triptyliä ja kaulatukea ei voi lähdeä mihinkään, just in case
  • yllättävät odotukset seisoaltaan kovalla maalla, kuten tänään lentokentällä, ovat helvettiä
  • kun on sidottu tennareihin, täytyy pitää juhlissakin housuja ei hameita
  • lapsia ei juurikaan viitsi nostella, jos ne painaa enemmän kuin 8 kiloa

Voiko rakkautta rationalisoida – OSA II: Boheemi renttu

4 Kes

Aloitin joitain päiviä sitten neliosaisen Voiko rakkautta rationalisoida -juttusarjani ykkösosalla Räppiä, hoppia ja hammasrautoja. Nyt matka jatkuu! Tässä osassa puhuu teinityttö, ei enää mikään lapsi. Josset ehtinyt lukea part onea, suosittelen. Silloin ehkä saatat pysyä meikäläisen vauhdikkaan ihmissuhde-elämän perässä.

Boheemi renttu ja nännirenkaat

Ikä: Minä 16, mies 18

Suhteen kesto: 1,5 vuotta – 2 vuotta (riippuu siitä, lasketaanko eropäivät mukaan vai ei)

Parisuhteessa vastakohdat täydentävät toisiaan mutta muukalaisen kanssa eläminen on monesti mahdotonta. Tapion kanssa muistutimme toisiamme yhtä paljon kuin peruna ja mansikka.

Tapasimme Tapsan kanssa kävelyrundilla, jota kaupunkimme teinit tykkäsivät kiertää keskustassa viikonloppuisin. Äideillehän me teinit kerroimme sujuvasti olevanna vain ystävän kotibileissä, mutta myönnetään, aika monesti tuli hilluttua Carrolssin nurkilla rundilla. Mitä sitä suotta huolestuttamaan. Eräänä kauniina kesäiltana peruskoulun lopettajaisbileissä olimme päättäneet maistella oikein urakalla itse tehtyä kiljua. Kiljua, jota keitettiin joko vanhan kotitaloni häkkikellarin perukalla tai ystäväni koululta vuokratussa soitin- ja tarvikekaapissa. Olisi se 20 markkaa kuussa voinut huonompaankin kuin kiljukaapin vuokraamiseen mennä. Onneksi emme koskaan narahtaneet  aktiviteetista, koska meidän hikarioppilaitoksesta olisi lentänyt ulos kuin leppäkeihäs.

Kun kiltit tytöt ja pojat hakivat perjantaisin viulujaan, torviaan ja huilujaan musiikki- ja kotitalousluokkien luona olevista välinekaapeista, me tytöt kannoimme sieltä valkoisen muovisangon, jossa luki kannessa: “9D-luokan tyttöjen kipsivalos. Älä liikuta, äläkä koske”. Kukas siihen kiljupönttöön olisi koskenut lukitussa kaapissa, mutta laitetiin lappu päälle siltä varalta, että joku maikka sattuisi tulemaan käytävällä vastaan ja ihmettelisi, mitä me puuhaamme.

Pitkät perjantait

Perjantait olivat melkoisia jännitysnäytelmiä. Jo aikaisin aamusta käytävällä kävellessä saattoi haistaa miedon hiivan tuoksun. Kerran teimme kauhean virheen kokeillessa vääntää appelsiinikiljua. Pelkkä hiivan tuoksi meni kyllä kätevästi köksänluokkien pullatalkoiden piikkiin, mutta hiiva, joka haisi samaan aikaan homehtuneelle appelsiinille, ei voinut olla ihmisen käsistä tarkoituksella syntynyt syötävä luomus. Palasimme siis pikaisesti takaisin peruskiljuun ja unohdimme trendikkäät appelsiiniviritelmät.

Peruskoulun päättymisen kunniaksi päätimme tehtailla ystävieni kanssa tuplamäärän ehtaa hiivakakkaa ja suuntasimme perusteini-ikäisen läskit silmillä -mentaliteetilla rundille jälleen kerran. Tarkoituksena oli päästä sisään Dominoon (vai mikähän sen ravintolan nimi tuolloin olikaan?), mutta ketuiksi meni. Yksi jäi kiinni vääristä papereista, eikä kukaan seurueestamme ei tanssinut K18-kapakassa sinä iltana. Kadulla pörrääminen oli oikeasti paljon huonompi vaihtoehto kuin baarin suojissa biletys, mutta välillä tuli takkiin, ja jouduimme tyytymään kaupungintalon puistikon portailla istuskeluun, Hakkiksen patsaalla röhnöttämiseen ja rundilla kävelyyn. (Olin muuten tosi järkyttynyt, kun kuulin, että tämä Lahden keskustan kuuluisa rundaamis-ilmiö on nykyään ihan kuollut.)

Minä sählään, sinä sähläät, hän sählää..

Tuona päättäjäisiltana olin hukannut lompakkoni ja kenkäni. Siinä sitten arvottiin, kehtaisinko soittaa äitin hakemaan  minut kaupungista kotiin, menisinkö kaverille keskustaan yöksi vai pitäisikö sittenkin kävellä himaan 5 kilsaa ja soittaa nolona ovikelloa aamuviiden aikaan.  Juuri kun olin rimpauttamassa ystävälleni, paikalle osui puolituttu Tapio lävistyksineen, joita tosin en vielä tuolloin tiennyt olevan niin järkyttävän paljon, mitä niitä todellisuudessa killui.

Elämänkatsomuseroja

Kummasti kotiin meneminen alkoi kiinnostaa yhä vähemmin, kun saimme Tapion kanssa käyntiin kiihkeät keskustelut vegaanin ja lihansyöjän välisistä elämäntyylieroista. Minä edustin runsaasti energiaa tarvitsevana yleisurheilijanuorena jälkimmäistä. Väiteltyämme muutaman tunnin etiikasta, päädyin Tapsan reppuselässä hänen luokseen yöksi jatkoille. Ihan viattomissa merkeissä kaikin puolin.

Tapiota ei tuntunut haittaavan, vaikka laitoin hänet lattialle nukkumaan omassa kotonaan. Puolialaston tatuoitu miekkonen kuorsasi koomassa onnellisesti ohi todistustenjaon, kun minä karkasin aamun sarastaessa kodin kautta koululle. Muistan, kuinka muiden laulaessa Suvivirttä minä yllätin itseni miettimästä Tapion blondattuja hiuksia ja yökkäävän samanaikaisesti niille ällöttäville nännirenkaille. Muistan ajatelleeni, että en ikinä ota tuollaisia itselleni, vaikka olivat maailmanluokan kovin trendivillitys. Yöks.

Säälitreffeiltä suhteeseen

Naiset rakastuvat renttuihin. Niinpä ne ainoat treffit, joille suostuin Tapion mieliksi, johtivat vajaa kahden vuoden mittaiseen suhteeseen. Tuona aikana joimme litroittain viinaa (Tapio suurimman osan), kiertelimme keikoilla, riitelimme, erosimme ja palasimme yhteen ainakin 20 kertaa. Tiesimme molemmat, ettei suhde kantaisi alttarille, mutta ei se tuon ikäisenä mitenkään haitannut yhdessä oloa. Me keskityimme enemmän rellestämiseen kuin rakastamiseen. Tosin minä kyllä kaipasin muutakin.

Beutiful Exit

Eron hetkemme on jäänyt erityisen hyvin mieleeni, koska se oli kaikessa erikoisuudessaan omituinen. Suhdettamme ruodittiin tuntikaupalla Tapion bändikämpällä aamuyön tunteina. Muistan, kuinka umpipäihtynyt Tapio hoki muuttuvansa eli lopettavansa humalahakuisen juomisen, röökaamisen ja yltiöpäisen örveltämisen. Päätäni ei kuitenkaan käännetty, sillä Tapio oli luvannut muuttua jo viimeisen vuoden ajan, ja mitään merkkejä siihen suuntaan ei ollut havaittavissa. Olin viimeiset kaksi vuotta saanut todistaa, kuinka mies huolehti nännirenkaistaan paremmin kuin suhteestamme.

Helppoa tuon impulsiivisen taiteilijasielun kanssa ei ikinä ollut. Tapion minulle esittelemässä vaihtoehtomaailmassa oli kuitenkin jotain todella erilaista ja kiehtovaa. Olihan se täysin omani maailmani vastakohta. Vielä tänä päivänäkin hyödynnän tässä suhteessa oppimiani taitoja tekemällä lävistyksiä joillekin ystävilleni. Kiitos vaan renttuni tästäkin taidosta, jonka minulle opetit.

PS. Tapio, ole kiitollinen, etten kirjoittanut tänne mitään siitä perunan ostoreissusta Lahden torilla. ;)

Päivi meets the Liesimies ja the Sähkäri – Saumatonta yhteistyötä

18 Tou

Uusi liesi matkalla

Onpas ollut kiva ja erityinen päivä tänään. Kaksi mimmiä kävi “katsomassa” asuntoa. Toinen oli tunnin ja toinen vielä kauemmin,  ja jäi molemmista todella hyvä fiilis.  Varmasti luotettavia ja vastuuntuntoisia ihmisiä. Nyt alkoi jo harmittaa, kun molemmat olivat niin kivoja, että kummalleko tämän sitten antaisi. Ehkä vedän arvalla. Katsotaan. Huomenna olisi tulossa lisää katsojia, mutta jos jompikumpi näistä tämänpäiväisistä kävijöistä ottaa asunnon, niin sitten annan tämän tottakai heille.

CASE UUNI
Uusi uunikin tuli. Tässä lyhyt kertomus tämän päivän uuninasennuksesta. Aikomoista showta. Tämä päivä on ollut pelkkää hyvän palvelun päivää, kiitos siitä Epilän Sähkökoneelle sekä Transpointille. Uskomatonta , kuinka hyväntuulisia ihmisiä heillä onkaan töissä! Olemalla ystävällinen ansaitsee aina vastaystävällisyyttä.

Vanha lies menossa pois.

Klo 14.00
Olipa kerran minä, The Liesimies ja The Sähkäri

Kävi niin, että vuokraemäntäni tilasi kuljetuksen uudelle liedelle, muttei asennusta eli sähkömiestä. Ja tavan kansalaistenhan ei pidä koskea voimajohtoihin. Hra Liesimies eli liesikuljettaja tuli aamulla luokseni isolla Transpointin rekalla ja toi uuden lieden. Mutta kappas, kun hän ei saanut vanhaa mukaansa, koska voimajohdon irroitus olis sähkärin hommia.  Onneksi hätä ei ollut tämän näköinen, koska nuorta naistahan autetaan aina.
Liesimies: “Moi! Tossa on sulle  uusi liesi. Missäs se vanha on?”
Minä: “Öö… No keittiössä, ota sieltä vaan.  Ehditkö juoda kahvit?”
Liesimies: “Tiedätkö, tätä liettä ei saa irti seinästä ilman sähkömiestä. Nyt me ollaan kusessa. Ja en kyllä ehdi ottaa kaffeja, kun on niin paljon töitä. Mutta soita Epilän Sähkökoneeseen. Sieltä tulee tulee lyhyellä varoitusajalla sähkäri, kun kaunis nainen pyytää”.
Minä: “OK! Ootko varma? Voinko mä sanoa terveisiä joltain? No, mee sä hoitaan muut kuljetukset, mä duunaan tänne sähkärin tänään niin, että voit hakee vanhan pois iltapäivällä.  Ootko varma, ettet ota kahvia?”
Liesimies: “Näin tehdään! Ilmoita mulle sit, milloin vanha on pois vietävissä. En ota kiitos kahvia. Juon sit myöhemmin, kun tuun uudestaan iltapäivällä. Menee neljään. Ok? Soita nyt sinne Epilään vielä, ennen kuin mä karkaan tästä”.

RING RING (Soitto Epilän Sähkökoneeseen. Liesimies odottaa. Ei vastannut)

Minä: “Ei vastannut. Tuu vasta huomenna noutamaan vanha pois? Jätä se uusi vaan siihen eteiseen!”
Liesimies: “Eihän sitä tähän voi jättää sähkötaulun eteen. Oota, mä siirrän sen olkkariin”.  (Ottaa kiinni liedestä ja nostaa sen olohuoneeseen. “Parempi se siinä on”.
Minä: “Kiitos ystävällisyydestä”.
Liesimies: “Tuun huomenna extrakeikalle, kun mun duunit loppuu kl0 17. Yritä saada sieltä Epilästä nyt joku kiinni. Soita mulle sit, kun tiedät, ajoitan ajot sen mukaan”.
Klo 14.20
Liesi mies lähtee muita hommia hoitelemaan, minä soitan uudestaan Epilään.

Project asennus.

RING RING…

Epilän Sähkökone: “Epilän Sähkökoneella, keskus puhelimessa!”
Minä: “Moi! Täällä olisi nyt pieni probleema. Timo transpointilta ei saa vietyä mun vanhaa liettä pois, ennen kuin teiltä tulee sähkäri irrottaan sen seinästä. Anteeksi tämä on täysin vuokraemäntäni moka, kun ei voinut tietää, että asennukseen tarvitaan sähkäri”.
ESK: “Joo, ihan perusjuttu meille, noin se aina menee! Ei ihmiset tiedä. Mutta nyt on meilläkin ongelma. Kaikki asentajat on varattuja seuraavat kaksi viikkoa, mutta mäpäs yhdistän työnjohtoon vielä ja kysyn, josko yks jamppa tekisi extrakeikkana. Ootas, soitan sulle takas “

PUHELU SIIRTYY TYÖN JOHDOLLE

ESK: “Työnjohto Hra X”.
Minä: “Moi! Täällä on pieni probleema. Timo transpointilta ei saa vietyä mun vanhaa liettä pois, ennen kuin teiltä tulee sähkäri irrottaan sen.  Sano sille jampalle, että laitan kahvit tippuun ja teen voikkuleipää, jos tulee tänne vielä päivän päätteeksi extrana. Ja voitte tietty laskuttaa extraa”.
ESK: “Ootas, soitan sulle kohta. Kysyn vielä ihan asentajalta itseltään, mitä on mieltä”.  (Repeilee voileiville)

(Liesimies Transpointilta soittaa tässä välissä)

Liesimies: “MOROOOOOOOO! Joko sait sen vanhan irti seinästä? Mä ajan kohta siitä sun ohi, ja voisin sittenki tulla hakeen sen tänään jo. Turhaa sä sitä siellä tuijotat koko illan”.
(Epilän Sähkökone koputtaa linjalla koko ajan!)

Minä: “No, en. Mutta todennäköisesti kohta on irti, olit oikeessa tulevat Epilästä hyvin suurella todennäköisyydellä vielä tänään. Mutta jos tuut kuitenkin huomenna, niin josko ehdit juoda ne kahvitkin”.
Liesimies: “Näin tehdään. Homma selvä. MORO!”

KLO 14.45
ESK: “Moi! Meidän nuori sähkäri tulee hoitaan sen lieden mutta se ei juo  kahvia. Tulee  ylimääräsenä sinne klo 15″.
Minä: “Ei se mitään, kunhan joku hoitaa tän. Laitan mehua”.
Klo 15.05

OVIKELLO SOI, sähkäri saapuu
Minä: “Oi, sä oot ihana, kun auttaan naista pulassa. Kiitos ihan hirveesti”.
Sähkäri: “Joo, toki”. Ei nää ole isoja hommia ja mielellään autan, kun kerta pulassa ollaan”.
Minä: “Joo en mä vaan Timo Transpointilta on pulassa, jossei se saa vietyä tuota vanhaa pois”.
Sähkäri: “Tossa on sulle sivuleikkurit ja puukko. Purappas se uus kuorista, mä alan irrottaa tätä, ok?”
Minä: “Selvä”
Sähkäri: “Ootas, mä nostan sen ensin sulle tohon valoisammalle paikalle, niin näet paremmin”.
Minä: “No, kiitos nyt hirveesti”.
Klo 15.45.
Vanha liesi on purettu, sähkäri on irroittanut vanhan ja nostaa uuden paikoilleen ja asentaa sen pelikuntoon ja alkaa tehdä lähtöä. Liesimies on jo soittanut kerran tässä  välissä ja tiedustellut, sainko sähkärin paikalle vai olenko pulassa.

Minä: “Oliko se liesi muuten yks- vai kolmivaiheinen? Iskän kanssa eilen mietittiin. Hän on kanssa sähkäri”.
Sähkäri: “Kolmivaiheinen se oli. Ja hyvä liesi on. Se on nainen nyt sitten toimintavalmis. Ei muuta kuin kokkaamaan”.
Minä: “Kiitos ihan hirveesti kun tulit extrana. Arvostan tätä todella. Teenkö sullekin safkaa nyt sit uudella liedellä?”
Sähkäri: “Nyt ei ehdi, mutta lasku tulee perässä”.
Minä: “jeps, oot kyllä palkkas ansainnut. Sä ja Liesimies pelastitte mun päivän”.
Sähkäri: “No, ilo oli mun puolella. Kiva kun on mukavia asiakkaita. Moikka!”
Minä: “Kiitos”
Ja huomenna sitten tulee The Liesimies noutamaan tuon vanhan pois. Hei wau, mä sanon. Mistä saa tällaista palvelua enää nykyaikana?

Ratkaisukeskeinen johtaminen ja ajattelutapa

2 Tou

Tuttavani, joka aktiivisesti seuraa tätä blogia, kysyi minulta, mistä ammennan arvo- ja aatetaustaa kirjoituksilleni. Tässä muutamia näkökulmia, jotka koen tärkeiksi niin työelämässä kuin vapaalla.

Minä en osaa asettaa itseäni mihinkään yhteen, suppeaan selkeäreunaiseen lokeroon tässä asioissa. Tai oikeastaan kyse on siitä, etten halua toimia niin. Ennemmin kuvailisin itseäni mustekalaksi, joka pönöttää keskellä erilaisia bokseja ja liottaa lonkeroitaan niissä. Sitten hän imee eri bokseista olennaisimmat palat ja yhdistää parhaaksi mahdolliseksi ratkaisuksi, joka riippuu aina tilanteesta ja ihmisistä.

Jos jotain yhtä isoa kehystä haluaa ajatusmaailmalleni hakea, niin se on juuri tuo moniulotteisuus ja eri tieteenalojen rajat rikkova näkemys asioihin. Se näkyy aivan kaikessa. Koulutukseni on yhdistelmä sosiaali-, ihmis- ja kauppatieteitä, samoin kuin työkokemukseni ihmissuhde- ja asia-ammateista. Kuulun ja vaikutan monissa hyvin erityyppisissä verkostoissa ja pidän siitä, että saan viestiä erilaisten ihmisten kanssa. En ole mikään tuuliviiri, mutten myöskään ehdottomuuden perikuva. Mustekalan lisäksi minua kuvaa kameleonttimaisuus: Monisyisyys ja kyky vaihtaa näkökulmaa ja roolia nopeasti ovat ominaispiirteitäni.

Ratkaisukeskeinen ajattelutapa

Mikäli jotain tieteellistä pohjaa pitäisi nimetä, kaksi näkemystä nousee ylitse muiden: humanistinen (ja sitä myötä positiivinen) psykologia ja sille pohjalle rakennettu ns. ratkaisukeskeinen näkemys/lähestymistapa elämään (Solution Focus Approach). Toki myös taloustieteellisistä sekä viestinnällisistä teorioista löytyy monia kiinnostavia sektoreita, mutta kun markkinoinnissa monet niistä nojaavat juuri psylologiaan, niin ei niistä sen enempää.

Ratkaisukeskeinen ajattelutapa tulee Jenkkilästä, ja se on alun perin ihmissuhdeterapeuttien kehittämä terapiamalli. Ajattelussa korostuu myönteisyys sekä voimavarojen ja tulevaisuuteen suuntautumisen korostaminen ongelmanratkaisussa. Ihminen nähdään aktiivisenä tyyppinä, joka voi vaikuttaa omilla päätöksillä ja käyttäytymisellä asioihin. Ratkaisukeskeisessä toiminnassa vältellään ongelmien vatvomista puhumalla asioista suoraselkäisesti mutta ihmisarvoa kunnioittavasti. Myös muutokset millä tahansa elämän osa-alueella viedään läpi niin, että toteutuksessa muistetaan aina toisten ihmisten kunnioittaminen. Ratkaisukeskeisesti toimiva esimies ei ole käskijä, vaan toisten ihmisten työstä selviytymisen mahdollistaja.

Myönteisyys voimavaraksi

Ratkaisukeskeisyyttä on tutkittu tieteellisesti, ja sitä käytetään nykyään yhä enemmän terapian lisäksi työyhteisöjen kouluttamisessa ja kehittämisessä. Ratkaisukeskeisessä ajattelussa korostuu käytännönläheinen, osallistuva ja myönteinen toimintatapa. Jonkun mielestä kyseessä on ns. helppo, pehmeä ja epätieteellinen tapa pureutua ongelmiin. Pehmeä kyllä, ainakin verrattuna ns. vanhaan auktoriteettiin, kontrolliin ja valta-asemaan perustuvaan johtamistyyliin, mutta ei missään nimessä helppo, eikä etenkään epätieteellinen. Monesti helppoa olisi juuri olla se kova ja ylimielinen käskyttäjä, mutta se tyyli ei sovi nykypäivän työelämään, jossa korostuu asiantuntijuus, yhteistyö, jatkuva kehittyminen ja hyvinvointi. Tieteellinen tausta on pakko ymmärtää, jotta voi soveltaa perusmalleja rationaalisesti myös käytännön työelämässä.

Kivisydämiset diktaattorit on so last season!

Ratkaisukeskeisesti toimiva johtaja ei voi olla kivisydäminen, vallanhimoinen tai epäinhimillinen diktaattori, eikä kärsiä minä-syndroomasta, tekopyhyys-ongelmasta tai tuuliviiri-kompleksista. Jos ratkaisukeskeisyyden haluaa kahteen sanaan kiteyttää, ne olisivat mielestäni: ihmisyys ja kunnioitus. Ihmisiä voi kunnioittaa aina ja kaikessa, vaikka olisikin heidän kanssaan eri mieltä, puhuisi suoraan ja joutuisi tekemään myös ikäviä päätöksiä ja muutoksia. Itse asiassa juuri sääntöjen ja rajojen asettamisessa ja seuraamisessa on kyse mitä suurimmassa määrin ihmisyyden kunnioittamisesta. Esimiehen tärkeä tehtävä on auttaa työyhteisöä löytämään ja luomaan yhteiset säännöt ja huolehtia, että kaikkia todella koskee samat säännöt ja että sääntöjä noudatetaan arjessa. Kun työntekijät tietävät, mitä heiltä odotetaan ja mitkä ovat toiminnan rajat, he voivat keskittyä työn tekemiseen. Epävarmuus ja jatkuva muutos ovat mielestäni suurimmat uhkat 2000-luvun työelämässä.

Ikävät päätökset

Esimiehen työ ei ole pelkkää ruusuilla tanssia, mutta toisaalta ratkaisukeskeisesti toimiva esimies ei pelkääkään haasteita. Hän uskaltaa olla eri mieltä asioista ja sallii myös muiden näkemykset.  Hän ei ota asioita liian henkilökohtaisesti, eikä aina ensimmäisenä ole epäilemässä, etteikö hänen ammattitaitoonsa tai osaamiseensa luotettaisi. Ratkaisukeskeisesti ajatteleva esimies ymmärtää, että kukaan työyhteisössä – ei edes se suurin ja mahtavin pomo – ole pyhimys, eikä edes kuninkaallinen. Ihmiset sekä hierarkiassa ylempänä ja edellisellä portaalla ovat valmiit hyväksymään pienet puutteet, jos yhteisössä muuten vallitsee perusluottamus ja arvostus. Perusluottamus ja arvostus rakentuvat arkisessa viestinnässä, yhdessä työskentelyssä sekä siinä, että kaikista hankalimmatkin tilanteet on hoidettu arvostetusti. Näistä eniten painoarvoa on varmasti viimeisellä! Käänteisesti, jos perusluottamus on kerran murtunut tai sitä on horjutettu, niin esimiehen voi olla vaikeaa saada arvostusta enää koskaan, vaikka hän tekisi mitä. Sen olen huomannut, että kannustava yhteistyöfiilis ja miellyttävä työilmapiiri on vaikea rakentaa, helppo murskata ja vielä vaikeampi palauttaa!

Konfliktien ratkomisesta

Ratkaisukeskeisesti ajatteleva esimies ymmärtää, että  konfliktit on tarkoitettu ratkottaviksi, ei vatvottaviksi. Kaikki ratkaisut eivät kuitenkaan ole kaikkien kannalta myönteisiä, ja siihen vain on parempi tottua. Joko kokee aina olevansa sorsittu, mikäli asiat eivät mene, niinkuin hän odottaa, ja niskoittelua ja eripuraa ilmenee kaikissa tapauksissa. Mutta juuri tällaisissa hetkissä luottamus johtajaan punnitaan. Inhimillinen toiminta vaikeina hetkinä on karisman kasvattaja, jolle ei kilpailijaa löydy. Kuten eräässä kirjassa hyvin kirjoitettiin, suoraselkäiset ja perustellut päätökset yhdistettynä ihmisiä kunnioittavaan ja osallistumista kannustavaan toteutustapaan eivät ole mahdoton yhdistelmä, vaikka siltä voi vaikuttaa.

Arvostus – Valmentava käsikirja esimiehille

Arvostus – Valmentava käsikirja esimiehille on loistava teos. Olen lukenut sen kolmesti, ja voisin lukea sen yhä uudelleen ja uudelleen. Kirja on ilmestynyt 2010 ja siinä yhdistyy monien muiden alan perusteosten näkemykset ja neuvot parempaan esimiestyöhön – rönsyilemättä ja käytännöllisesti. Opuksessa kirjoitetaan selkeää suomea, eikä sorruta kikkailemaan termeillä ja teorialla. Kaikki kirjoitukset perustuvat pitkään työelämän kehitystehtävissä toimineiden ammattilaisten käytännön kokemuksiin, mikä tekee teksteistä inhimillisiä. Kirjaa ei missään nimessä kannata alkaa “tankata”, ennen kuin olet vastannut kahteen tärkeään kysymykseen, jotka esitetään kirjan alussa
- Haluanko olla esimies, vaikka kyseessä on palveluammatti, jonka tärkein työsisältö on varmistaa muiden menestyminen ja onnistuminen.
-Haluanko olla toisten käytettävissä?
Jos mielikuva ei iske, on rohkeuden merkki tunnustaa asia itselleen. Menestyksekkäässä johtamisessa on mielestäni kyse muiden ihmisten, niin työyhteisön kuin asiakkaidenkin palvelemisesta, kunnioituksesta ja arvostuksesta. Muiden johtaminen lähtee itsetuntemuksesta sekä itsensä johtamisesta. Ei sen enempää, eikä vähempää. ;)

Tsemppiä työviikkoon!

Facebookissa – Respect your granny!

30 Huh

Moni uskoo, että verkossa käyttäytyminen on oma taiteenlajinsa, jossa korostuu erilaiset säännöt kuin live-elämässä. Minun mielestäni asia ei ole näin mustavalkoinen. Verkko on pitkälti virtuaalinen toisinto tavallisesta elämästä, joten siellä voi soveltaa samoja vuorovaikutusmalleja kuin elämässä yleensä. Parhaiten pärjää, kun on aidosti oma itsensä, rehellinen ja kohtelias. Tässä muutama tapavinkki, jotka sain joskus mummoiltani oman huushollin pyörittämiseen.

1. Mieti tapojasi.
Sosiaalinen media todella on sosiaalinen. Vaikka vuorovaikutus tapahtuu virtuaalisissa yhteisöissä, verkossa pätee samat lait kuin reaalimaailmassa. Jos käyttäydyt kuin idiootti, älä odota että sinulla on frendejä. Kaveritkin katoaa, josset osaa käyttäytyä kunnolla.

2. Vaihda vaatteet, huolehti hygieniasta
Kuinka ilmaiset itseäsi FB:ssä, on yhtä tärkeää, kuin miten ilmaiset itseäsi luonnossa. Muut arvostelevat sinua jatkuvasti ja jopa tarkemmin, kuin sinä itseäsi. He seuraavat, miltä näytät kuvissa – sekä itsesi postaamissa että muiden lähettämissä. Muista siis vaihtaa vaatteet, pestä hiukset ja nukkua.

3. Älä kiukuttele
Kaikkia harmittaa joskus. Jos keskityt pelkästään kiukuttelemaan statuksissasi tai wallillasi (tai muiden wallilla), sitä ei kauaa jakseta seurata. Jatkuvasti pahalla tuulella olevaa tyyppiä ei aina jakseta live-elämässäkään. Miksi verkossa viitsittäisiin kuunnella ainaista valitusta ja ärhentelyä? Yhtä lailla ihmisiä ärsyttää tekopyhyys, itsekehu ja omaan napaan tuijottaminen.

4. Lähetä kutsut, toivota tervetulleeksi, kestitse hyvin ja muista kiitoskortit.
Ihmiset arvostavat kohteliaisuutta ja hyviä tapoja. Kutsu heidät ajoissa juhliin ja tapahtumiisi, ole ystävällinen ja iloinen heidän saapuessaan, kestitse vieraat hyvin ja kiitä heitä sydämellisesti käynnistä. Yksinkertainen kiittäminen ja kehuminen saa ihmeitä aikaan. Muista, että kaikkia ei voi kutsua yhtä aikaa kaikkiin kemuihin, bileisiin ja juhliin.

5. Käyttäydy hyvin ja älä töni.
Käyttäydy muita kohtaan kunnioittavasti niin omassa kuin muiden kotona. Ole arvostettava, niin saat itsekin arvostusta. Ole aito, niin sanasi ja tekosi eivät jää pelkäksi hyväksi tahdoksi. Etene päämääriisi rehellisellä pelillä muiden tunteita unohtamatta. Kyynärpäätaktiikka saattaa toimia hetkellisesti, mutta siitä jää yleensä paha mieli.

6. Älä huudata musiikkia.
Älä pilaa omaa tai muiden kuuloasi metelillä. Kannusta sekä itseäsi että muita puhumaan, ei huutamaan. Tee mitä lystäät omassa huoneessasi, mutta siinä vaiheessa melu kantautuu koko taloon, väki joko poistuu tai musiikki pienenee. KUKAAN EI JAKSA KUUNNELLA ISOÄÄNISTÄ MÖLYÄ PIDEMMÄN PÄÄLLE, JOTEN SHUT UP.

7. Tee se loppuun, minkä aloitit.
Mitä teetkin, sitoutuminen on sopimus. Partiokerhot, ratsastuskoulut ja askartelupajat kokoontuu säännöllisesti, ja niiden vetäjiltä odotetaan aktiivisuutta. Kun porukat verkkoon oman “pajan” tai kohtaamispaikan, et voi lähteä läiskimään sieltä hetken mielijohteesta vain siksi, ettei sinua oikein enää kiinnosta. Mitä muut sanovat, kun ensin aloitat juttuja ja toisessa hetkessä jätät ne kesken?

8. Opettele tykkäämään vihanneksista.
Vihannekset ovat rumia eivätkä ne maistu aina hyvältä. Silti niitä tarvitaan, koska niistä saa tärkeitä ravintoaineita. Myös sosiaalisissa medioissa on pakkopullalta maistuvia osa-alueita, joihin pitää opetella suhtautumaan kuin vihanneksiin. Tällaisia ovat esimerkiksi perustietojen päivitys ja oman wallin “siivous”.

9. Kunnioita perinteitä
Muista, että vanhoissa esineissä on menneisyyden taikaa. Vaikkei vanhat esineet välttämättä ole yhtä arvokkaita ja hienoja kuin uudemmat seuraajansa, niillä on tunnearvoa ja perinnehistoriaa. Uusi ei koskaan korvaa kokonaan vanhaa, eikä uutta voi syntyä, jollei vanhaa olisi ensin luotu. Toisinaan perinteinen meili, puhelu tai tapaaminen välittää asioita, joita et ikinä pysty viestimään FB:ssä.

10. Muista luottamus!
Luottamus merkitsee lopulta eniten. Jos ihmiset eivät voi luottaa sinuun, sinulla ei ole arvoa heille. Ei etenkään verkossa, jossa ei ole samalla tavalla mahdollisuutta vakuuttaa luotettavuuttaan kuin livenä.

11. Mieti kahdesti, ennen kuin sanot.
Ajattele, mitä sanot, ettet sano, mitä ajattelet. Ja kun sanot kuitenkin, sorvaa ainakin sanomisia. Joka kerta kun avaat sanallisen arkkusi ja painat enteriä tai sendiä, kommenttisi on jätetty ja sitä ei voi yleensä vetää takaisin. Joku ehtii nähdä kirjoitukseksi aina, vaikka olisit kuinka nopea deletoimaan. Mieti millaista sanomaa haluat jättää jälkeesi ja mitä haluat muiden kertovan sinusta eteenpäin.

Erityisen tarkka näiden asioiden kanssa saa olla silloin, kun sinulla on työsi tai asemasi vuoksi julkinen profiili tai olet vastuussa yrityksen viestinnästä.

Hyvää vappua!!! :D

My place

29 Huh

Kai sitä maantasoon taitaa kallistua. On se vaan niin helmeä, kun on oma piha ja pääsee aina ulos muutamalla askeleella.

Missä vaiheessa maailma on muuttunut niin, ettei kaupassa voi enää maksaa allekirjoittamalla alle 50 euron ostoksia, mutta Hesburgerissa voi? Erikoista…

Mitäs vappuna? Olisi kaverin luona grillaulua, mutta hitsi, kun huomenna ois fyssari. Ja se tarkoittais kyllä sitä, että perjantaina ollaan kanttu vei, eikä tartte lähteä himasta mihinkään. Ehkä siirrän kuitenkin fyssaria ja meen ens viikolla, jos löytyy aikoja  Ois vähän kurkkukin kipeä. Täytyypi katsoa aamulla tilannetta! :D

Hyvät yöt.

Välittämisestä

26 Huh

Toisista välittäminen on hassu asia. Maailma ei pyörisi, jos kaikki välittäisivät vain itsestään. Toisaalta, jos kaikki välittävät vain toisista, mutta unohtavat itsensä, oltaisiin aivan yhtä kurjassa tilanteessa.

Välittämiskyky eli ns. empatiakyky on osa laajempaa taitokokonaisuutta, jonka avulla voidaan asettua toisen ihmisen asemaan ja ja ymmärtää hänen tunteitaan. Empatia on eri asia kuin sympatia eli myötätunnon kokeminen. Eroa hahmottaa parhaiten, että sympatia on “kanssa tuntemista” (kreikan ilmaisu sym pathos), kun empatia on toisen sisällistä ymmärtämistä (em pathos, tuntea sisälle). Monet ajattelevat olevansa empaattisia, vaikka todellisuudessa he ovatkin sympaattisia.

Kuinka empaattinen voin olla?

Monesti on tullut pohdittua, mikä mahtaa olla sopiva määrä empatiaa, jottei vaikuttaisi liian itsekkäältä tai välinpitämättömältä. Mitään oikeaa määrää sinänsä ei ole olemassa, vaan empaattisuutta pitää peilata paitsi tilanteeseen, jossa toimitaan myös henkilöihin, joiden kanssa ollaan vuorovaikutuksessa. Jälleen kerran palataan siihen, että ihmiset ovat erilaisia ja tulkitsevat muiden käyttäytymistä erilaisista lähtökohdista  oman maailmankuvansa mukaisesti. Se, koetaanko toisen empatia miellyttävänä vai ei, riippuu monista seikoista. Uskomuksilla, arvoilla, asenteilla, tunnetaidoilla ja suhtautumistatavoilla on oma roolinsa. Toisille vähäinenkin määrä empaattisuutta on sama asia kuin sääliminen. Joillekin suurinkaan mahdollinen empatiapläjäys ei ole riittävästi ja he kokevat, ettei kukaan välitä.

Erilaista empatiaa

Kykyä asettua toisen ihmisen asemaan voidaan lähestyä kahdella tavalla.

  • Kyseessä voi olla ns. tietoinen prosessi, jossa aktiivisesti, tarkoituksenmukaisesti ja päämäärähakuisesti asetutaan toisen asemaan tavoitteena toisen parempi ymmärtäminen. Juuri tästä on kyse monissa terapioissa, joissa ammattilainen asettuu asiakkaan maailmaan menemättä sinne kuitenkaan tunnetasolla.
  • Toinen vaihtoehto on se, että reagoidaan spontaanisti ja automaattisesti toisen tunteisiin, eläydytään ns. samaan tilanteeseen ja koetaan samoja tunteita. Tällaista voi nähdä vaikkapa vertaistukiryhmissä tai kun puolisolle/ystävälle/perheenjäsenelle sattuu jotain todella hienoa tai huonoa.

Molemmat empatikyvyn muodot ovat tärkeitä, mutta ensimmäistä, tietoista ymmärtämistä, voi käyttää hyödyksi varsin tehokkaasti esimerkiksi työelämän tai ihmissuhteiden kehittämisessä.  Jos vähän karrigoidaan, niin teoriassa ihmiset voisi jakaa useampaan luokkaan sen perusteella,  pystyvätkö he ymmärtämään toisia tunnetasolla hyvin vai heikosti, ovatko he edes kiinnostunteita osaamaan moista kykyä ja kuinka paljon osaamista ja halua sitten käytännön ristiriitatilanteissa löytyy.

Taitoja voi kehittää

Mikä parasta, toisen tietoisen ymmärtämisen työvälineitä ja keinoja voi kehittää ja hyödyntää laajasti elämän eri osa-alueilla. Kirjoitan seuraavassa jutussani pätkässä niistä tekniikoista, joita olen oppinut sosiaalityötä ja psykaa lukiessani. Osan taas olen kehitellyt ja jalostanut itsenäisesti , ja niistä kerrottakoon kolmannessa pätkässä. Lopuksi kuitenkin yksi parhaimmista ja simppeleimmistä keinoista, jolla kuka tahansa pääsee alkuunhyvin pienellä panostuksella.

Peili

Ainoa mitä tarvitset läppärin ja käsipeilin lisäksi, on pitävä teippi sekä pari minuuttia aikaa. Joka kerta, kun alkaa tuntua siltä, että toinen ei ymmärrä sinua tai sinä et ymmärrä toista, voit vain kurkata peiliin ja käyttää hetken oman suhtautumisesi tutkiskeluun. Kysy itseltäsi, oletko täysin toisen asemaan asettunut, et ollenkaan vai jotain siltä väliltä. Tiedustele myös, katsotko asiaa ihan _oikeasti_ toisen maailmasta käsin, vaiko kuitenkin sieltä omasta tutusta ja turvallisesta perspektiivistä.

Ja ei kannata hävetä, että aina olemassa sellainen vaihtoehto, ettei toisen ymmärtäminen kiinnosta pätkän vertaa juuri tässä kyseisessä tilanteessa. Siinä sinänsä ei ole mitään pahaa, mutta olennaista on keskittyä viestimään asian tälle toiselle loukkaamatta häntä. Vaihtoehtoina voisi olla:

  • Yrittää rehellisesti hyvin perustellusti kertoa, ettei pysty nyt asettumaan toisen asemaan syystä X ja uskoa siihen, että asia ratkeaa keskustelemalla.
  • Sanoa suoraan hymistelemättä, ettei kiinnosta pätkän vertaa ja toivoa, että toinen ymmärtää suorapuheisuuden.
  • Keskittyä tekemään asiasta toisen ongelma ja ikään kuin syyttää tätä toista siitä, ettei ole valmis kehittämään omia empatiataitojaan.
  • Yrittää sinnikkäästi pitää hymyn pyllyssä ja esittää kiinnostunutta onnistumatta siinä.
  • Yrittää sinnikkäästi pitää hymyn pyllyssä ja esittää kiinnostunutta onnistua.

Sitä ei kannata koskaan unohtaa, että tunneherkät ihmiset näkevät lävitsesi ja aistivat sen, ajatteletko samalla tavalla kuin mitä sanot tai millaista käyttäytymisesi on suhteessa siihen, mitä päässäsi liikkuu. Aikamoista, eikö?

Kiinnostaa tietty!

Yks hailee!

Aivan sama mulle!

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.